Siirry pääsisältöön

Muistiharjoitus Marskin Ritareista

 Kuuntelin kotiin ajaessani radio-ohjelmaa muistin tärkeydestä, ja siitä miten tärkeää on vanhemmiten pitää yllä ja hoitaa muistiaan. Yksi ohje oli treenata joidenkin asioiden ulkoaopettelua, vaikka opetella kaikki Suomen kaupungit ulkoa.

Mannerheim Ristin ritareita oli 191

Minua ei nuo Suomen kaupungit erityisesti innosta, joten päätin kehittää jotain muuta. Tietysti päädyin harrastukseni pariin, kun sieltä kyllä löytyy päivämääriä ja nimilistoja. En ollut aikoihin perehtynyt Marskin Ritareihin, eivätkä he ole kokonaisuutena minua kovasti kiinnostaneetkaan. 

Päätin, että kokeilenpa  opetella niitä ulkoa ja ellen ihan kaikkia niin ainakin muutamia kymmeniä. Antti Tuuri on kirjoittanut erittäin kattavan kokoomateoksen Mannerheimin Ristin Ritareista ja jokaisella on lyhyt elämäntarina. 

Minulla ei ole tuota paperikirjaa käytettävissä ja aloin kuuntelemaan äänikirjaa. Kuuntelemalla en kyllä pystynyt miehiä muistelemaan, joten hain netistä muita juttuja heistä. Huomasin aika pian, että osaan niin päin kyllä paljon ritareita, että jos minulle sanotaan nimi, tiedän oliko hän ritari vai ei. 
Se teki opettelun tylsäksi, kun monen sodassa merkittävään henkilöön liittyi aina peräkaneetti, hän oli Marsin Ritari, mutta sen enempää ei kerrottu. Sitten päädyin etsimään hiukan erikoisempia tapauksia mitä en ollut aikoihin muistellut. 

Mielenkiintoisia Marskin Ritareita

Olen ehkä eniten ihaillut lääkäri Simo Brofeldtia joka oli ainoa lääkäri, joka sai Mannerheim ristin syksyllä 1941. Hän teki ammatillisen uroteon, joka on helppo vielä nykyäänkin käsittää. Vuoden 1941 Ruben Laaguksen pataljoona oli joutunut venäläisten mottiin ja motin sisällä oli satoja haavottuneita ja lääkärit oli kaatunet ja jsp sekaisin. 

Simo Brofeldt yli nelikymppinen kirurgi lupautui hyppäämään mottiin ilmateitse laskuvarjolla ja organisoida motin lääkintähuollon uudestaan. Näin hän tekikin eli ensin oli lennettävä tykistökeskityksen läpi ja sitten hypätä satuttamatta itseään. 

Tarina kertoo, että Brofeldt leikkasi seitsemän päivää nukkumatta pervitin eli amfetamiinin ja morfiinin voimalla. Tosiasiassa uroteko kesti kolmisen vuorokautta, mutta hän pelasti satojen sotilaiden hengen. Lopulta tuo mottikin saatiin purettua ja haavoittuneet sotasairaaloihin. 

Minulle aika uudet tarinat kuului ilmasotilaille Hans ” Hasse” Windille ja Ilmari ”illu” Juutilaiselle joiden ilmavoitot oli aivan häikäiseviä ja kumpikin sai kaksi kertaa Marskin Ritari merkin. Näitä kaksin kertaisia Marskin ritareita ei ole kuin neljä. 
He siis laittoivat todella henkensä peliin jatkuvasti. Lentohenkilökuntaa oli vähän ja taitavampien oli pakko olla ilmassa hyvin vähäisin lepotauon. Ilmavoimien merkitys oli sodan käynnissä valtava ja heidän rohkeat temput lopettivat monta vaikeaa pommitust,a joissa olisi tullut paljon kaatuneita.

Meillä on kotona nyt sellaisen surullinen tilanne, että Valtsu eli Valo Nihtilä 18v.pitää viedä ensi viikolla lääkäriin ja pahaa pelätään, että se jää Valtsun viimeiseksi keikaksi. Olemme päättäneet, että kunhan sopeudumme Valtsun puuttumiseen hankimme taas kaksi reipasta kissaveljestä, niin sitten olisi pääluku viisi taas täynnä. 

Pojat on aina nimetty sotahistorian mukaan. Nyt mietin olisiko sopivat nimet Hasse ja Illu lentäjien Hasse Windin ja Ilmari Juutilaisen mukaan. Tosin ensin on tutustuttava kissojen persoonaan, elleivät he olekaan yhtään innostuneita sotasankareista.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
24.2-2.3.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi14:53

    Tänne minä näytän aina vain palaavan blogiisi..yt. pulliainenanne@yahoo.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...