Vaalipäivän muistoja

Tänään on taas kuntavaalien äänestyspäivä ja olen ollut koko viikon vähän ahdistunut asiasta. Viimeksi neljä vuotta sitten vaalipäivä oli ihan kamala perheellemme, kun Hertta-kissa jäi auton tönäisemäksi. Jotenkin se on tullut mieleeni koko viikon ja nyt haluasin pitää Hertan koko päivän sisällä ja silmissäni.

Hertta oli vuonna 2008 vain 1,5 vuotias eli ihan pikkuinen kissatyttö vielä. Hän ei koskaan ulkoillut pimeän aikaan, niin kuin ei nykyäänkään. Tiesin heti, kun ilta pimeni, että jotain on sattunut, kun Hertta ei tullut kotiin. Mehän asumme samassa pihapiirissä vanhempieni kanssa ja ainoastaan äitini oli kotona. Mieheni oli matkoilla ja isäni oli vaalipaikalla toimihenkilönä, ehkä siksikin vaalit jäi niin mieleen. Lähdimme äitini etsiskelemään tien vierustoja ja kävelimme aika kauan. Palailimme pihaan takaisin joskus kello 19 aikohin ja sitten alkoi kuulua sydäntä särkevää itkua. Hertta oli ihan kurainen ja märkä ja takajalat oli ihan veltot. Kissa oli vetänyt itsensä pihaan ties mistä asti, vain etukäpälillään. Missään ei kuitenkaan näkynyt verta kissa siis oli ihan ehjä.

Monen puhelun jälkeen sain selvitettyä, että päivystävä eläinlääkäri on jossain Riihimäellä. Se ei ole meille ollenkaan tuttua paikkaa ja me emme uskaltaneet lähteä itse sinne ajamaan, koska sekä minä, että äitini olimme aika hysteerisiä. Meidän piti siis vielä odottaa taksin tuloa meidän perämetsillemme. Hertta oli ihan kiltisti ja hiljaa, kun pääsi ihmisten luo ja veimme sitä sylissämme Riihimäkeen. Siellä eläinlääkärin vastaanotto oli hyvin alkeellinen ja hän sanoi ettei muuta voi tehdä, kuin lopettaa Hertta. Olimme ihan kauhuissamme, kun Hertta oli niin nuori ja eläinlääkärillä ei ollut edes röntgenlaitetta jotta oltaisiin tiedetty mikä oli vialla. Minä en suostunut lopettamiseen ja kävin aika napakan keskustelun lääkärin kanssa, että haluan lähteä Helsingin eläinsairaalaan.

Jatkoimme matkaa Helsinkiin ja sää oli todella huono satoi vettä ja räntää ja sitten  taksikin eksyi, joten kiertelimme puolisen tuntia turhaan. Tosin taksikuski oli aivan ihana, hän tuli vielä sisälle mukaan kuulemaan miten kissalle käy. Hertta otettiin heti sisään ja me jäimme odotustilaan odottamaan. Siellä tuntui olevan koko Etelä-Suomi, kun silloin neljä vuotta sitten ei ollut muita yöpäivystyspaikkoja. Tuota Vethausia Hattulassa ei vielä ollut olemassa. Odotimme puolen yön jälkeen ennen, kun lääkäri ehti kanssamme puhua. Hän kertoi, että Hertan sisäelimet oli ihan ehjät, mutta lonkat oli irti lantiosta ja selkärangasta. Hän sanoi, että erikoisortopedi voisi tehdä leikkauksen jota ei useinkaan ole vielä kissoille tehty, mutta koirille kylläkin. Hänen mielestään leikkaukseen kannatti ryhtyä, vaikka monia ongelmiakin vielä voisi tulla.

Päätin, että Hertta jää odottamaan leikkausta ja me lähdimme takaisin kotiin. Sitten alkoikin varsinainen piinaviikko. Palvelu eläinsairaalassa oli ensiluokkaista ja lääkäri soitti minulle joka iltapäivä ja kertoi tilanteen. Leikkaus oli tosi iso ja kestikin viitisen tuntia. Hertan koko takapää oli ajettu paljaaksi ja selkärangan haava alkoi puolesta selästä. Ensimmäiset päivät oli hankalia ja toipuminen ei heti alkanut, jossain vaiheessa mietittiin tarvitsisiko Hertta lisää verta. Kissoilla ei ole veripankkia ja lupasimme, että lähdemme heti, kun tarve tulee viemään Valtsua luovuttamaan verta Hertalle. Onneksi sitä ei tarvittu ja perjantaina kävimme Herttaa katsomassa ja silloin jo tiedettiin, että toipuminen on hyvässä mallissa.

Potilasta varten laitoimme kylpyhuoneen kuntoon, koska Hertan piti saada olla lämpimässä ja rauhassa. Valtsu ja Jössehän olisi koko ajan sählänneet Herttaa vaivaamassa, jos se olisi ollut olohuoneessa. Vuorasimme kylppärin lattian matoilla ja patjoilla ja ensimmäisen viikon vahdimme Herttaa 24 tuntia. Minä nukuin yöni patjalla kylppärissä ja mieheni ja vanhempani jakoivat päivän vahtivuorot. Lääkettä annettiin monta kertaa päivässä. Oli hienoa nähdä miten sitkeästi kissa treenaa itseään kuntoon. Koko hereillä olo aikansa Hertta kuntoutti jalkojaan ja sitten taas nukkui. Kylpyhuoneessa Hertta asui kuusi viikkoa aina päivät ja parin viikon jälkeen yöt hän oli vieressämme, niin kuin yleensäkin. Kaiken kaikkiaan kuntoutuminen kesti kolmisen kuukautta.

Nyt Hertta on reipas ja kova menijä, mitään jälkeä ei onnettomuudesta jäänyt. Yhtälailla Hertta kiipeilee ja riehuu, niin kuin ennenkin. Nyt elokuussa jaloista otettiin tarkistusröntgen ja kaikki oli kunnossa. Enää ei tarvitse tehdä edes tarkistuksia, vaan otamme vasta sitten yhteyttä jos jalat alkaa jotenkin vaivaamaan. Se oli tämän onnettomuuden opetus, että Hertta on viimeinen kissa perheessämme, joka ulkoilee vapaasti. Vaikka maalaistalossa asummekin, niin pojat Valtsu ja Jösse ulkoilevat isossa häkissä turvassa kaikilta vaaroilta.