Siirry pääsisältöön

Kuiva tai atooppinen iho

Yleensä superkuiva, tai atooppinen iho voi kesällä paremmin. Tänä kesänä niin ei välttämättä ole käynyt. Ilmeiseti kesän helle on ollut pahasta kuivalle iholle, koska ongelmia on yllättävän paljon. Aivan sama ilmiö oli viime kesänä.

Yleensä kuiva iho on parhaimmillaan tähän vuoden aikaan, aurinko on parantava asia atooppiselle ihottumalle. Kesällä on myös ilman kosteus niin paljon suurempi, ettei  iho pääse kuivumaan. Helle on tuonnut ihan toisenlaisen ongelman. Kun on niin kuuma, että iho on hiestä märkä jatkuvasti, niin ihosta huuhtoutuu pois kaikki oma suoja, ja rasva. Ilmeisesti tulee samanlainen reaktio, kuin pesisi ihoa koko ajan. Hiki on myös suolaista, ja siksikin kuivattavaa.

Tämä on nyt jo toinen kesä, kun joudun tämän poikkeusreaktion kanssa tekemisiin kasvohoidon yhteydessä. Kyllähän tilanne korjaantuu kasvohoidolla, mutta tätä pitäisi ennalta ehkäistä. Jos näin kuumia kesiä on edelleen, niin nyt tiedän tarjota asiakkaille kosteuttavaa Skin hydrating boosteria ( 93 €) kesän ajaksikin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...