Viikonloppuna luin kirjan Tiibetin tyttäret, joka oli loistava tositarina Tiibetin elämästä. Kirjan oli kirjoittanut nuori sveitsiläinen näyttelijätär, jonka isä on sveitsiläinen ja äitä tiibettiläinen.
Kirja kertoo kirjailijan äidin, Sonaman, ja isoäidin Molan tarinan, ja heidän pakonsa miehitetystä Tiibetistä. Tiibettiläisten elämää määräsi tiukka budhalaisuus, johon sisältyi taikauskoa, ja oppi uudesti syntymisestä. Tuntuu hullulta, että vielä 1950-luvulla ihmiset tekivät kaiken ennusmerkkien mukaan, ja rukoukset oli päivän tärkein tehtävä. Lääketiedettä ei ollut, kaikki hoidettiin rukoilemalla. Suurin osa kansasta ei osannut lukea tai kirjoittaa, kirjan isoäiti Mola olikin poikkeuksellinen, koska oli luostarissa oppinut lukutaidon.
Luostarilaitosta vainottiin eniten, niin Molan oli lähdettävä perheensä kanssa vaikealle pakomatkalle vuorten yli Intiaan. Kiinan miehitys aiheutti paljon väkivaltaa, ja tuhoa, hieno, vanha kulttuuri poljettiin täysin maahan. En hyväksy mitenkään Kiinan miehitystä, mutta pakko on ihmetellä elämää niin voimakkaasti budhalaisuuteen sitoutuneena. En pysty ymmärtämään, että rikkaat aateliset eivät auttaneet köyhää kansaa rahallisesti, vaan ainoastaan rukouksilla. Budhalaisuusteen kuuluu toisen ihmisen auttaminen, ja rukoilu on erittäin tärkeää toistenkin puolesta, mutta en kyllä ymmärrä, että se on ruokaa tärkeämpää.
Kirjassa on tarina siitä, kun Mola on jo kuusivuotiaan Sonamin kanssa Intiassa, ja tapaa ystävänsä, joka kuuluu Tiibetin aatelistoon. Itsestään selvää on, että Mola ryhtyy palvelemaan varakasta ystäväänsä. Hänellä on niin paljon työtä, että hän on nääntyä, ja hän joutuu laiminlyömään lastaan. Ystävä kyllä huomaa, että Sonam voi erittäin huonosti, mutta olisi aivan ennen kuulumatonta, ja täysin mahdotonta, että hän puuttuisi alempiarvoistensa elämään.
Onneksi tilanne paranee muuta kautta, mutta tämä oli arkipäivää 1960-luvulla.
Toinen kummallinen tarina koskee terveydenhoitoa. Sonam sairastuu nelivuotiaana pahaan kuumeeseen, ja Mola kysyy neuvoa luostarin arvostetulta lamalla. Hän neuvoo Molan kantamaan tytön lähimmän järven rantaan, ja kiertämään tytön kanssa järven ympäri kuusi kertaa. Mola tekee työtä käskettyä, järven rantaan on parin päivän kävely, ja järven ympäri on matkaa 6 kilometriä. Hän tekee tuon mielettömän kävelyn kahdessatoistapäivässä, onneksi lapsi säilyy hengissä. Minusta kävely kuulostaa vain ilkeältä rangaistukselta hätääntyneelle äidille, kaikkihan tietää, että se vaan pahensi lapsen sairautta. Uskomukset voivat olla todella kummallisia.
Kannattaa lukea tuo kirja, siinä on paljon tietoa Tiibetistä, ja budhalaisuudesta. Olen kirjoittanut tarkemmin Tiibetin tilanteesta Hämeen Sanomien verkkoliitteen blogissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti