Siirry pääsisältöön

Taidetankkaus

Matkalla on ihanaa, mutta kotiin tuloa ei mikään voita. Nyt jäi Rooma taakse ja oma sänky kutsuu ja ihanat omat karvaturrit. Siinä olemme äitini kanssa aivan samanlaisia, että kummallakin oli suuri ikävä kissojaan. Äidilläni oli huoli miten hänen kolme pikku pullukkaansa voi, kun tämä oli ensimmäinen kerta,että ne jäi pelkästään isäni huostaan. Heillähän siis on kuusi kissaa ja nämä kolme on vasta kahdeksan kuukautta vanhoja.

Matka oli täynnä kulttuuria, kauneutta ja taidetta. Galleria Borghese oli paras elämys, siellä en ollut koskaan aikaisemmin käynnyt ja huvila oli kuin korurasia. Seinät ja katot täynnä maalauksia ja upeita patsaita. On aivan uskomatonta miten taitavia taiteilijoita maailmassa on, miten joku pystyy veistämään marmorista niin kauniita teoksia. Vatikaanin museo oli tietysti täynnä taideaarteita, mutta myönnän ettei se Sikstuksen kappeli tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, kun museon muut huoneet. Minulla oli varmaan ihan liian suuret odotukset ja kaikki muutkin Vatikaanin museon huoneet oli niin upeita. Äitini oli aivan haltioissaan niistä valtavista gobeliineista mitä yksi huone oli täynnä.

Pääsimme ihme kyllä sekä Vatikaanin museoon,että Pietarin kirkkoon ilman jonotusta. Nyt oli ehkä paras mahdollinen vuoden aika käydä Roomassa, koska turisteja oli aika vähän. Säähän oli poikkeusellisen mahtava koko viikon, ihan kesähelle. Yhden päivän vietimme kauppoja kierrellen, mutta onneksi en sortunut isompiin ostoksiin. Kumpikin osti käsilaukun ja minä taas lisää tilpehööri korujani. Minusta on kiva käyttää arkipäivänäkin koruja ja kun ostaa muutaman kympin helyjä niitä voi vaihtaa usein.

Tämä kauneuden ja taiteen tankkaus on minulle todella tärkeää, nyt taas jaksan pitkät työpäivät ja on kiva tulla maanantaina työhön.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...