Tämä lomamatkani Wieniin ei ollut pelkästään sotahistoria -ja taideretki, vaan tarkoitukseni oli oppia jotain uutta Viktor Franklinista. Yksi elämäni tärkeimpiä kirjoja on Viktor Franklinin Ihmisyyden rajalla. Jotkut pitävät raamattua ohjekirjanaan ja minä taas olen löytänyt itselleni sopivia elämän ohjeita Franklinin kirjasta.
Viktor Franklin (1905-97) oli wieniläinen neurologi ja psykiatri, joka loi keskitysleirikokemuksistaan logoterapianimisen terapiasuunnan. Tuon pääteoksensa Ihmisyyden rajalla hän kirjoitti heti sodan jälkeen niiden pienten paperilappujen perusteella mitä hän keskitysleirillä pystyi tekemään. Minä olen ymmärtänyt logoterapian perusajatuksen olevan, että vaikka olosuhteet olisivat kuinka hankalat ihmisellä säilyy aina valinnan vapaus päättää suhtautumisestaan asioihin. Se on helpottanut minua monessa vaikeassa elämän vaiheessa. Ihminen pystyy aina päättämään omasta suhtautumistavastaan. Valitettavasti Wienin reissulla kävi niin, että tuo museo olikin auki vain maanantaisin ja perjantaisin ja me seisoimme oven takana tiistaina. Nyt minulla on hyvä syy palata Wieniin. Tosin kaupunki on niin upea, että taatusti tulemme tänne uudestaan.
Aina matkustaessani käyn juutalaismuseoissa. Noin parikymmentävuotta olen käynnyt Euroopan suurkaupunkien juutalaismuseoissa ja niissähän tarina on aina sama. Kukoistava yhteisö, joka vaikuttaa tiede-,taide- ja liike-elämään pyyhkäistään pois viidessä vuodessa Hitlerin käskystä ja jäljelle jää kourallinen hengissä selvinneitä. Näiden juutalaismuseoiden vartiointi kertoo turvallisuuden muuttumisesta Euroopassa. En muista 1990-luvulla, että museoissa olisi muita vartioita, kun lipunmyyjä. Pari vuotta sitten Berliinin holokaustimuseossa oli jo erittäin tiukka turvatarkastus metallinpaljastimineen. Nyt Wienissä oli niin paljon tummapukuisia turvamiehiä, että luulin oviaukkoa pankkin sisäänkäynniksi. Näihin juutalaismuseoihin, tai muistomerkkeihin on parin vuoden aikana tehty lukuisia pommiskuja, tai niiden yrityksiä. Antisemitismi nostaa kannatustaan samaan tahtiin, kun Isis saa valtaa Euroopan muslimien keskuudessa.
Mietin monessa Euroopan taidemuseossa, että mikähän taulujen, tai muiden taide-esineiden tie museoon on ollut. Koko juutalaisyhteisö Itävallassa ja Saksassa joutui jättämään kaiken omaisuutensa , jos he ehtivät paeta ennen pahinta vainoaikaa. Loppujen omaisuus varastettiin ja taide esineet kulkeutui mikä minnekin. Sodan aikana moni varakas juutalaissuku oli kuollut viimeistä jäsentäkin myöten ja ei ollut ketään vaatimassa omaisuutta takaisin. Omaisuuden palautus on ollut hyvin nihkeää ja epäselvää ja vieläkin tulee julki tapauksia, että taulujakin palautetaan vasta nyt oikeille omistajille. Näin kävi hiljattain Wienin Belvereden museossa. Eräs kuuluisa Gustav Klimtin taulu on nyt poissa sieltä, koska kuutisen vuotta sitten sen oikeat omistajat löytyivät. Tuo juutalaisvainon jälkiseuraukset elävät siis vieläkin.
Viktor Franklin (1905-97) oli wieniläinen neurologi ja psykiatri, joka loi keskitysleirikokemuksistaan logoterapianimisen terapiasuunnan. Tuon pääteoksensa Ihmisyyden rajalla hän kirjoitti heti sodan jälkeen niiden pienten paperilappujen perusteella mitä hän keskitysleirillä pystyi tekemään. Minä olen ymmärtänyt logoterapian perusajatuksen olevan, että vaikka olosuhteet olisivat kuinka hankalat ihmisellä säilyy aina valinnan vapaus päättää suhtautumisestaan asioihin. Se on helpottanut minua monessa vaikeassa elämän vaiheessa. Ihminen pystyy aina päättämään omasta suhtautumistavastaan. Valitettavasti Wienin reissulla kävi niin, että tuo museo olikin auki vain maanantaisin ja perjantaisin ja me seisoimme oven takana tiistaina. Nyt minulla on hyvä syy palata Wieniin. Tosin kaupunki on niin upea, että taatusti tulemme tänne uudestaan.
Aina matkustaessani käyn juutalaismuseoissa. Noin parikymmentävuotta olen käynnyt Euroopan suurkaupunkien juutalaismuseoissa ja niissähän tarina on aina sama. Kukoistava yhteisö, joka vaikuttaa tiede-,taide- ja liike-elämään pyyhkäistään pois viidessä vuodessa Hitlerin käskystä ja jäljelle jää kourallinen hengissä selvinneitä. Näiden juutalaismuseoiden vartiointi kertoo turvallisuuden muuttumisesta Euroopassa. En muista 1990-luvulla, että museoissa olisi muita vartioita, kun lipunmyyjä. Pari vuotta sitten Berliinin holokaustimuseossa oli jo erittäin tiukka turvatarkastus metallinpaljastimineen. Nyt Wienissä oli niin paljon tummapukuisia turvamiehiä, että luulin oviaukkoa pankkin sisäänkäynniksi. Näihin juutalaismuseoihin, tai muistomerkkeihin on parin vuoden aikana tehty lukuisia pommiskuja, tai niiden yrityksiä. Antisemitismi nostaa kannatustaan samaan tahtiin, kun Isis saa valtaa Euroopan muslimien keskuudessa.
Mietin monessa Euroopan taidemuseossa, että mikähän taulujen, tai muiden taide-esineiden tie museoon on ollut. Koko juutalaisyhteisö Itävallassa ja Saksassa joutui jättämään kaiken omaisuutensa , jos he ehtivät paeta ennen pahinta vainoaikaa. Loppujen omaisuus varastettiin ja taide esineet kulkeutui mikä minnekin. Sodan aikana moni varakas juutalaissuku oli kuollut viimeistä jäsentäkin myöten ja ei ollut ketään vaatimassa omaisuutta takaisin. Omaisuuden palautus on ollut hyvin nihkeää ja epäselvää ja vieläkin tulee julki tapauksia, että taulujakin palautetaan vasta nyt oikeille omistajille. Näin kävi hiljattain Wienin Belvereden museossa. Eräs kuuluisa Gustav Klimtin taulu on nyt poissa sieltä, koska kuutisen vuotta sitten sen oikeat omistajat löytyivät. Tuo juutalaisvainon jälkiseuraukset elävät siis vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti