Siirry pääsisältöön

Pimeää kauppaa perjantaina

 Eilinen Pimeän kaupan tapahtuma meni suorastaan loistavasti ja kävijöitä riitti koko päiväksi. Hoitola oli auki klo 10.00-18.00 ja en ottanut hoitoasiakkaita ollenkaan, vaan palvelin ostoksilla kävijöitä. Nyt tarjous jatkuu vielä verkkokaupassa sunnuntai-iltaan klo 24.00 asti. Muista käyttää koodia PK25 verkkokaupassa.

Kiitos kaikille kävijöille

Yleensä Pimeän kaupan tapahtumassa on kiirein aika heti aamusta klo 10.00-11.30 ja iltapäivällä noin kello 14.00-16.00. Näin oli nytkin ja muutenkin asiakkaani selvästi liikkuvat heti aamupäivästä. En ole moneen vuoteen enää pitänyt hoitolaa klo 18.00 jälkeen avoinna, koska myöhemmin ei käy juuri ketään. 

Monet asiakkaat kysyvät päivän aikana, miksi en tuo kissoja hoitolaan sinä päivänä niin asiakkaatkin näkisivät nuo pojat, mistä usein tulee puhe hoidon aikana.
Minun on myönnettävä, että meidän pojat ovat sen verran mettäläisiä, että ne takuulla etsisivät jonkun piilopaikan hoitolasta, eivätkä näyttäisi naamaansa kenellekään. Eikä muutenkaan se olisi kivaa niille, koska kissat ei tykkää olla autossa, eivätkä mistään uusista paikoista. Joten pitää tyytyä näihin kertomuksiin meidän karvakorvien touhuista. Tietysti voisin ottaa pojista hyvät kuvat ja laittaa ne näytille, koska lähes kaikki asiakkaat kyselevät, mitä pojille kuuluu. 

Olin myös tosi ilahtunut, että noita maalaamiamme kiviä käytiin bongailemassa tuosta vastapäisestä puistossa enemmän kuin uskalsimme odottaakaan. Moni aivan tuntematon henkilö oli myös niitä löytänyt ja kävi hoitolasta hakemassa tuon Tuoksusaippuasienen. Tämä oli ihan hyvä juttu ja toivottavasti he innostuivat hoitolan muusta tarjonnasta.

Perjantain myydyimmät tuotteet

On mielenkiintoista huomata, ettei Dermalogican Intensive Moisture Balance (100 ml 78€-20%, 150 ml 108€-20%) ole enää yksinvaltias ostetuimmista voiteista. Mielestäni se johtuu siitä, että ihmiset ovat löytäneet muutkin Dermalogican hoitovoiteet, joita on hyvä käyttää varsinkin talviaikana. 

Multivitamin Power Recovery Cream Nyt 89€ (105€ )



Dermalogican Multivitamin Power Recovery Cream Nyt 89€ (105€ ) on noussut suosikkivoiteeksi, vaikka se tuli myyntiin vasta tämän vuoden alussa. Tämä multivitamiinivoide on nyt myös Tähtitarjouksena ti 30.9 asti. En yhtään ihmettele tämän voiteen suosiota, koska olen itsekin siihen tykästynyt. Multivitamin Pover Recovery Cream on erittäin monipuolinen vaikutukseltaan ja se on todella ravitseva. Talven kuivattamassa säässä todella tarvitaan tällaista ravintorikasta yö-ja päivävoidetta. 

Toinen suosittu voide on iS Clinicalin uutuus  Daily Dynamic Hydrator (145€) ja sitä asiakkaat halusivat selvästi kokeilla. Olen siitäkin varma, että se nousee iS Clinicalin suosituimmaksi hoitovoiteeksi. Se on selvästi täyteläisempi ja kosteuttavampi kuin Reparative Moisture Emulsion (127€-20%) eli juuri sopiva tähän vuodenaikaan. 

Beyondblur Skin Hydration Fioundation (59€)



Youngbloodin uusi meikkivoide Beyondblur Skin Hydration Fioundation (59€) herättää suurta kiinnostusta eikä ihme, koska se on tämän hetken huippumeikki, jossa on käytetty parhaat vaikutusaineet ja uusin teknologia. Meikkivoiteesta on saatu kevyt ja luonnollinen, mutta kuitenkin peittävä. Siinä on kolme värisävyä, jotka sopivat vaalealle suomalaiselle iholle.

Puhdistusaineista edelleen oli suosituin iS Clinicalin Cleansing Complex (58€-20%) joka on niin helppo ja tehokas puhdistustuote. Minua myös ilahdutti, miten moni valitsi sen rinnalle Dermalogican uutuuden Magnetic[+] Afterglow Cleanser (150ml 54€-20% ja 295ml 87€-20%). Olen tästä kosteuttavasta puhdistusmaidosta kirjoittanut useampaan kertaan, kun se on juuri tähän vuoden aikaan hyvä valinta kosteuttavan vaikutuksena takia!


Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 23.-29.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...