Siirry pääsisältöön

Akryylikynsistä paljon ongelmia

Olen aika ikävä ihminen, kun tuon aina esiin kaikkien muotijuttujen huonot puolet. Valitettavasti monessa muotivillityksessä on niin paljon huonoja puolia, mitä kuluttajat eivät tiedä, että niistä on pakko puhua. Tekokynnet ovat olleet muodissa jo viitisen vuotta ja meillä ei hiipumista vielä näy, vaikka jenkeissä on jo siirrytty luonnollisiin, omiin kynsiin.

Näistä tekokynsistä on tullut erittäin paljon ongelmia sekä kuluttajille, että niiden tekijöille. Enemmän ja vakavampia ongelmia, kuin mistään muusta muotivillityksestä. Vakavammat ongelmat tulee kynsien tekijöille, hiontapöly ja liuottimien höyryt aiheuttaa astmaa ja muita hengitystievaivoja. Monien tekijöiden kädet allergisoituvat aineille niin ,että työ on jätettä sen vuoksi. Nykyään aina, kun kosmetologi menee lääkäriin yskän, tai nuhan takia ensimmäinen kysymys on teetkö kynsiä, tai ripsien pidennyksiä. Nämä terveyttä vaarantavat ongelmat olivat tiedossa jo yhdeksänkymmentäluvulla ja jo silloin povattiin, että tekokynnet aiheuttaa vakavia sairastumisia tekijöilleen. Olen siitä hyvin harmissani, että oma ammattikuntani ei ole asiaa sen vakavammin ottanut. Tiedän olevani lähes ainoa, joka on julkisesti puhunut tekokynsien ja ripsien pidennysten vaaroista.

Kuluttajat saavat myös hyvin monenlaisia ongelmia tekokynsistä. Ensinnäkin suuri ongelma on se, että tekijä porukka on niin kaiken kirjavaa, että ammattitaidottomuus tekee paljon haittaa. Jos akryyleitä ja liuottimia käytetään väärin, tai kynsiä ohennetaan liikaa asiakas tuntee sen kyllä sormenpäissään. Erilaiset infektiot ja allergiat ovat todella yleisiä, nyt alkaa olla jo useita tapauksia joissa haetaan vakuutusyhtiöiltä korvauksia tekokynsistä koituneista haitoista.

Kynsistä eroon pääseminen on monen kivun ja tuskan takana. Usein kynsien käyttöä jatketaan siksi, että omat kynnet ovat jo kuluneet olemattomiin ja sormenpäät on tosi kipeät ilman kynsiä. Moni toimistotyössä oleva on joutunut olemaan sairauslomilla tekokynsien aiheuttamien kipeytymien takia. Minä itse en ikinä ottaisi tekokynisä enkä niitä myös muille tekisi. Tässä tullaan taas siihen kohtaan, että moraalini ei salli tehdä työtä joka vaarantaa asiakkaan terveyden tai hyvinvoinnin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...