torstai 1. maaliskuuta 2012

Koen työniloa

Moni toivottelee ihan automaattisesti aamulla tutuilleen työniloa. Toivotuksessa on mukana tietty sarkasmi, ettei työssä voi olla iloa. Minä tunnustan ihan avoimesti kokevani usein työniloa. Tietysti minullakin on huonoja päiviä ja välillä tunne, etten nyt jaksaisi lähteä työhön. Pääsääntöisesti olen kuitenkin tosi tyytyväinen omaan työelämääni.

Asiakkaani tietävät, että työpäiväni ovat aika pitkiä ja ehkä vain pari kertaa kuussa selviän kahdeksan tunnin päivällä. Se ei kuitenkaan minua haittaa, koska se on minun oma valintani. Kun ryhtyy yrittäjäksi on turha kuvitella selviytyvänsä kahdeksan tunnin työpäivillä. Minulle sopii tämä työrytmi, että teen viisi pitkää päivää ja saan olla lauantain ja sunnuntain vapaalla. Aloita aamulla kello kymmenen ja sitä aamua en mielelläni aikaista. Tiedän, että ilta-ajat on aina ihan täynnä ja jos aloittaisin vielä aikaisemmin, niin sitten päivä on liian pitkä. Aamuisin myös hoidan kaikki paketti ja posti asiat. Meille tulee tavaraa melkein joka päivä, joten päiväni alkaa matkahuollosta tai postista.

Nautin myös niistä iltatöistäni koska viiden jälkeen ei paljoa soi puhelin ja kaikki muut juoksevat asiat olen jo tehnyt. On rauhoittavaa, kun voi keskittyä vain juuri siihen hetkeen ja asiakkaaseen. Moni asiakas suree, kun otan vielä kello 19 viimeisen asiakkaan, mutta surra ei kannata. Olen asennoitunut niin, että työaikani jatkuu kello 21 saakka. Pidän myös huolta lomista ja vapaa-ajasta. Niin, kuin olen monessa kohtaa kertonutkin minulla on paljon harrastuksia jotka aivan takuulla nollaa pääkopan. Varma rentouttaja on kolme kissaani, ne kun huristaa sylissä yhtä aikaa ei mistäänpäin kiristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti