Siirry pääsisältöön

Pimeän kaupan tapahtuma perjantaina 26.9

 Yritän nyt mahdollisimman ajoissa ilmoitella, että Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry:n järjestämä Pimeän kaupan tapahtuma on kolmannentoistakerran syyskuun viimeinen perjantai 26.9 ja hoitolassani on silloin hyviä tarjouksia.

Pimeän kaupan tapahtuma Hämeenlinnassa 26.9


Koko kaupunki pitää saada liikkeelle

Tämä Pimeän kaupan ilta on aina ollut tosi suosittu ja kaupunki kuhisee väkeä. Nykyisin moni pikkuliike pitää tapahtumaa koko perjantaipäivän, niin kuin minäkin, eikä vain iltaa. Yleensä minulla käy väkeä tasaisesti koko päivän. Kävijä määrä on hiukan vähentynyt, kun moni tekee ostokset verkkokaupastani. 

Kuitenkin minun yritykselleni se on erittäin tärkeä tapahtuma ja yritän kehittää siihen aina jotain uutta ja erilaista. Nyt päätin aloittaa tiedottamisen jo hyvissä ajoin, että kaikki varmasti huomaavat hyödyntää tarjoustuotteet. Yritän myös tehdä markkinointia toistekin yrittäjien puolesta, jos joidenkin yrittäjien omat voimavarat ei riitä.

Minusta tuntuu, että meillä keskustan yrittäjillä on hyvin ristiriitainen suhtautuminen Pimeän kaupan tapahtumaan. Hämmästyttävän moni yrittäjä kokee tapahtuman riesana, joka lisää vaan työmäärää ja sen takia jotkut ovat luopuneet osallisuudesta tapahtumaan. 

Itselleni se on syksyn kivoin perjantai, joka leimaa koko syksyn aikatauluja ja tekemisiä. Sitä en kiellä etteikö se teettäisi paljon työtä, mutta on turha kuvitella, että mikään asia onnistuisi ilman työmäärää. Aloitan tapahtuman työstämisen jo alkukesästä ja suunnittelen ja laskeskelen mikä kannattaa ja mikä ei. 
Ennen tapahtumaa on paljon aivotyötä ja ideointia ja varsinainen fyysinen työ koskee juuri sitä tapahtumapäivää ja seuraavaa viikkoa, kun verkkopaketit pitää saada lähtemään. 
Tietysti ne ovat kiireisiä päiviä, kun varsinaisen hoitotyön lisäksi tekee nuo verkkopaketit ja hoitaa tavaratilaukset. 

Jokatapauksessa se on minulle kiva päivä ja on mukava tavata asiakkaita ilman kiirettä ja niin, että ehdin hyvin neuvoa mitä kannattaa kotona käyttää. Tavallaan se on yksi etappi matkalla jouluun ja kun Pimeän kaupan tapahtuman työt on tehty aloitan suunnittelemaan joulua. 

Ellei tällaisia tapahtumia olisi, minä vaan olla möllöttelisin ja tekisin joka päivä samat työt. Pimeän kaupan tapahtuman tarkoitus on tuottaa valoa keskustaan ja iloa, energiaa ja virkistystä kaikille kaupunkilaisille!

Iho tarvitsee talvella enemmän hoitoa

Tämän Pimeän kaupan ajankohta on asiakkailleni paras mahdollinen, koska juuri tuossa syys-lokakuun vaihteessa säätila muuttuu talvisemmaksi ja ihonhoitotarpeet lisääntyvät. Kaikki myymäni tuotteet ovat ammattituotteiden parhaimmistoa ja niitä saa myydä vain koulutetut SKY-kosmetologit. Dermalogican, iS Clinicalin ja Youngbloodin vaikutusainepitoisuudet ovat moninkertaiset verrattuna ei ammattilaistuotteisiin. 

Dermalogican Intensive Moisture Balance kosteusvoide (100 ml 78€)



Tämä tarkoittaa myös sitä, että tarvitaan pienempi määrä hoitotuotetta, joten tuotteet riittävät paljon pitemmälle. Sanoisin, että Dermalogican tai iS Clinicalin viidenkymmenenmillin hoitovoide riittää tuplasti niin kauan kuin muut voiteet. Tyypillinen esimerkki on supersuosittu Dermalogican Intensive Moisture Balance (100 ml 78€) riittää käytössä noin 12-16 viikkoa eli 3-4 kuukautta. Vähäisemmillä vaikutusaineilla olevista tuotteista viidenkymmenenmillin voide riittää korkeintaan kuukauden verran. Tämän lisäksi ammattisarjoilla on näitä isoja kokoja, jotka tulevat vielä edullisemmiksi käytössä kuin pikkukoot. 

Kun kaikki kotihoitotuotteet sopivat toistensa kanssa yhteen hoitotulos on huomattavasti parempi. Dermalogica, Youngblood, iS Clinical ja Dermatude ovat saman tyyppisellä voidepohjilla ja ne toimivat keskenään oikein hyvin. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 9.9.-15.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...