Luin juuri Ewa Curien muistelmat äidistään Marie Curiesta. Marie Curie on varmaankin maailman nerokkain tiedenainen, joka sai kaksi Nobel-palkintoa. Tunnen suurta ihailua häntä kohtaan ja luin tämän kirjan ensi kertaa jo parikymppisenä. Marien tie menestykseen ei kuitenkaan ollut helppo, vaan vaati sitkeyttä ja ponnisteluja.
Marien tyttönimi oli Sklodowska ja hän syntyi Puolassa, Varsovassa 1867. Perhe ei ollut varakas, mutta sitäkin sivistyneempi ja hän oli nuorin viidestä lapsesta. Perheen äiti oli tyttökoulun johtajatar ja isä lukion kemian ja fysiikan lehtori. Perheen elämään varjosti koko Marien lapsuuden ajan äidin tuberkuloosi, joka päättyi kuolemaan Marien ollessa toisella kymmenellä. Vanhin sisar kuoli lavantautiin, joka myös lisäsi perheen surua. Kaikki sisarukset olivat hyvin älykkäitä ja menestyivät koulussa erinomaisesti. Puola oli 1800-luvun lopulla osa Venäjää ja Venäjän sortotoimet vaikeutti koulun käyntiä. Tytöillä ei ollut mahdollisuutta päästä yliopistoon Puolassa, vaan sitä varten piti lähteä ulkomaille.
Marien päästessä ylioppilaaksi ei hänellä ollut mahdollisuutta perheen rahatilanteen vuoksi lähteä yliopisto-opintoihin. Hän keksi suunnitelman vanhemman sisarensa Bronislawan kanssa, että Bronia lähtee ensi Sorboneen lukemaan lääkäriksi ja Marie menee kotiopettajaksi ja auttaa sisartaan rahallisesti. Sitten, kun Bronia pääsee työhön kiinni hän vuorostaan auttaa pikkusisartaan. Näin tehtiin ja Marie otti haasteellisia ja vaikeita työpaikkoja, koska niistä maksettiin parhaiten. Eräässä perheessä Marie rakastui talon vanhimpaan poikaan ja he aikoivat naimisiin. Marielle oli kova isku ja elinikäinen opetus ettei hän kelvannut köyhänä tyttönä perheelle miniäksi. Marie vaihtoi työpaikkaa ja kovetti sydänmensä. Viisivuotta opetustyötä kesti ja sitten Bronia kutsui hänetkin Pariisiin opiskelemaan.
Marien elämä oli hyvin köyhää ja hän pyörtyili nälästä, koska rahatilanne oli niin vaikea. Yliopistossa hän tapasi nerokkaan fyysikon Pierre Curien, jonka kanssa hän päätyi avioliittoon vuonna 1895. Sekä Pierren, että Marien intohimo oli tiede ja he tekivät yhdessä työtä alkeellisessa laboratoriossa. Merkille pantavaa oli miten hankalat ja köyhät olosuhteet Curien pariskunnalla oli tehdä työtään. Sorbonen yliopistossa ei heidän työtään kannustettu, eikä arvostettu. Perheeseen syntyi ensi Irene ja sitten Ewa tyttäret. Marie rasitti itsensä äärimmilleen perheen ja laboratorion kanssa ja kärsi anemiasta ja ylirasituksesta. Vasta 1900-luvulla ulkomaalaiset tiedemiehet ja yliopistot alkoivat kiinnostua heidän työstään ja Curiet saivat palkintoja ja apurahoja. Vielä silloinkaan Sorbonen yliopisto ei antanut professuuria Pierrelle, vaan hän joutui jatkamaan huonosti palkattua opetustointa.
Vuonna 1903 he tekivät läpimurron ja löysivät radiumin. Omien sanojensa mukaan radium olisi keksitty kolmevuotta aiemmin, jos heidän työolonsa olisi olleet paremmat. He ja työryhmä sai fysiikan Nobel-palkinnon samana vuonna ja vasta tällä palkintorahalla saatiin kunnollinen laboratorio. Myös Pierre vihdoinkin sai professuurin Sorbonesta. Hyvä elämän vaihe ei kauaa kestänyt, vaan Pierre kuoli liikenneonnettomuudessa 1906. Hän ajatuksissaan käveli kadulla hevosvankkureiden tielle ja kärrynpyörä vieri suoraan hänen päänsä ylitse. Marie Curielle isku oli suunnaton eikä hän tahtonut millään selviytyä surustaan. Nyt myös Sorbonen yliopiston professorin virka jäi auki Pierren jälkeen. Marie ihme kyllä sai viran ja hän oli ensimmäinen nainen maailmassa joka toimi professorina.
Marie purki suruaan työhön ja sai työryhmässä kanssa kemiasta Nobel-palkinnon vuonna 1911. Ensimmäisen maailman sodan syttyessä Marie lähti aktiivisesti auttamaan haavoittuneita röntgenlaitteiden avulla. Radium oli ollut osaltaan mukana röntgenlaitteiden kehittymisessä osaksi tehokasta sairaanhoitoa. Marie Curie nopeutti omalla työllään paljon sitä, että röntgen laitteet saatiin mukaan ensimmäisen maailman sodan rintamasairaaloihin. Taas kerran hän ponnisteli ja rasitti itsensä äärimmilleen. Pikkuhiljaa hän sai kumppaniksi työhönsä vanhimman tyttärensä Irenen, joka avioitui myös fyysikon kanssa. Marie johti laboratoriotaan itseään säästämättä ja oli osallisena moneen tieteen läpimurtoon.
Vasta kuusikymppisenä hänen fyysinen kuntonsa romahti ja osoittautui, että hänellä on perniöösianemia. Hän oli työvuosinaan saannut niin paljon radioaktiivistasäteilyä, että se sairastutti hänet. Hän kuoli Pariisissa 1933, mutta ennen kuolemaansa hän sai vielä tietää, että tytär Irene Joliot-Curie sai myös kemian Nobel-palkinnon.
Marien tyttönimi oli Sklodowska ja hän syntyi Puolassa, Varsovassa 1867. Perhe ei ollut varakas, mutta sitäkin sivistyneempi ja hän oli nuorin viidestä lapsesta. Perheen äiti oli tyttökoulun johtajatar ja isä lukion kemian ja fysiikan lehtori. Perheen elämään varjosti koko Marien lapsuuden ajan äidin tuberkuloosi, joka päättyi kuolemaan Marien ollessa toisella kymmenellä. Vanhin sisar kuoli lavantautiin, joka myös lisäsi perheen surua. Kaikki sisarukset olivat hyvin älykkäitä ja menestyivät koulussa erinomaisesti. Puola oli 1800-luvun lopulla osa Venäjää ja Venäjän sortotoimet vaikeutti koulun käyntiä. Tytöillä ei ollut mahdollisuutta päästä yliopistoon Puolassa, vaan sitä varten piti lähteä ulkomaille.
Marien päästessä ylioppilaaksi ei hänellä ollut mahdollisuutta perheen rahatilanteen vuoksi lähteä yliopisto-opintoihin. Hän keksi suunnitelman vanhemman sisarensa Bronislawan kanssa, että Bronia lähtee ensi Sorboneen lukemaan lääkäriksi ja Marie menee kotiopettajaksi ja auttaa sisartaan rahallisesti. Sitten, kun Bronia pääsee työhön kiinni hän vuorostaan auttaa pikkusisartaan. Näin tehtiin ja Marie otti haasteellisia ja vaikeita työpaikkoja, koska niistä maksettiin parhaiten. Eräässä perheessä Marie rakastui talon vanhimpaan poikaan ja he aikoivat naimisiin. Marielle oli kova isku ja elinikäinen opetus ettei hän kelvannut köyhänä tyttönä perheelle miniäksi. Marie vaihtoi työpaikkaa ja kovetti sydänmensä. Viisivuotta opetustyötä kesti ja sitten Bronia kutsui hänetkin Pariisiin opiskelemaan.
Marien elämä oli hyvin köyhää ja hän pyörtyili nälästä, koska rahatilanne oli niin vaikea. Yliopistossa hän tapasi nerokkaan fyysikon Pierre Curien, jonka kanssa hän päätyi avioliittoon vuonna 1895. Sekä Pierren, että Marien intohimo oli tiede ja he tekivät yhdessä työtä alkeellisessa laboratoriossa. Merkille pantavaa oli miten hankalat ja köyhät olosuhteet Curien pariskunnalla oli tehdä työtään. Sorbonen yliopistossa ei heidän työtään kannustettu, eikä arvostettu. Perheeseen syntyi ensi Irene ja sitten Ewa tyttäret. Marie rasitti itsensä äärimmilleen perheen ja laboratorion kanssa ja kärsi anemiasta ja ylirasituksesta. Vasta 1900-luvulla ulkomaalaiset tiedemiehet ja yliopistot alkoivat kiinnostua heidän työstään ja Curiet saivat palkintoja ja apurahoja. Vielä silloinkaan Sorbonen yliopisto ei antanut professuuria Pierrelle, vaan hän joutui jatkamaan huonosti palkattua opetustointa.
Vuonna 1903 he tekivät läpimurron ja löysivät radiumin. Omien sanojensa mukaan radium olisi keksitty kolmevuotta aiemmin, jos heidän työolonsa olisi olleet paremmat. He ja työryhmä sai fysiikan Nobel-palkinnon samana vuonna ja vasta tällä palkintorahalla saatiin kunnollinen laboratorio. Myös Pierre vihdoinkin sai professuurin Sorbonesta. Hyvä elämän vaihe ei kauaa kestänyt, vaan Pierre kuoli liikenneonnettomuudessa 1906. Hän ajatuksissaan käveli kadulla hevosvankkureiden tielle ja kärrynpyörä vieri suoraan hänen päänsä ylitse. Marie Curielle isku oli suunnaton eikä hän tahtonut millään selviytyä surustaan. Nyt myös Sorbonen yliopiston professorin virka jäi auki Pierren jälkeen. Marie ihme kyllä sai viran ja hän oli ensimmäinen nainen maailmassa joka toimi professorina.
Marie purki suruaan työhön ja sai työryhmässä kanssa kemiasta Nobel-palkinnon vuonna 1911. Ensimmäisen maailman sodan syttyessä Marie lähti aktiivisesti auttamaan haavoittuneita röntgenlaitteiden avulla. Radium oli ollut osaltaan mukana röntgenlaitteiden kehittymisessä osaksi tehokasta sairaanhoitoa. Marie Curie nopeutti omalla työllään paljon sitä, että röntgen laitteet saatiin mukaan ensimmäisen maailman sodan rintamasairaaloihin. Taas kerran hän ponnisteli ja rasitti itsensä äärimmilleen. Pikkuhiljaa hän sai kumppaniksi työhönsä vanhimman tyttärensä Irenen, joka avioitui myös fyysikon kanssa. Marie johti laboratoriotaan itseään säästämättä ja oli osallisena moneen tieteen läpimurtoon.
Vasta kuusikymppisenä hänen fyysinen kuntonsa romahti ja osoittautui, että hänellä on perniöösianemia. Hän oli työvuosinaan saannut niin paljon radioaktiivistasäteilyä, että se sairastutti hänet. Hän kuoli Pariisissa 1933, mutta ennen kuolemaansa hän sai vielä tietää, että tytär Irene Joliot-Curie sai myös kemian Nobel-palkinnon.
Pitää tässä jutussa vielä kertoa, että näin eilen punaista, kun luin Hämeen Sanomien yleisönosastoa. Joku taloustieteen maisteri, mies tietenkin kirjoitti, että todistettavasti miehet ovat älykkäämpiä, kuin naiset. Hän vetosi näihin Nobel-palkintoihin, kun naisia saajien joukossa oli niin vähän. Lukiessani Marie Curien elämäkertaa tuli vallan selväksi se epäoikeuden mukaisuus mikä naisiin kohdistui. Vielä satavuotta sitten naisten opiskelu oli kyseenalaistettu, miten siitä pohjasta voi tiedenaisia noustakkaan.
VastaaPoistaEiköhän tämän epätasa-arvon takana ole ihan muuta asiat, kuin älykkyys.
Inkku
Olen lueskellut tätä blogia keväästä asti ja nyt on täytyy ihmetellä, että miksi nää ihmejutut eri ihmisistä on kirjoitettu tänne väliin? Kopioitko ne jostain wikipediasta, vai mitä kummaa ne tarkoittaa. Täähän on meikkiblogi ja ne jutut onkin aika kivoja, mut tätäkään juttua jostain tiedenaisesta en ymmärrä. Haluatko antaa kuvan, että olisit ittekin joku tiedenainen?
VastaaPoistaKeväällä kummastelin mielessäni jotain sotajuttuja ja ajattelin, että onko ne jotain politiikkaa. Nyt nee on jääneet, mut sitten oli joku " meripihka jänis-juttu" ja nyt tämä. Olis parasta, että kosmetologi kirjoittelee kosmetologijuttuja ja jättää tieteelliset tekstit niiden osaajille.
Minä taasen pidän näistä välikevennyksistä, rakastan lukemista itsekin.
VastaaPoistaAivan ensimmäiseksi ei tullut mieleeni, että tässä kukaan yrittää mitään tutkimustyötä tehdä vaan referoida mielenkiintoista kirjaa. En ole seurannut blogia alusta asti eli en tiedä onko tässä Inkerillä ollut tarkoitus kirjoitella pelkästään ammatillisia asioita vai ylipäänsä kirjoitella kiinnostuneille työstään ja elämästään ja kiinnostuksen kohteistaan..
Kiitos, Inkeri, kun kirjoitat lukemistasi mielenkiintoisista historian hahmoista ja kiitos, kun kirjoitat harrastuksestasi sotahistoriasta.
VastaaPoistaTänä aamunakin sain potkua päivään, kun mietin Marie Curien elämää. Olen googletellut, mistä löytäisi näitä mielenkiintoisten historian ihmisten elämäkertoja. Vaikka luen, olen lukenut ihmeen vähän elämäkertoja, ja luulen, että olen jäänyt paitsi paljosta.
Lisäksi jäin taannoin oikein miettimään keisarinna Sissin persoonaa ja kauneudenhoitoa. Hyvin mielenkiintoista.
En muuten ajattele, että kuvittelisit olevasi Itävalta-Unkarin keisarinna, kun kirjoitit Sissistä.
Jatka samaan malliin,
Leena
No, voihan kissan viikset! Ei tullut mieleenikään, että joku alkaisi kuvittelemaan minun rinnastavan itseäni Marie Curieen.
VastaaPoistaTässä blogissa kirjoitan samoista asioista mistä työpäivän aikana puhun asiakkaiden kanssa. Avatessani Purkkiarmeijan komentaja blogin suunnittelin, että 70-80% on ihonhoitoasiaa ja loput kirjoja, kissoja, sotahistoriaa yms. Sotahistoria on intohimoni, mutta yritän pitää huolen, että maksimissaan 15-20% jutuista liittyy siihen. Toisaalta pidän tietoisesti yllä tätä sotahistoriaharrastuksen näkymistä blogissa. Katson sen olevan oma osuuteni rauhantyöhön. Mitä selvemmin ihmiset tiedostavat sodan kauhut, sitä enemmän toivon rauhanajatusten leviävän. Kun sodan raakuusia ei unohdeta, osataan olla toistamatta menneisyyden virheitä.
Meillä käy paljon asiakkaita, jotka ovat käynneet meillä kolmekymmnetä vuotta kerran, pari kuukaudessa. Siinä ei oikein enää ihonhoidosta riitä keskusteltavaa, vaan juttuihin tulee mukaan koko elämänkirjo. Kirjat ovat yhteinen harrastus monien asiakkaiden kanssa. Taas näin kesällä puhutaan kesälomista ja sitä kautta jutut menee matkailuun ja kulttuuriin.
En myöskään ihan allekirjoita, että tämä on meikkiblogi. Käyttäisin mieluummin nimitystä ihonhoitoblogi, koska meikki on aika vähäinen osa kosmetologintyötä.
Kertokaa muutkin mitä kirjoja olette lukeneet, tai mistä elokuvasta piditte. Se on toisille hyvä vinkki.
Inkeri
Tunnisteista käy selkeästi ilmi, millä aihealueilla blogissa liikutaan ja hyvä niin. Miksi kulkea laput silmien sivulla vain yhden asian perässä, kun maailma on pullollaan mielenkiintoisia asioita. Täällä Suomessa voimme valita, mitä haluamme lukea. Kaikissa maissa se ei ole mahdollista vapaasta kirjoittamisesta tai muusta mielipiteenilmaisusta puhumattakaan.
VastaaPoistaOlen lukenut Marie Curiesta ja kertasin mielenkiinnolla, kuinkas se juttu menikään. Kommenttiani kirjoitan kissa sylissä kehräten.
Lisää odotellen ja uutta huulipunan väriäkin pohtien, ms.
Sain edellisiltana päätökseen Paulo Coelhon elämänkerran. Suosittelen!
VastaaPoistaMinulle tämä blogi on iltaviihdyke ennen nukahtamista ja näitä kirjajuttuja seuraan tarkasti, koska lukeminen on niin ihanaa. Moni Inkerin suosittelema kirja on yöpöydälleni päätynyt ja tietysti lukukaverina on Nöksö. Näin helteellä Nöksöllekin tulee vähän liian kuuma sängyssä ja se hypähtää vilvoittelemaan Piskin viereen lattialle.
VastaaPoistaKuinkahan monella Inkerin asiakkaalla on kissa, tai koira? Siitähän voisit tehdä pienen tutkimuksen, että käyttääkö eläinten ystävät keskimääräistä enemmän kauneushoitolan palveluja.