Hämmästyksekseni olen saanut todella paljon palautetta tästä blogistani, vakiolukijoita on noin 500 viikossa. Se lähinnä hämmästyttäää, että juttuni sotahistoriasta on herättäneet eniten keskustelua. Alussa vähän epäröin, että kerronko harrastuksestani, kiinnostaako se ketään. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan siitäkin, koska puhunhan siitä asiakkaitteni kanssa useinkin.
Aivan ihana oli palaute, mitä sain kun kerroin punakhmereistä. Eräs asiakkaani oli lukenut sen, ja seuraavan hoitokertansa aikana antoi minulle kullan arvoista tietoa Kambodzan elämästä, johon hän oli tutustunut 1990-luvulla. Se oli sikäli tärkeätä tietoa minulle, koska Kambodzan tilanne, ja kansanmurha oli 1970-luvulla ensimmäinen minua, teini-ikäistä, koskettava maailman tapahtuma. Nyt taas innostuin aiheesta, ja päätin palata siihen uudelleen.
Oikeastaan tämän Kambodzan kansanmurhan kautta, opin miettimään maailmantilannetta, ja kansainvälistä politiikkaa. Olin jo kosmetologikoulussa 1970-luvun lopussa, kun Vietnam puuttui naapurimaana Kambodzan tilanteeseen. Tein jotakin tuntia varten pitkän aineen Kambodzasta, ja jostain syystä opettaja innostui näyttämään sitä ammattikoulun muille opettajille. Koin myös sen, että hämmästeltiin kovasti, että kosmetologiopiskelija, on tällaisia ajatellut ja kirjoittanut. Se loukkasi minua kovasti, että kosmetologia pidettiin jonain tyhjäpäänä, joka ei maailmantilanteesta ymmärrä mitään.
Päälimmäisenä siitä ajasta jäi kuitenkin mieleeni, että uutisissa ja lehdistössä pohdittiin kovasti, milloin naapurimaa voi puuttua viereisen maan tilanteeseen. Kabodzan ja Pol Potin hirmuhallinto oli kyllä maailman tiedossa, mutta ehti tulla miljoonia ruumiita, ennen kuin siihen puututtiin.
Myös tänä päivänä maailmasta löytyy sama tilanne. Länsimaille ei ole mikään salaisuus, että Pohjois-Koreassa ihmiset kuolee nälkään, johtajansa tyhmien tekojen vuoksi. Maa elää totaalisessa diktatuurissa, ja miljoonia ihmisiä on vankileireillä, joiden olot ovat katastrofaaliset. Edelleenkään ei tehdä mitään, katsotaan vaan sivusta, kuinka suorastaan henkisesti sairas despootti tuhoaa omaa kansaansa.
Aivan ihana oli palaute, mitä sain kun kerroin punakhmereistä. Eräs asiakkaani oli lukenut sen, ja seuraavan hoitokertansa aikana antoi minulle kullan arvoista tietoa Kambodzan elämästä, johon hän oli tutustunut 1990-luvulla. Se oli sikäli tärkeätä tietoa minulle, koska Kambodzan tilanne, ja kansanmurha oli 1970-luvulla ensimmäinen minua, teini-ikäistä, koskettava maailman tapahtuma. Nyt taas innostuin aiheesta, ja päätin palata siihen uudelleen.
Oikeastaan tämän Kambodzan kansanmurhan kautta, opin miettimään maailmantilannetta, ja kansainvälistä politiikkaa. Olin jo kosmetologikoulussa 1970-luvun lopussa, kun Vietnam puuttui naapurimaana Kambodzan tilanteeseen. Tein jotakin tuntia varten pitkän aineen Kambodzasta, ja jostain syystä opettaja innostui näyttämään sitä ammattikoulun muille opettajille. Koin myös sen, että hämmästeltiin kovasti, että kosmetologiopiskelija, on tällaisia ajatellut ja kirjoittanut. Se loukkasi minua kovasti, että kosmetologia pidettiin jonain tyhjäpäänä, joka ei maailmantilanteesta ymmärrä mitään.
Päälimmäisenä siitä ajasta jäi kuitenkin mieleeni, että uutisissa ja lehdistössä pohdittiin kovasti, milloin naapurimaa voi puuttua viereisen maan tilanteeseen. Kabodzan ja Pol Potin hirmuhallinto oli kyllä maailman tiedossa, mutta ehti tulla miljoonia ruumiita, ennen kuin siihen puututtiin.
Myös tänä päivänä maailmasta löytyy sama tilanne. Länsimaille ei ole mikään salaisuus, että Pohjois-Koreassa ihmiset kuolee nälkään, johtajansa tyhmien tekojen vuoksi. Maa elää totaalisessa diktatuurissa, ja miljoonia ihmisiä on vankileireillä, joiden olot ovat katastrofaaliset. Edelleenkään ei tehdä mitään, katsotaan vaan sivusta, kuinka suorastaan henkisesti sairas despootti tuhoaa omaa kansaansa.
Kommentit
Lähetä kommentti