Välillä mietin työpäivän jälkeen, olenko ollut liian innokas selittämään jotain sotahistoria-asiaa, enkä ole huomannut, jos asiakas niistä kiusaantuu. Lohdutan itseäni, että olen niin kauan tehnyt työtäni, etten ihan helposti unohda asiakkaan olotilaa.
Koska Poika Tuominen palasi Suomeen?
Joskus mietin myös sitä, että olenko nyt vanhemmiten alkanut puhumaan vielä enemmän sotahistoriasra kuin aikaisemmin. Siitä tuli mieleeni hauska juttu parinkymmenenvuoden takaa. Minulla oli 2000-luvun muutaman kerran SKY:n Opistosta työharjoittelija ja hän kertoi tämän jutun.
Minulla oli ollut hoitohuoneen ovi auki ja keskustelu kuului hänelle hyvin. Asiakkaani oli pitkään hiljaa ja sitten hän yhtäkkiä kysyi, Koska se Poika Tuominen palasi Suomeen. Työharjoittelija oli ihan ihmeissään, että miten asiakas voi kysyä kasvohoidossa noin outoa asiaa ja kuka on Poika Tuominen.
Minä olin kuulemma ollut hetken hiljaa ja sanoin etten tarkkaa vuosilukua tiedä, mutta ilmeisesti ennen Stalinin vainojen pahinta aikaa, koska Arvo Poika Tuominen selvisi hengissä. Veikkasin, että vuosiluku olisi 1937 tai 1938.
Kyseessä oli vakioasiakas, jonka kanssa olin paljon keskustellut Suomen historiasta ja hän tiesi, että tiedän kyllä kuka on Arvo Poika Tuominen. Olin siis jo parikymmentävuotta sitten yhtä syvällä sotahistoriasta kuin nytkin.
Tuo työharjoittelija varmaan muistaa ikuisesti mitä kaikkea joutuu asiakaspalvelussa kohtaamaan. Tuskin tätä tapahtuu joka kauneushoitolassa, mutta minun asiakkaani ovat poikkeuksia.
Kuka on Arvo Poika Tuominen
Arvo Tuominen (1894-1981) oli pienikokoinen ja hyvin nuori aloittaessaan poliittisen uransa ja siksi hän sai lisänimen Poika. Hänet tunnettiin sillä nimellä vielä vanhuksenakin. Hänen tarinasa on erityinen, koska hän asui monta vuotta Neuvostoliitossa ja kannatti kommunismiaatetta, mutta sitten hiukan ennen talvisotaa hän muutti kantansa.
Ellei hän olisi vaimoineen lähtenyt pois neukkulasta juuri siinä ajankohdassa hänet oletettavasti olisi tapettu Stalinin vainoissa. Poika Tuominen siirtyi ensin Neuvostoliitosta Ruotsiin ja sitä kautta takaisin Suomeen.
Hän oli hyvin tunnettu politiikko 1950-80 luvulla ja jopa Urho Kekkonen pyysi hänen apua, kun piti analysoida Neuvostoliiton toimintaa.
Suomen sisällissodan jälkeen moni äärivasemmistolainen muutti Neuvostoliittoon ja he tekivät poliittista uraa siellä. Arvo Poika Tuominen oli ainoa joka palasi Suomeen ja alkoi kritisoimaan Neuvostoliiton toimia. Suurin osa muista suomalaisista, jotka olivat Neuvostoliitossa, tapettiin Stalinin vainoissa.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 2.9.-8.9.
2025.
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Kommentit
Lähetä kommentti