Siirry pääsisältöön

Sopivat meikit eri ihotyypeille

Moni asiakas tuskailee meikkivärien kanssa ja tarvitsee apua oikeiden värisävyjen löytämiseen. Hyvin usein koetaan epävarmuutta siitä onko esimerkiksi tämä huulipuna nyt varmasti oikea väri. Yleensä olen sitä mieltä, että meikkivärien valinnassa vaikuttaa paljon mielentila, vaatteiden värit ja tilaisuus missä meikkiä käytetään. Ei ole olemassa, vain yhtä varmasti oikeaa väriä, kannattaa vaan rohkeasti kokeilla.

Nyt, kun on taas talven kylmä, sinertävä valo ulkona ja sisällä hämärää, tai kovaa loisteputkivaloa tuli mieleeni muutama perussääntö meikkiväreistä. Suomalaisilla naisilla on suuri mieltymys liilasävyisiin ja sinipohjaisiin huulipuniin. Talvella, kun lumesta heijastuva valo on kylmän sinertävää se nostaa huulipunan sävystä kaiken sinertävyyden esiin. Sama väri mikä voi kesällä näyttää raikkaan pinkiltä onkin talvella sinertävä ja saa huulet näyttämään paleltuneilta. Samoin siniliilat huulipunat korostavat talvivalossa ihon couperosaa. Sinertävä huulipuna korostaa voimakkaasti näkyviä sinertäviä, tai tumman punaisia laajentuneita verisuonia. Suosittelen, että tähän aikaan vuodesta otettaisiin käyttöön lämpimät ruskeat, tai korallit sävyt. Kannattaa kokeilla myös muuttaa lämpimän sävyisellä huulikiilteellä liilahtavaa huulipunaa paremmaksi. Youngbloodin huulikiilteet (37€) ovat ihanan rasvaisia ja hyviä myös liian kuivien huulipunien päällä. Huulikiille sävyt Coral Kiss, tai Briliance ovat lämpimiä sävyjä ja niillä voi parantaa vanhan huulipunan väriä.

Samoin poskipunissa sinertävät ja pinkit sävyt korostaa couperosaa, tai muuten helposti punoittavia poskia. Poskipunakin on hyvä vaihtaa lämpimään aurinkopuuterityyppiseen meikkiin, tai korallisävyiseen poskipunaan. Hyvä väri ihan kaikille talvella on Youngbloodin Tangier väri (42€).
Hyvä jippo saada punakoita poskia huomaamattomammiksi on käyttää kirkkaan, lämpimän punaista huulipunaa. Voimakkaan ja lämpimän punaiset huulet vie huomion pois poskien punoituksesta ja kaikki  huomaavat vain tyylikkäät huulet.

Meillä on avoimet ovet ja joulun avajaiset perjantaina 23.11 klo 10-21 ja lauantaina 24.11 klo 10-15, tule vaikka silloin paikalle niin valitaan sinulle uudet meikkisävyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...