torstai 17. elokuuta 2017

Aloita säännölliset kasvohoidot kolmekymppisenä

Meillä on asiakkaana useita nuoria aikuisia jotka ovat aloittaneet säännöllisen ihonhoidon jo teini-iässä, mutta viimeistään kolmekymppisenä kannattaa panostaa ihonhoitoon. Perustelut ovat samat kuin vanhemmillekin naisille, että nykyisessä työelämässä vaaditaan ihmisiltä paljon ja myös ulkonäkö on tärkeä. On myös tarpeetonta taistella itsekseen ihon ongelmien kanssa, kun niihin on apuakin saatavissa.

Näppyjä, rasvaa ja hilseilyä yhtäaikaa

Usein vielä kolmekymppisenä ihon toiminta on epätasaista ja varsinkin kuukautiskierto aiheuttaa muutoksia ihon tilanteessa. Raskaudet ja imetykset tuo iholle omat rasitteensa ja myös niihin kannattaa hankkia kosmetologin apua. Ihon näkyvä vanheneminen alkaa kolmekymppisenä ja varsinkin uv-säteily voi nopeuttaa vanhenemisprosessia merkittävästi. Tärkeintä olisikin tasapainottaa iho ja suojautua uv-säteilyltä hyvin. Suosittelen aloittamaan Kosteuttavasta Kasvohoidosta (87€) jossa voidaan tehdä myös mekaniista ihonpuhdistusta. Ei ole mitään järkeä käydä pari kertaa vuodessa ihonpuhdistuksessa ja käyttää muuten ihonhoidossa mitä sattuu. Yleensä kolmekymppinen sekaiho saadaan kuntoon parin, kolmen kasvohoidon avulla ja hyvällä kotihoito-ohjelmalla. Sen jälkeen suositeltavaa on kasvohoito 6-10 viikon välein ja kotihoito joka sopii ihon tilanteeseen ja vuoden aikaan. 

Kuorinta on kolmekymppisen kotihoidon perusta

Koen suurta turhautumista, kun näen usein asiakkaiden käyttävän kalliita kotihoitotuotteita jotka eivät sovi heille ollenkaan. Samalla vaivalla ja rahalla voisi ihonhoidon tehdä oikein ja saada aikaan terve tasapainoinen iho. Kuorinta on tärkein ja nopeiten vaikuttava kotihoitotuote, mutta muistutan taas ettei mikä vain kuorinta toimi vaan sekin valitaan tilanteen mukaan. Lähes kenelle tahansa kolmekymppiselle hyvät kuorinta-aineet ovat Multivitamin Thermofoliant 2-3 kertaa viikossa ja Daily Microfoliant (76€) muina päivinä. Myöhemmin talvella ohut ihoinen voi siirtyä kuorimaan ihoa joka toinen päivä. Usein kolmekymppisen ihon näppylät johtuu ihon pinnan kuivuudesta ja kireydestä  joka aiheuttaa huokosten tukkiintumisen eikä tali pääse huokosista ulos. Syntyy talitulppia ja siitä alkaakin kierre jolloin iho on vuoronperään hilseilevän kuiva ja rasvaisen näppyläinen. Tähän aikaan loppukesästä iho on usein epäpuhdas, koska hikoilu kiihdyttää talin eritystä ja aurinko aiheuttaa kuivaa hilseilyä. Tosin tämän kesän säät ovat olleet sen verran vaihtelevia ettei perinteisiä hikoilun aiheuttamia finnejä ole juuri syntynyt. Suosittelen aloittamaan syksy selkeällä ihonhoito-ohjelmalla ja järkevintä on ensin tilata aika kasvohoitoon.

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä. Täytyy ehkä tosiaan miettiä, että käy kasvohoidon ottamassa tässä kesän loppupuolella. Muutenkin ehkä hyvä nyt alkaa kiinnittämään enemmän huomiota aiheeseen.

    VastaaPoista