Siirry pääsisältöön

Holokausti

 Antero Holmilan kirjasta Holokausti: Juutalaisten joukkotuho ja sen pitkä varjo tuli tänä vuonna uudistettu painos, joka selvensi entisestään jo 2010 ilmestynyttä kirjaa. Tämä kirja on erinomainen perusteos holokaustista ja sen lukeminen olisi hyväksi kaikille.



Miten holokausti oli mahdollista

Olen puolivuosisataa yrittänyt selvittää itselleni, että miten tällainen järkyttävä ja massiivinen kansanmurha on voinut tapahtua. Eikä se tapahtunut missään syvän viidakon pimeydessä, vaan keskellä Eurooppaa ja saksalaisessa sivistysvaltiossa. 

Olen varmaan ollut noin 12-13-vuotias, kun kiinnostuin tästä juutalaisten joukkomurhasta. Silloin elettiin 1970-luvun puoliväliä ja pahinta kylmän sodan ja suomettumisen aikaa. Olen kokenut itse ne toimintatavat mitä maailman muuttuminen on vaikuttanut siihen miten holokaustista puhuttiin. 
Nykyisin holokaustissa on kolme osapuolta joiden toimintaa tarkastellaan eli holokaustin tekijät, holokaustin uhrit ja sivustakatsojat. Tämä sivustakatsojien roolin pohtiminen on alkanut vasta 2000-luvulla. 

Oikeastaan Neuvostoliiton olemassa olon aikana ei Itäblokin maiden Puolan, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Itä-Saksan toimitaa holokaustin aikoihin käsitelty millään tavoin. Nämä kaikki Itäblokin maat kuuluivat Neuvostoliiton lähipiiriin ja siellä toimittiin niin kuin Moskova sanoi. 
Siitäkään ei ole oikein tietoa miten hyvin näissä maissa otettiin kiinni joukkomurhaan syyllistyneitä. Länsiliittoutuneiden puolella yritettiin raakata hallinnosta pois ne, jotka olivat olleet Hitlerin hallinossa, mutta se huomattiin mahdottomaksi, koska heitä oli liikaa. 

Itselleni on usein ollut pohdinnan kohde se miksi juutalaiset eivät nousseet vastarintaan. Menneisyyttä kuvaavissa kirjoissa ja filminpätkissä kerrotaan juutalaisista jotka tyynesti kulkevat jonossa teloitettavaksi ja ilmeisesti moni rukoili mennessään. 
Mietin sitä, että miten suomalaiset olisivat toimineet samassa tilanteessa. Jotenkin tekisi mieli ajatella, että meillä olisi noustu vahvempaan vastarintaan. Ehkä juutalaisten perimässä oli jo niin paljon kokemuksia pogromeista, että he pitivät niitä jotenkin tavanomaisina. Heidät oli alistettu niin perusteellisesti ettei heistä löytynyt kykyä vastarintaan. 

Ainoastaan muutama konkreettinen vastarinta tapahtui noiden sotavuosien aikana. Varsovan geton kansannousu oli huhti-toukokuussa 1943 ja Treblinkan keskitysleirillä oli vankikapina, jossa muutamia vankeja pääsi pakoon. 
Ymmärrän hyvin, että tämän alistumisen jälkeen israelilaiset ovat päättäneet etteivät enää alistu ja he ovat kehittäneet yhden maailman parhaista armeijoista.

Sivustakatsojat

Tämä on tärkeä huomio nykyisessä historian kirjoituksessa, että miten saksalaiset sai toimia ihan rauhassa. Viha ja inho juutalaisia kohtaan oli niin syvällä ihmisissä, että se oli helppo nostaa esiin. Tietysti juutalaisten kansanmurhan myöhemmässä vaiheessa getoissa ja keskitysleireillä olleet juutalaiset näyttivät jo epämiellyttäviltä. 

Juutalaiset olivat nälkiintyneitä ja kaikki näyttivät kurjilta vanhuksilta risaisissa vaatteissa ja muutenkin likaisina ja riutuneina. He eivät herättäneet myötätuntoa vaan he olivat lähellä niitä syöpäläisiä mitä Hitler väitti heidän olevan. 

Näitä sivustakatsojia oli 1930-45 lukuisia ja merkittävää on se ettei mikään valtio noussut puhumaan juutalaisten puolesta. Moni juutalainen pyrki Saksasta ja myöhemmin Euroopasta pois, mutta kukaan ei ottanut heitä vastaan. Amerikkaan sai viisumin 13.000 henkeä mikä oli pisara meressä. Englanti esti juutalaisten paon Israeliin joka oli vielä sodan aikana Britannian mandaatti. 

Useampi juutalainen yritti hengensä kaupalla saada liittoutuneille tietoon mitä keskitysleireillä tapahtui, mutta se ei johtanut mihinkään. Liittoutuneet siis tiesivät menossa olevasta kansanmurhasta jo 1942 tai viimeistään 1943. 
Suurin osa murhatuista juutalaisista oli Itäblokin maista ja näissä maissa ei kukaan puolustanut juutalaisia. Puola, Unkari ja Romania oli vain tyytyväinen, kun juutalaiset häipyivät. Puolan vastarintaliike pyysi Englanin ilmavoimia pommittamaan Aushwitzia ei niinkään juutalaisten takia vaan siksi, että siellä oli vankina myös vastarintaliikkeen väkeä. Englanti ei koskaan siihen ryhtynyt, vaikka sitä suorastaan rukoiltiin. 

Tuskin minä koskaan saan itselleni selvyytt,ä miksi ja miten holokausti tapahtui, mutta en myös koskaan luovu sen selvittämisestä.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 2.9.-8.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...