Mä en tarvii enää tätä kissaa

 Järkytyin, kun luin netistä juttua Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä. Jutussa kerrotiin miten paljon heillä on kodittomia kissoja ja syksymmällä tulee lisää, kun niin sanotut kesäkissat yritetään saada kiinni ja heille pitäisi hankkia uusi koti.

Ihminen on tosi julma

Tuon otsikon lause oli jutun mukaan tullut jonkun nuoren naisen suusta joka oli tuonut kauniin mustan kissan eläinkotiin ja todennut ettei tarvii sitä enää. Ei hänelle tullut mieleen, että kissa tarvitsisi häntä? Minusta on käsittämätöntä ihmiset jotka kohtelevat eläimiä huonosti. Aika usein jätän väliin nämä jutut, kun ne jää vaivaamaan mieltäni pitkiksi ajoiksi. 

Kissoja hylätään todella paljon ja ilmeisesti vielä enenevässä määrin. En pysty ymmärtämään miten joku voi antaa oman eläimensä pois. Olisin itse, vaikka syömättä, että pojille saadaan ruokaa, jos niin tiukoille menisi. 

Omassa suvussani on kaikilla ollut kissoja ja myös löytökissoja on kesytetty useita, joten tiedän miten paljon pitää tehdä työtä, että kerran heitteille jätetty kissa alkaisi taas luottamaan ihmiseen. Lapsuuden kodissani maalaistalossa tuli välillä joku ns.kulkukissa pihaan, ja ellei sen kotia löytynyt ne jäivät aina meille. Perheessäni katsottiin, että ihmisen velvollisuus on huolehtia eläimistä. 

Helsingissä asuva tätini oli muistaakseni ensimmäinen suvussani, joka otti eläinsuojeluyhdistyksen kautta kissan ja se oli 1980-luvulla. Kissan nimi oli Heta ja se oli äärimmäisen arka. Jo siihen aikaan Helsingin eläinsuojeluyhdistys piti hyvää huolta näistä heidän kauttaan kulkeneista kissoista. Muistan, että yhdistyksestä tehtiin yllätystarkastuksia 2-3 kk välein tätini luokse ja katsottiin miten kissa pärjäsi. Tämä on tosi hyvä asia, mutta en ole kuullut muiden eläinsuojeluyhdistysten tekevän sellaista. Heta eli parikymppiseksi ja oli ensimmäisen vuoden jälkeen hyvin reipas kissa, joka rakasti tätiäni yli kaiken ja tunne oli molemminpuolinen. 

Hetan jälkeen tädilleni löytyi Piritta-Liritta, joka tuli ihan lehti-ilmoituksen kautta. Joku nuori mies joutui kissasta luopumaan, koska uusi tyttöystävä oli kissoille allerginen. Muistan, että tämä mies oli yhteydessä tätiini melkein parikymmentävuotta eli niin kauan, kun Piritta-Liritta eli. Häneltä tuli aina kortteja ja tätini kirjoitti säännöllisesti pari kertaa vuodessa Pirittan kuulumiset. 

Hän ei kylmästi hylännyt kissaa, vaan oli siitä loppuun asti kiinnostunut. Piritta-Liritta oli huomattavasti helpompi hoitaa heti alkuunkin kuin esimerkiksi Heta, koska se ei ollut traumatisoitunut. 

Kotikissa Ykä

Vuosien varrella olen kertonut aina välillä äitini Ykä-kissasta, joka tuli meidän pihaan noin vuonna 2013. Sen kesyttäminen oli äidilleni työvoitto, koska se oli aivan vauhkon pelokas. Siinä meni vuosi, että Ykä saatiin kuljetuskoppaan ja eläinlääkärin kastroitavaksi ja muutenkin tarkastettavaksi. Ykä ei suostunut ensimmäisen vuoden aikana tulemaan sisälle ja kehitimme monenlaista sähkölämmitteistä koppia, että se pärjäsi talven ulkona. 

Teimme koko perhe työtä ja ideointia sen eteen, että saimme Ykälle edes siedettävät olosuhteet ulos, kun se ei suostunut antamaan kiinni. Yritimme monenlaista ovelaa konstia, että Ykä olisi saatu sisälle, mutta aina kissa oli meitä ovelampi.

Tällaisen löytökissan kesyttäminen vaati ihmisiltä hyvin paljon, eikä se onnistu kuin harvoilta. Ei kannata ottaa pelokasta löytökissaa, ellei niistä ole kokemusta. Siinä pitää muuttaa omaa elämäntapaansa ja käytöstään sen mukaan, mikä on kissalle parasta. 

Vanhemmilleni Ykän kesytys oli koko päivä työ, mutta kyllä se kannatti. Ykä on aivan ihana kissa ja joka päivä olen kiitollinen siitä, että se tuli meille. Näen Ykää joka päivä niin kuin äitini muitakin kissoja, mutta Ykä viihtyy erityisesti terassilla, missä hän on kaikkien silitettävänä. 

Se on aika karmaiseva asia, että toiset ihmiset käytöksellään traumatisoi eläimen ja sitten joku muu tekee suuren työn kesyttääkseen sen uudestaan. 

Meille Jukan kanssa oli isoin työ Jössen (2007-2024) kesyttämisessä, kun veljekset Jösse ja Valtsu tuli meille Kissakoti Kattilasta itsenäisyyspäivänä 2007. Nekin olivat olleet jonkun kesäkissoja ja ihan kuolemaisillaan, ennen kuin Kattilan väki löysi ne. 

Silloin eläinlääkäri ennusti, ettei niistä tule pitkäikäisiä, mutta onneksi se oli ihan väärä arvio. Jösse oli kuollessaan 17v. ja Valtsu porskuttaa hyvin vieläkin ja täytti keväällä kahdeksantoista. 

Minä en ikinä voisi sanoa, etten tarvitse enää kissaa. Minä todellakin olen aina tarvinnut kissoja. Olin yksinäinen ainoa lapsi, joten kissat olivat tärkeitä leikkikavereita. Uskon myös siihen, että kissojen rauhoittava vaikutus on saanut minut kestämään yrittäjästressiä harvinaisen hyvin. Koen, että kissat ovat meille välttämättömät perheenjäsenet, ja myös Jukka jakaa tämän asenteen. 

Kosmetologisi Inkeri

Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310

Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 9.9.-15.9.

2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä