Tässä blogissani olevat kirjoitukset, ovat kovasti herättäneet keskustelua sotahistoria harrastuksestani. Se on ilmeisesti sen verran tuntematon harrasteala ainakin naisille, että se herättää kysymyksiä. Kysymysten vuoksi olen itsekin joutunut miettimään harrastustani enemmän, ja etsinyt vastauksia kysymyksiin.
Ensinnäkin sotia on niin paljon, ettei ne mitenkään mahdu kaikki minun päähäni. Sen takia olen noin 10-vuotta sitten rajannut, että tutkin vain 1900-luvun sotia ja kriisejä. En juuri koskaan lue fiktiivisiä kirjoja sodasta, vaan aina elämänkertoja, tutkimuksia, tai väitöskirjoja. Olen mielessäni tehnyt listaa niistä kriisestä, minkä tutkimiseen olen pitemmäksi ajaksi juuttunut. Teen sen listan nyt tähän, jos se innostaisi muitakin.
Olen siis aloittanut intiaanisodista, Amerikan itsenäistymisestä , ja sisällissodasta. Siitä siirryin Korean sotaan, ja Indonesian tapahtumiin 1950-luvulla. Pitkään käytin aikaa Vietnamin sotaan ja Kamputseaan. Kamputsea ja punakhmerit on ollut yksi lempiaiheeni. Siitä siirryin Eurooppaan, ensin Unkarin kansannousu 1956 ja sitten Prahan kevät 1968. Myös Romanian tilanne 1980-luvun lopussa herätti kiinnostukseni. Israelin valtion syntyminen, ja yleensä Lähi-idän tilanne vei minulta monta vuotta.
Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen siirtynyt tutkimaan maailmansotia ja niiden ympärillä olevia tapahtumia. Aloitin toisesta maailmansodasta ja Espanjan sisällissodasta, ja sitten vasta kiinnostuin ensimmäisestä maailmansodasta. Siitä jatkoin Suomen talvisotaan ja jatkosotaan. Myös Venäjän vallankumous ja suomalaisten Aunuksen sotaretki on ollut tutkimisen kohteena.
Tässä siis hyvin sekava luettelo, ja korostan, että vaikka aikaa olen harrastukseeni käyttänyt runsaasti tietomääräni on pieni. En missään tapauksessa ole asiantuntija missään aiheessa, enkä ollenkaan halukas kinaamaan asioista.Mitään muuta en harrastuksestani etsi, kuin löytämisen iloa, tunnetta siitä, että ymmärrän tämän kokonaisuuden.
Ensinnäkin sotia on niin paljon, ettei ne mitenkään mahdu kaikki minun päähäni. Sen takia olen noin 10-vuotta sitten rajannut, että tutkin vain 1900-luvun sotia ja kriisejä. En juuri koskaan lue fiktiivisiä kirjoja sodasta, vaan aina elämänkertoja, tutkimuksia, tai väitöskirjoja. Olen mielessäni tehnyt listaa niistä kriisestä, minkä tutkimiseen olen pitemmäksi ajaksi juuttunut. Teen sen listan nyt tähän, jos se innostaisi muitakin.
Olen siis aloittanut intiaanisodista, Amerikan itsenäistymisestä , ja sisällissodasta. Siitä siirryin Korean sotaan, ja Indonesian tapahtumiin 1950-luvulla. Pitkään käytin aikaa Vietnamin sotaan ja Kamputseaan. Kamputsea ja punakhmerit on ollut yksi lempiaiheeni. Siitä siirryin Eurooppaan, ensin Unkarin kansannousu 1956 ja sitten Prahan kevät 1968. Myös Romanian tilanne 1980-luvun lopussa herätti kiinnostukseni. Israelin valtion syntyminen, ja yleensä Lähi-idän tilanne vei minulta monta vuotta.
Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen siirtynyt tutkimaan maailmansotia ja niiden ympärillä olevia tapahtumia. Aloitin toisesta maailmansodasta ja Espanjan sisällissodasta, ja sitten vasta kiinnostuin ensimmäisestä maailmansodasta. Siitä jatkoin Suomen talvisotaan ja jatkosotaan. Myös Venäjän vallankumous ja suomalaisten Aunuksen sotaretki on ollut tutkimisen kohteena.
Tässä siis hyvin sekava luettelo, ja korostan, että vaikka aikaa olen harrastukseeni käyttänyt runsaasti tietomääräni on pieni. En missään tapauksessa ole asiantuntija missään aiheessa, enkä ollenkaan halukas kinaamaan asioista.Mitään muuta en harrastuksestani etsi, kuin löytämisen iloa, tunnetta siitä, että ymmärrän tämän kokonaisuuden.
Kommentit
Lähetä kommentti