Siirry pääsisältöön

Ammattitaidon puutetta

Olin viime viikolla Helsingissä eräällä kosmetologeille tarkoitetulla kurssilla. Tulin tosi ärsyyntyneenä sieltä pois koska en mitenkään pysty ymmärtämään kollegoideni vastuuttomuutta. En saisi mollata ammattisisariani, mutta koulutuksemme kirjavuus tekee sen etten aina tunnista olevani edes samaa ammattikuntaa joidenkin kanssa.

Kurssi liittyi yritysviestintään ja oli avoin kaikille kosmetologeille ja ruokatuntikeskusteluissa tuli juttua pistoshoidoista. Jollain oli mukana sanomalehdestä leikattu sivun kokoinen juttu pistoshoitojen vaaroista. Asiantuntijana oli joku ihotautilääkäri joka kertoi hyvin asiantuntevasti niistä vaaroista mitä Botox, Restylane ja muut ihon täyteaineet aiheuttavat. Jutussa ei ollut minulle mitään uutta ja se oli positiivista, että hän kritisoi yhtälailla lääkäreitä, kuin kosmetologejakin näiden pistosten käyttämisestä.

Eräs kosmetologi luki juttua ihan ihmeissään, koska ei ollut kuulemma ollenkaan tiennyt pistoshoitojen vaaroista. Hän suhtautui lehtijuttuun hyvin vähättelevästi ja piti sitä turhana pelotteluna. Kyselin hänen omia tietojaan asiasta ja ilmeni, että hän teki näitä pistoshoitoja. Kysyin oliko hänellä joku muu, kuin kosmetologin koulutus ja ei kuulemma ollut. Siinä kohtaa en halunnut tehdä asiasta suurempaa numeroa, mutta olin ihan järkyttynyt ja raivostunut, hän ei edes tiennyt ettei meillä kosmetologeilla ole lupaa tehdä näitä hoitoja. Suomen terveydenhuoltolaki kieltää pistämisen muilta, kuin sairaanhoitajilta. Tähän asiaanhan myös Tiina Jylhä kompastui, hän sai Valviralta huomautuksen, koska teki TV: ssä itse näitä pistoksia.

Suomessa on paljon kosmetologeja joilla saattaa olla, vain muutaman kuukauden kurssi työhönsä. Usein maahantuojien on helppo saada heidät innostumaan kaiken maailman humpuukista. Harvoin niistä koituu mitään haittaa, mutta nämä pistosasiat ovat pöyristyttäviä ja niiden haittoja ei kukaan vielä tiedä. Tuossa lehtijutussa uumoiltiin, että näistä pistoshoidoista saattaa tulla samanlainen ongelma, kun nyt on näistä ranskalaisista silikoniimplanteista. Niistä tulee vielä suuria oikeusjuttuja ja korvauksia vaaditaan. Toivoisin todella, että kollegani suhtautuisivat harkitsevasti näihin pistoshoitoihin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...