Siirry pääsisältöön

Siveltimien vaihtoviikot!

Aina välillä tuntuu olevan tilanne, että pitää huomauttaa ettei siveltimet ole ikuisuustavaraa ja saadakseen siistin meikin, myös siveltimien pitää olla kunnossa. Tämän hetkinen huomioni kääntyi siveltimiin, kun pari ihan hyvää asiakastani valittivat, että neljän luomivärin YoungBloodin pakkauksessa siveltimet hajoavat ennen kuin luomivärit. Menin aika hiljaiseksi, kun en heti ymmärtänyt mitä he tarkoittivat.

Lähes kaikissa luomiväri pakkauksissa on pieni superlon sivellin, mikä on tarkoitettu värin kokeiluun ja "hätätilanteeseen" esimerkiksi yllätysyöpymiseen, kun oikea meikkipussi ei ole mukana. Itse saatoin käyttää näitä pakkauksen siveltimiä joskus parikymppisinä, kun sorminäppäryyteni oli vielä tallella ja viitsin hipeltää tarkkaa työtä hankalilla välineillä.

Jostain kumman syystä meikkivälineiden eli siveltimien hankkiminen on jäänyt suomlaisilta naisilta kokonaan pois. Uskon, että on aika harva nainen joka pystyy ottamaan meikkipussistaan erillisen pakkauksen jossa on hyvä laatuiset sileät ja puhtaat laatusiveltimet käyttökunnossa. Aika harva myös tunnistaa mikä on laatusiveltimen eli tekokuidun ja luonnonsiveltimen ero. Nykyään, kun myymme ainoastaan YoungBloodin meikkejä ja heillä on hyvin kattava sivellin valikoima kerron niistä, koska tunnen niiden käytön parhaiten.

YoungBloodin mineraalimeikki on meidän eniten myydyin meikkituote ja se tarvitsee aina levittyäkseen hyvän siveltimen. Yleensä Marin kanssa kerromme aina laadukkaan siveltimen merkityksestä ja siitä miten kauan se kestää käytössä hyvällä hoidolla. Meillä on ollut myös usein yhteistarjous siveltimestä ja mineraalimeikistä ja näin houkuttelemme hankkimaan kummatkin. Moni kuitenkin luottaa vanhaan synteettiseen sutiinsa, joka ei ole edes tarpeeksi tuuhea. Silloin yleensä me saamme kuulla kunniamme. Mineraalimeikin levitykseen tarkoitettu oravankarva sivellinen, joka on käsin istutettu maksaa 58€ ja hyvin hoidettuna se voi kestää 5-10 vuotta. Tällä hyvä laatuisella meikillä ja keskivertosiveltimellä ei tulos meikkipohjustuksesta ole koskaan kovin onnistunut.

Sitten siirrytään luomivärisiveltimiin ja niissä tietysti makuasia sanelee paljon. Itse käytän mielelläni superlon sivellintä sekä omassa, että asiakasmeikissä ja siveltimen varsi pitää olla 15-20cm. Tämä on asia minkä moni asiakas tuntee ärsyttävänä, pitkävartinen sivellin on hidas ja sitä on hidas käyttää.Ellei luomiväripakkauksessa ole varasuteja, niin sitten käytetään sormia. Harvoin menee korostukset ja varjostukset paikoilleen, kun sormella levitetään värejä hiukan sinne päin. Silmienrajauksen hankaluus syntyy usein myös tästä siveltimestä, harvassa rajausvärissä on omaa sivellintä ja niihin pitää ostaa erikseen sellainen jota mieluiten on tottunut käyttämään.

Hyvin harva suomalaisnainen käyttää huulipuna siveltimellä ja myönnän itsekin sen kohdan joskus unohtavani. Tiedän kuitenkin, että huulipuna  pysyy paljon siistimpänä ja kauniinpana, kun se levitetään "taiteen sääntöjen mukaan" hyvän mallisella siveltimellä. Ostamalla kerran laadukkaita siveltimiä niitä yleensä vaalittaa ja hoidetaan hyvin. Monet niistä on kulkenut mukana jo kymmeneiä vuosia, etkä ainakaan jää pulaan uuden meikin kanssa, kun sinulla ei ole mitään millä sitä levittää. Otappa itsellesi vaikka sytymäpäiväprojekti, osta aina syntymäpäivänäsi, tai nimipäivänäsi kunnollinen sivellin, niin muutamassa vuodessa sinulla on upea arsenaali meikkivälineitä. 

Kommentit

  1. Anonyymi14:06

    Siinä olet oikeassa, että siveltimien laadussa on todella paljon eroja. Ostin tuon tarjouspaketin teiltä Gel Liner silmänrajausväri ja siihen Tweezerman sivellin. Sivellin oli paras mitä olen koskaan käyttänyt. Kun se oli sopivasti napakka ja vinosti leikattu, niin rajauksen tekeminen kävi helposti, vaikka yleensä käteni aina tärisee ja rajauksesta tulee kiharaa. Hyvät välineet auttoi tässäkin tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14:29

    Hyvä aihe, siveltimissä tosiaan on eroja! Olisiko vielä mahdollista saada teiltä vinkkiä miten siveltimiä huolletaan, miten pestään ja millä tms?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi09:22

    Milloinkahan teillä olisi taas tulossa tarjoukseen YB:n mineraalimeikkipuuteri ja kabuki -sivellin?

    VastaaPoista
  4. Kiva, että olette saaneet jutuistani jotain tietoa. Hieno kuulla, että tuo Tweezerman sivellin on ollut toimiva. Minun ja Marin mielestä se on ollut erinomainen tukevan vartensa ja napakan sivellin osan takia.
    Tuo mineraalimeikki+kabukisivellin tarjous tuskin tulee mahdolliseksi,kuin aikaisintaan ensi keväänä.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...