perjantai 23. elokuuta 2013

UV-säteily aiheuttaa ihosyövän

Toivottavasti lukijat eivät jo kyllästy, kun kirjoitan niin usein auringon haittavaikutuksista. Se kuitenkin nousee työssäni keskusteluun päivittäin. Näin kesällä tarkistan jokaisessa kasvohoidossa miten aurinko on ihoon vaikuttanut. Nykyäänkin vielä on todella paljon väärää tietoa ihosyövästä ja varsinkin juuri riskiryhmällä eli 60-70-vuotiailla.

Ainoa varmasti tiedetty syy ihosyövän eli melanooman syntyyn on auringon aiheuttama UV-säteily. UV-säteily aiheuttaa myös paljon muita ihomuutoksia, jotka kaikki eivät ole ihosyöpää. Basaliooma eli tyvisolusyöpä on hyvälaatuinen syöpäkasvain ja se ei ole hengenvaarallinen. Senkin hoitoon tarvitaan lääkäriä ja se on hyvin yleinen ihomuutos, joka yleensä tulee ilmi 60-70-vuotiaana. Melanooma taas on kaikista pahin syöpälaatu, koska se lähettää etäpesäkkeitä helposti ja se johtaa kuolemaan huomattavasti useimmin, kuin muut syövät. En siis puhu mistään pikkuasiasta. Basalioomaa näen myös hyvin usein, saattaa olla, että lähes päivittäin asiakkaana on henkilö jolta on jo jäädytetty basalioomaa, tai hän on juuri hoitoon menossa. Alkukesän aikana laskimme Marin kanssa, että olemme yhteensä neljä ihmistä lähettäneet lääkäriin ja kaikkien kohdalla olimme valitettavasti oikeassa ja he odottavat nyt kutsua jäädytyshoitoon.

Vääriä käsityksiä asiakkailla on paljonkin ja yllättävän moni ei ole edes kuullut auringon aiheuttavan ihosyöpää. Se on minusta ihan uskomatonta miten usein henkilö, jolla on jo pahasti näkyviä ihomuutoksia ei ole tullut asiaa edes ajatelleeksi. Yleisin väärinkäsitys on siinä, että luullaan syöpämuutoksen tuntuvan joltain. Moni vähättelee asiaa ja vannoo ettei ihossa tunnu miltään, mutta ei ihosyöpä tunnukkaan miltään. Yleensä se on salakavalan huomaamaton. Ihminen, joka on elämänsä aikana ollut paljon ulkona, harrastanut ulkoliikuntaa ja puutarhatöitä on ehdottomasti vaaravyöhykkeellä ja viidenkympin jälkeen ihoa kannattaa tietoisesti tarkkailla. Moni suorastaan närkästyy, kun kerron ihosyöpävaarasta. He kertovat terveistä elämäntavoistaan, hyvästä ruokavaliosta ja paljosta liikunnasta. Heidän on todella vaikea hyväksyä se, että juuri tuo suuri määrä ulkoliikuntaa onkin ihosyövän syy.

On hyvin yleistä, että ihminen tiedostamattaan torjuu tällaiset ikävät uutiset. Olen nähnyt todella monta kertaa, että asiakas ei kuuntele yhtään mitä hänelle sanon. Eräs tapaus oli todella paha ja ehkä joskus jo kerroinkin siitä. Henkilö on nyt kuollut, niin voin asiaa muistella. Hän oli vakioasiakkaani parikymmentävuotta ja olimme oikein hyviä tuttuja. Hän oli hoikka ja liikunnallinen ja piti hyvää huolta itsestään. Koko ikänsä hän oli lenkkeillyt, pyöräillyt ja lasketellut ja hänen iho oli kesät, talvet ruskea. Sitten poskeen, silmän alapuolelle alkoi tulla selvää ihomuutosta. Sanoin asiasta heti ja olin muutenkin moneen kertaan puhunut aurinkosuojavoiteista ja UV-säteilyn vaaroista. Hän kävi hoidoissa kuuden viikon välein ja näin kerta kerralta, että iho paheni. Yleensä hän sivuutti täysin puheeni ihomuutoksesta. Monta kertaa hän myös sanoi, että lääkäri katsoi sitä ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Kohta alkoi jo vuotaa verta ja oli ihan näkyvä sormenpään kokoinen rupeutunut pahkura. Oletettavasti siitä oli sanonut jo läheisetkin, koska sitä ei voinut olla huomaamatta.

Pari vuotta tilanne sai paheta rauhassa ja sanoin siitä jokaisella hoitokerralla. Sitten hän erään kerran hoitoon tullessaan oli hyvin tuohtunut ja minulle vihainen. Hän oli käynyt lääkärissä muun asian takia ja lääkäri oli nähnyt ihomuutoksen ja pasittanut hänet heti hoidettavaksi. Asiakas oli nyt odottamassa leikkaukseen pääsyä ja todella närkästynyt, kun minä en ollut koskaan neuvonut häntä lääkäriin. Asiakas ripitti minua napakasti siitä, että olisi ollut velvollisuuteni kosmetologina sanoa vakioasiakkaalleni, että pitää mennä lääkäriin. Tilanne oli lähes absurdi, koska olin juuri näin tehnyt, mutta hän ei ollut halunnut kuulla sitä. Niin voimakas torjunta ihmisellä saattaa olla jotain pahaa vastaan, että pystyy ohittamaan asian kokonaan. Hänen tapauksessa ihosyöpä oli melanoomaa ja poskesta jouduttiin leikkaamaan iso palanen pois. Hänen kohdallaan kuolema tuli liikenneonnettomuudessa, mutta voi olla, että melanoomakin olisi ollut hengenvaarallinen.

Olen monesti kirjoittanutkin siitä, että kasvohoito on halpa henkivakuutus ihosyöpää vastaan. Kasvohoidon yhteydessäkaikki kasvojen alueen muutokset joutuvat tarkkailun alle. Siten pahatkin muutokset löydetään aikaisessa vaiheessa.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi14:43

    Auringonpalvonnalle tarjotaan vaihtoehdoksi itseruskettavia voiteita. Vaikuttaa terveelliseltä vaihtoehdolta verrattuna aurinkoon tai solariumiin, joka mielestäni on huonoin vaihtoehto tai ei vaihtoehto ollenkaan - pelkkiä riskejä vain pelkän ihonvärin takia. Oikeasta auringosta saa sentään D-vitamiinia ja iloista mieltä. Mutta onko itseruskettavien voiteiden ympärivuotisesta ja/tai muutoin jatkuvasta käytöstä tutkimustietoa? Ymmärtääkseni voiteet eivät vaikuta ihon omaan pigmenttiin, joten kuinka iho sietää väkisin tehtyä värimuutosta?

    VastaaPoista
  2. Itsestään ruskettavat aineet ovat turvallisia käyttää. Ne perustuvat kuolleen, hilseilevän solukon värjäämiseen. Ne eivät siis vaikuta juuri lainkaan elävään ihosoluun. Yleensä tuo värjäävä aine on myös luonnonpigmentti esimerkiksi kellertävä henna. Koska ainoastaan kuollut solukko värjääntyy itsestään ruskettavien väri ei kestä, kuin pari, kolme päivää. Pitkään käytettynä väripigmentti imeytyy ihohuokosiin ja saattaa aiheuttaa epäpuhtauksia ja finnejä. Yleensä itsestään ruskettavien vaikutus on kuivattaminen ja varsinkin vanhenevalle iholle se ei ole hyväksi. Muutenkin rypistyneellä iholla itsestään ruskettavat voiteet, vaan korostavat juonteita, koska ne saattavat kasautua ryppykohtiin.
    Vartalolla taas on hyvin vaikeaa levittää aine niin tasaiseksi, että siitä ei tulisi läiskikäs. Pari vuotta sitten suihkurusketus oli kesän hitti, mutta nykyään sitä ei taida enää kukaan tehdä.

    Inkeri

    VastaaPoista