Siirry pääsisältöön

Rahan valta

Aika usein vilahtaa tämänkin blogin kommenteissa ajatus siitä, että kerron tuotteista ainoastaan myydäkseni niitä. Tai ettei suositukseni ole uskottavia, koska niillä rahastetaan. Tämä käsitys on aivan virheellinen, eikä istu pienyrittäjyyteen. Tietysti yritykseni tehtävä on tuottaa voittoa, jotta palkat ja muut velvoitteet tulee hoidettua. Voittoa ei synny ellei hoitolassamme käy asiakkaita. Ellei nämä asiakkaat olisi tyytyväisiä he eivät tulisi toista kertaa ja tämä yritys olisi loppunut jo 80-luvulla. Kaiken perusta on siis tyytyväiset asiakkaat.

Asiakkaat eivät olisi tyytyväisiä hoitolaamme elleivät he olisi saaneet apua omiin ongelmiinsa ja he eivät ostaisi tuotteita elleivät ne toimisi. Pienessä yrityksessä kaikki toiminta tähtää siihen, että asiakkaat ovat tyytyväisiä. Voisin kirjoittaa näitä ohjeitani blogiin, vaikka viisi vuotta, mutta jos joka kerta, kun asiakas ostaa tuotteen hän toteaa, että jutut oli silkkaa valhetta, niin tämä blogikin olisi loppunut jo aikoja sitten.

Voitte siis ihan huoletta uskoa niihin neuvoihin mitä tässä blogissa tai muuten teille kerron. Kaikilla neuvoillani pyrin edesauttamaan asiakasta olemaan tyytyväinen ihoonsa ja käyttämiinsä hoitotuotteisiin. Olen täysin itsenäinen yrittäjä valinnoissani, en kuulu mihinkään ketjuun ja kukaan muu ei voi päätöksiini vaikuttaa. Olen aikanaan päätynyt Dermalogicaan siksi, että se on mielestäni paras kosmetiikkasarja. Kuitenkin, jos markkinoille tulisi jotain muuta vielä parempaa vaihtaisin heti siihen. Minä en ole mitenkään sidoksissa Dermalogicaan, vaan voin ihan oman päätöksieni mukaan valita tuotteet joita käytän. Monilla ketjuilla apteekeilla ja kosmetiikkamyymälöillä on standardi sopimukset, jolloin heille voi tulla myyntiin satamäärin jotain tuotetta mitä ei kukaan ole koskaan edes kysynyt. Silloin on pakko myydä pois hyllyissä seisovat tuotteet. Meidän firmassa asia toimii ihan päinvastoin, minä tilaan tuotteet kysynnän mukaan.

Oma ja Marin moraali kieltää myös kehumasta sellaisia tuotteita mitkä ei oikeasti ole itselle mieleisiä. Joten voitte ihan rauhassa lukea ohjeitani ja luottaa siihen, että ne on tehty vilpittömin mielin asiakkaan parhaaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...