tiistai 28. kesäkuuta 2016

Dermalogicalla on useita tuotteita joilla voi poistaa vanhenevan ihon harmautta ja kalpeutta

Tosi asia on, että vanheneminen tekee ihosta kalpean harmaan ja katkenneet verisuonet ja pigmenttiläiskät tuovat vielä kirjavuutta kalvakkuuden lisäksi. Kiinnitin tähän asiaan huomiota, kun seurasin TV-uutisissa Brexitkeskusteluja. Studioon oli haalittu useampia meidän entisiä ministereitä ja asiantuntijoita ja nämä iäkkäät miehet oli maskeerattu oikein hyvin haastatteluja varten. Suurimman osan heistä ole tavannut livenä jossain yrittäjien tilaisuudessa ja tiedän, että heidän ihot ei ole hoidettuja. Esimerkiksi Paavo Lipponen näytti hämmästyttävän sileä ihoiselta ja niin sanotusti terveen väriseltä. Samoin oli Sixten Korkman ja Mauri Pekkarinen hyvinkin raikkaan näköisiä iholtaan. Mitään muuta meikkiähän näillä seisemänkymppisillä miehillä ei ollut, kun tuo meikkipohja eli raikas vaikutelma tuli oikein valitusta ihon väristä.

Ihon hyvällä hoidolla voidaan paljon vaikuttaa ihon väriin ja kuorinta on tärkein hoitoaine. Vähintään puolet harmaudesta tulee kerroksesta kuollutta solukkoa, joka on väriltään likaisen kellertävän harmaata. Hyvän hoidon lisäksi tarvitaan hoitotuotteita joiden vaikutus kohdistuu ihon väriin. Niitä Dermalogicalta löytyy useita esimerkiksi:
- SkinPerfect Primer sk30 NYT 59€ (77€)
- Hydrablur Primer 77€
- Rednes Relief Primer sk 20 74€
- Ultra Sensitive Tint sk 30 (69€)
- Sheer Tint sk 30 (75€)

Näiden lisäksi löytyy Youngblodilta jauhemainen ja nestemäinen mineraalimeikki. Nämä YB:n meikit ovat jo hyvin peittäviä ja Dermalogican tuotteet parantavat ihon väriä, mutta eivät ole kovinkaan peittäviä. Helpoksi meikiksi kesälomailijalle suosittelen Ultra Sensitive Tint sk 30, joka on päivävoide kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Siinä on kevyt sävy, joka hiukan poistaa kalpeutta, mutta ensisijaisesti se on uv-suojallinen kosteusvoide. Sheer Tint sk 30 on värillinen päivävoide, jonka kosteuttavat ominaisuudet riittää normaalille ja sekaiholle, mutta yli viisikymppiselle kuivaihoiselle suosittelen sitä tehotipan, tai toisen kosteusvoiteen päälle. Siinä on kolme värisävyä light, medium ja dark ja tuo medium on väreistä suosituin.

Meikinpohjustusaineet vaikuttavat hyvin ihon väriä raikastavasti ja tasoittavasti, mutta ne eivät ole kovinkaan peittäviä. SkinPerfect Primer sk 30 on Dermalogican eniten myydyimpiä tuotteita ja se on varmaan lähes kaikilla asiakkaillamme käytössä. Kannattaa muistaa, että se on nyt tarjouksessa tämän viikkoa. SkinPerfect Primer sk 30 tekee ihosta heleän ja tasaisen värisen. Se neutralisoi kalpeutta ja saa ihon hehkeän näköiseksi ja se on kuiten täysin huomaamaton. Uusin tuote Hydrablur Primer on varsinainen väritön meikki. Se vähentää ihon kirjavuutta, supistaa huokoset ja tekee ihosta heleän mattapintaisen. Rednes Relief sk 20 on tarkoitettu punoittelevalle couperosa ja ruusufinni iholle ja se neutralisoi punakkuutta. Se on myös ihan hoitoaine joka vahvistaa pintaverisuonten seinämiä ja vähentää ihon punoittelua.

HUOMIO: kesäkuun tarjous on voimassa vielä ensi viikonlopun yli ja uusi Tähtitarjous tulee ma 4.7. Voitte siis tulla vielä pe 1.7 tarjousostoksille hoitolaan ja sunnuntaihin 3.7 saakka verkkokauppaan.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi21:40

    Mikäs olis näistä paras valinta 54-vuotiaalle valkonaamalle, joka haluaisi olla hehkeämpi? Haluaisin mahdollisimman simppelin aineen jossa olisi kerralla kaikki vaikutukset:) lienee mahdoton pyyntö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tuon SkinPerfect Primerin sk 30 ( tarjoushinta 59€, norm. 77€) Siinä oleva mineraalipigmentti mikä ei ole meikkiaine tuo iholle tasaisen terveen värin ja poistaa kalpeutta. Samalla se suojaa ihoa auringolta ja talvella pakkaselta. Laita ensin kosteusvoide ja sen päälle SkinPerfect Primer sk 30.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi21:49

    Kommenttini ei liity tähän juttuun, mut kerron oman konstini atooppisen ihon käsien pesuun. Olen ostanut kauniit tyhjät pumppupullot n 200 ml ja lantrannut niihin special clense geliä. Special geliä olen laittanut noin desilitran ja loput vettä ja tätä laimennettuakin nestettä tarvitaan ihan pikkutippa kerralla. Kädet ei kuivu ja ihottumat ei ärsyynny niin ku käy kaupan pesunesteiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä vinkki, kiitos!
      Minulla ja Marilla on työhuoneessa käytössä desinfioivampi Clearing Skin Wash jota olemme myös laimentaneet vedellä. Pesemme käsiä kymmeniä kertoja päivän aikana ja kaikki muut pesuaineet kuivattaisi kädet korpuiksi. Special Cleansing Gel on hellävaraisempi ja kumpikin puhdistusgeeli on todella riittoisaa.

      Inkeri

      Poista