Siirry pääsisältöön

Ohjeita meikkisiveltimien hoitoon

Ensimmäiseksi muistutan, että jos perheessäsi on koira, tai kissa on syytä pistää meikkisiveltimet kunnolla piiloon. Vuosien varrella on minullakin aika moni suti kadonnut parempiin suihin ja jäljellä on ollut vain varsi ja pari karvaa. Omat karvakorvani ovat kuitenkin selvästi laatutietoisia, koska niille ei mitenkään kelpaa keinokuitusivellin, vaan ainoastaan aitokarva kelpaa leikkimiseen.

Aina, kun ostatte kalliin aidosta karvasta tehdyn siveltimen, kysykää myyjältä hoito-ohjeet sitä varten. Esimerkiksi YoungBloodin Kabuki sivellin on sen verran kallis, 58 euroa, että sen pitäisi pysyä hyvänä vähintään viisi vuotta. Itselläni on täällä hoitolassa ammattikäytössä aitoja siveltimiä jotka olen osatanut jo 80-luvulla ja ne ovat vieläkin hyviä. Hoitola käytössä ne joutuu kymmenkertaisesti kovemmalle, kuin kotikäytössä koska niitä desinfioidaan jatkuvasti. Tässä kuitenkin huomaa, että kun satsaa kalliisiin välineisiin, niin vuosien varrella ne säästää hintansa takaisin moneen kertaan.

Kabukisivellin on tarkoitettu mineraalimeikin levittämiseen ja siis hyvin tuuhea, lyhyt vartinen sivellin. Kotona, kun sivellintä käyttää vain yksi ihminen suosittelen, että se pestää noin viikon välein. Paras pesuaine on shampoo, esimerkiksi Dermalogican shampoo on meillä käytössä ja se pesee hyvin, mutta on myös hellävarainen. Sivellin pitää huuhdella hyvin ihonlämpöisellä vedellä ja kuivata kunnolla talouspaperiin, tai pyyheliinaan. Sen jälkeen jätä se poikittain kuivumaan talouspaperin päälle. Tämä on se kaikista tärkein asia, älä koskaan jätä seisomaan sitä varrellaan, niin kuin kuivana teet, vaan aina poikittain. Jos jätät sen seisomaan varrelleen, niin vesi karvoista valuu varren sisään ja karvojen liimauksiin ja se nopeuttaa siveltimen tuhoa. Älä myöskään koskaan edes kuivana laita sivellintä seisomaan purkkiin sivellin puoli purkin pohjaa vasten. Pitkän päälle tämäkin irroittaa liimauksia ja tekee siveltimestä haroittavan.

Poskipuna siveltimeksi meillä on myynnissä YoungBloodin Super Powder (47€) sivellin, sitä monet käyttää myös puuterin levittämiseen, mutta itse pidän Kabukia parhaimpana siihenkin. Mielestäni poskipuna levittyy luonnollisemmin, kun sivellin on tarpeeksi tuuhea. Luomiväri siveltiminä käytän itse superlonsiveltimiä ja nyt joku maskeeraja haukkoo henkeään. Mielestäni se on ihan makuasia millaisista siveltimistä pitää, se on tärkeitä että ne varmasti ovat puhtaita.

Huulipunan levitykseen YoungBloodilla on hyvä Travel Lip(26€), joka toimii ihan jatkuvassa käytössä. Tiedän, että aika harvat jaksavat käyttää huulterajauksia, tai huulipuna siveltimiä. Itse laitan joka aamu huolella sekä rajuksen, että huulipunan siveltimen kanssa. Näin se pysyy hyvänä melkeimpä puoleen päivään ja kun operaation toistaa ruokatunnilla on huulimaali loppupäivänkin siisti.

Siisteys on se asia mitä hyvillä siveltimillä saadaan aikaan. Jos sivellin on huonolaatuinen, tai pesemätön se roiskii väriä ihan miten sattuu.

Kommentit

  1. Anonyymi09:40

    Kiitos, olipa hyödyllista tietoa! Mukavaa viikonvaihdetta :)

    VastaaPoista
  2. Sen verran vielä kerron ennen, kuin lähden viikonlopun viettoon, että tänään SkinPerfect Primer pääsi loppumaan. Nyt on perjantai-ilta ja kello jo 20.00 joten tänään en enää tilausta saa sisään. Tuotteet siis lähtevät Helsingistä aikaisintaan maanantaina ja silloin ne ovat meillä jo tiistaiaamuna, kun avaamme klo 10.00.
    Tätä vähän pelkäsinkin, kun jo etukäteen arvelin SkinPerfect Primerin menekkiä. Luulin kuitenkin, että olisimme pärjänneet alkuviikkoon asti, mutta perjantaina on aina ostoksilla kävijöitä eniten. Ihanaa tietysti, että asiakkaat pitävät uudesta tuotteesta. Eikä tähän nyt pitkää katkosta tule, mutta halusin vain ilmoittaa ettei maanantaina kyseistä tuotetta ole, vaan vasta tiistaina kannattaa tulla sitä hakemaan.

    Hyvää viikonloppua kaikille. Ja tietysti hyvää syyslomaa kenellä se nyt alkaakin.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...