Siirry pääsisältöön

Hiihtoloma tunnelmaa

Tällä viikolla on Hämeenlinnan koululaisilla hiihtoloma ja myös Mari on lomalla, kun hänen vanhin lapsensa on jo koululainen. Nämä koulujen loma-ajat ovat aina meidän kiireintä aikaa ja tämän viikon hoitoajat täyttyivät jo viikkoja sitten.

Tänään maanataina työtilanne oli poikkeuksellisen kiireinen, koska olin yksin työssä. Jouduin pitämään puhelinvastaajaa aamupäivällä päällä, koska en ehtinyt puhelimeen. Toivonkin,että asiakkaat antavat sen anteeksi ja soittavat, vaikka huomenna uudestaan. Maanantai aamupäivät ovat puhelujen suhteen aina kiireisiä, mutta Marin kanssa kaksistaan työ jakautuu luontevasti. Olin myös parikymmentäminuuttia jäljessä aikataulustani ja se kyllä harmitti minua. Olen aika harvoin myöhässä aikataulusta, koska vuosien kokemus auttaa rytmittämään työn oikein. Tätäkin pyydän anteeksi, että asiakkaat joutuivat odottamaan. Onneksi kenelläkään ei ollut kiire ja kaikki jaksoivat hyvin odottaa ja rauhoittua odotustilassa. Joskushan on suorastaan etu asiakkaalle, että hän joutuu hetken aikaa odottamaan ja istumaan paikallaan. Moni tulee, niin kovalla kiireellä, että vaatii aikaa kunnes ruumis ja mieli rauhoittuu.

Tuo uusi tehotippa on myös ollut, niin suosittu, että sitä käydään päivän mittaan ostamassa. Overnight repair serum on kiinnostanut myös asiakkaiden ystäviä tai sisaruksia. Muutama on käynnyt ostoksilla sillä perusteella, että ovat ystävältään kokeilleet. Se on ihan poikkeuksellista. En muista vastaavaa menestystä minkään aiemman uutuustuotteen kohdalla.

Sanoin alussa, että tämä viikko on jo täynnä, mutta yksi peruutusaika löytyy keskiviikolta, tuossa keskipäivän tienoilla. Muutenkin tilanne voi muuttua, aina kannattaa soittaa ja kysyä peruutusaikoja. Sähköpostiakin voi laittaa ja osoite on: info@kauneushoitolainkeri.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...