Siirry pääsisältöön

Kaksoispuhdistus myös hoitaa ihoa


Hyvää joulukuun 3. päivää! Ajattelin ilahduttaa lukijani jokapäiväisellä aforismi-luukulla <3


                                        

Olen huomannut, että kaikista eniten ihon kotihoidossa laiminlyödään puhdistusta. Usein ajatellaan ettei puhdistusaineeseen kannata satsata, kun se pestään pois. Kuitenkin väärä ja iholle sopimaton puhdistustuote saattaa vesittää koko kotihoidon. 



Precleanse

Tehokas kaksoispuhdistus

Kaksoispuhdistus on kehitelty 2000-luvun alussa ja ensimmäinen alkupuhdistustuote Precleanse (150 ml 53€ ja 295 ml 85€) tuli Dermalogicalle juuri noihin aikoihin. Idea tähän kaksoispuhdistukseen on erittäin looginen ja siitä hyötyvät kaikki ihotyypit.

Tarkoituksena on, että alkupuhdistusaine sulattaa ja irroittaa kaiken iholle ulkoapäin tulevan lian eli pakokaasujen rasvat, siitepölyt, meikit ja kaiken ympärillämme olevan töhnän mitä kasvomme kokee päivän mittaan. 

Toinen puhdistuskerta pesee pois ihon itsensä tuottaman lian eli ihotalin, hien ja kuolleet ihosolut. Kaksoispuhdistus on myös hyvin hoitava ja kaikille ihotyypeille se on tärkeä hoitovaihe. Kuivalla iholla hoitava alkupuhdistusöljy-tai voide sulattaa hellävaraisesti paksunkin meikin ja samalla iho saa kosteuttavia hoitoaineita. Juuri tämä Precleanse on hyvin hoitava puhdistustuote ja vaikka se on öljy, niin iholla kostutettuna siitä tulee vesiliukoinen maito. 

Rasvaisella iholla tarvitaan puhdistustehoa poistamaan ihon erittämän talin, niin ettei se jää tukkimaan huokosia. Varsinkin rasvaisella ja suuri huokoisella iholla näin joskus, että ihohuokosten suulla oleva tali on vaaleanruskeaa, eli siihen on imeytynyt meikkivoiteet ja poskipunat. Tällainen aiheuttaa mustapäitä ja talitukkeutumia ja iho on entistä rasvaisempi ja myös finnit tulehtuvat helposti. 

Puhdistustuote yhdistelmiä on useita

Kaikkia hoitolassani myytäviä puhdistustuotteita voi käyttää kaksoispuhdistuksena. Välttämättä ei edes tarvita kahta erilaista puhdistustuotetta, vaan ihon voi pestä kaksi kertaa samalla puhdistustuotteella. Kuitenkin siinä tapauksessa puhdistuksen hoitava vaikutus jää vähäisemmäksi. 

Cleansing Complex


Suosituin yhdistelmä on Dermalogican Precleanse ja iS Clinicalin Cleansing Complex (59€) ja tämä Cleansing Complex on kaikista suosituin puhdistustuote. Kuivalle ja ohuelle vanhenevalle iholle on hyvä alkupuhdistusaine  iS Clinicalin Cream Cleanser (59€), joka on hyvin kosteuttava ohut maitomainen voidepuhdistus. 

Nourishing Cleansing Oil


Youngbloodin suosituin tuote on Nourishing Cleansing Oil (45€), joka on ihanan tuoksuinen ohut öljy. Siinä on paljon öljymäisiä vaikutusaineita, jotka sopivat hyvin kuivattavaan talvikauteen. Nourishing Cleansing Oil sisältää myös viinirypäleen siemenöljyä, jossa on lievä hedelmähappojen vaikutus ,ja se kirkastaa ihonväriä ja tasoittaa pigmenttiläiskien tuomaa kirjavuutta.

Hyvin herkälle ja helposti punoittavalle iholle suosittelen kaksoispuhdistukseen Dermalogican Micellar Prebiotic Precleansen (53€) alkupuhdistukseen ja toiseen vaiheeseen Dermalogican Ultra Calming Cleanserin (250 ml 44€ ja 500 ml 69€). 

Öljyisen rasvaiselle iholle suosittelen Dermalogican Precleansea, joka sulattaa hyvin ihon pintaan noussutta ihotalia. Toiseksi puhdistukseksi hyvä valinta on Dermalogican Glycolic Cleanser (150 ml 41€ja 295 ml 65€),  joka sisältää lievästi kuorivaa glykolihappoa. Glykolihappo estää ihohuokosten tukkiintumista ja iho puhdistuu tehokkaasti huokosia myöden. 

Huomioikaa myös, että monesta puhdistusaineesta on saatavilla eri kokoja, ja isoin koko on aina edullisin käytössä.


Mukavaa päivää!


Kosmetologisi, Inkeri


Ps. Viime viikon arvonnan voitti Sari R, joka kommentoi FB puolella. Onnea!



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 3.12-9.12.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä






Kommentit

  1. Anonyymi10:27

    Mukaan seuraavaan arvontaan!
    PirjoS
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...