torstai 31. elokuuta 2017

Uudet tuulet tuo intoa ja energiaa

Kuten huomasitte eilinen keskiviikon blogijuttu oli jäänyt tekemättä.  Toivottavasti saan sen anteeksi, koska muuten ystävällinen hammaslääkäri pahoinpiteli minut työkyvyttömäksi:) myönnän, että olin itse varannut tuon ajan, mutta luulin, että viisauden hampaan poisto ei ole kummoinenkaan juttu. No, nyt en enää luule. Sain jo etukäteen mukaani särkylääkkeen ja neuvon, että auto olisi parasta jättää kotiin. Tein ohjeen mukaan ja hipsin keskiviikkoiltana vastaanotolle vailla suurempia ennakkoluuloja. Sitten hammaslääkäri tuikkasi useamman piikin vähän sinne sun tänne ja alkoi rusennella hammasta irti. Eipä sillä tainut olla paljon vaihtoehtojakaan. Komealta hammas näyttikin ja hammaslääkäri kehui ettei se ainakaan tuota minulle vaivoja enää ikinä. Loppuilta menikin kylmähauteiden ja valituksen merkeissä. Koin itseni aivan invalidiksi ja siinä katosi myös järki ei blogikirjoituksista tullut mitään.,

Syksyksi tulossa paljon uutta

Nyt, kun Euroopan kesälomat ovat ohise alkaa huhut kiertämään mitä kaikkia uutta ja erilaista on tulossa. Tiedän, että suurin osa kosmetologeista inhoa uutuuksia ja erilaisia muutoksia he ovat valmiina, vaikka seisomaan päällään kunhan ei tarvitse työtapoja muuttaa. Tietystikkään ei ole mitään järjeä muuttaa asioita pelkästään muuttamisen ilosta. Itse olen innostunut FaceFit hoitokokeilusta. Siinä tehdään noin 30 min.koehoito asiakkaalle ja samalla hän saa henkilökohtaiset neuvot kasvojen ihon hoito-ohjeista. Kasvohoitoa FaceFit ei tietenkään korvaa, vaan asiakas saa myös neuvot oikeisiin hoitolahoitoihin. Talvikalpea iho pystytään nopesti myös analysoimaan onko auringon otolla mitään merkitystä 
Yleensä tässä vaiheessa tärkeimät neuvot on jo annettu ja niitä noudattamalla iho alkaa voida paremmin. Syksyn mittaan kerron uutuksista lisää kokoajan ja muistakaa pitää mielessä pe 29.9, kun on Hämeenlinnan Pimeän Kaupan tapahtuma. Itse pyrin akiteeraamaan siihen kaikkea mahdollista ja pistän koko neuvottelutaitoni liikkeelle, että saisin asiakkaillemme hyvät tarjoukset. Muista myös, että Pimeän kaupan tarjoukset löytyy myös meidän verkkokaupasta. Esittäkää rohkeasti toiveita mitä te haluaisitte ostaa tarjoushinnannalla.

9 kommenttia:

  1. Anonyymi09:53

    Hei.Tässä muutamia tuotteita joita olisi kiva saada tarjoushinnalla: Skin Perfect Primer, Hydra Blur Primer, Multivitamin Power Recovery Masque, Antioxidant Hydramist kasvovesi ja uudet Daily Cleansing shampoo ja hoito aine.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12:58

    Mä taas oon innostunut noista kotikäyttöön tarkoitetuista laitteista.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20:11

    Sain kokeiluun pari näytettä Power Richiä ja sehän on ihan täydellinen tuote näin kolmen päivän perusteella. Joten siitä olisi kiva saada tarjous. :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20:32

    Toivon alennusta kasvohoitoihin, kun ovat niin himpskutin kalliita!
    Lisäksi toivon reiluun alennukseen kasvoöljyt sekä ryppyseerumit.
    Loistava tarjous olisi nanolift ja overnight repair serum yhteishintaan 120-130€

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin aika vaikeasti toteutettava toive. Sitten jää verot, vuokrat ja palkat maksamatta. Valitettavasti on aivan mahdoton yhtälö tehdä halpoja kasvohoitoja ja vielä elää sillä.

      Inkeri

      Poista
  5. Mä olen itse aivan hurmaantunut tuosta bt:sonicista. Mari on nyt kokeillut kaksi kertaa sitä minulle ja tulos oli virkistynyt energinen kosmetologi. Hämmästyttävää miten nopea käsittely teki kunnillisen hoidetun olon. Iltaisin iho tuntuu konnolla puhtaalta enkä haluakaan levittää seuraavia aineirta vanhojen jämien päälle. Uskon, että bt:sonic muuttaa kotihoidon tehon kertaheitolla.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Oma ostoslistani Pimeän kaupan tapahtumaan on Gentle Cream Exfoliant, Active Moist, Multivitamin Masque, joku sy -voide ja mahdollisesti myös Hydrating booster, tosin sen saatan tilata jo nyt kun on erikoistarjouksessa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kun laitatte ehdotuksianne. Näin syksyllä olen yleensä energiaa täynnä ja suunnittelen kaikkea uutta. Kaikki kuitenkin tapahtuu hitaasti, kun en ole mikään hätiköijä. Katsotaan nyt syksyn mittaan mitä tapahtumia ja uutuuksia kehittelen.

    Inkeri

    VastaaPoista
  8. Kans toivoisin primereitä, ja herkän ihon tuotteita tarjoukseen. Varsinkin seerumia ja sitä silmänympärykselle sopivaa seerumia... ja kasvonaamioita ja kuorintoja...tykkäsin kovasti kun joskus oli tarjouksessa sellaisia pussukoita missä oli vanhenevalle iholle sopivia minikokoja..

    VastaaPoista