Siirry pääsisältöön

Palestiinan ja Israelin ongelmatilanne

 Olen aina ollut hyvin kiinnostunut Israelista ja juutalaisuudesta ja siinä sivussa myös Lähi-Idän maista. Kiinnostuin Israelista jo 70-luvulla, joten olen perehtynyt maahan jo yli puolivuosisataa. Lähi-Itä on aina ollut ongelmallinen ja nykyisin vielä enemmän.


Sekava tilanne

Valitettavasti en ole käynyt Israelissa kuin yhden kerran 1980-luvulla. Israelin naapurivaltioissa ehdin käymään useamminkin, mutta nyt en niihinkään enää halua. Koin ja näin miten selvästi arabien suhtautuminen muuttui länsimaalaisiin vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen. 

Ennen ihan ystävälliset ihmiset alkoivat huutelemaan ja sylkemään länsimaalaisia turisteja kohti. Kaikkia vaaleaihoisia pidettiin jenkkeinä eikä yhtään auttanut, vaikka toitotti olevansa suomalainen. Viha länsimaalaisia ja Israelia kohtaan on siis kehittynyt jo vuosikymmeniä. 

Mitään helppoa ratkaisua ei kukaan voi esittää, ja en ole itsekään varma kannatanko kahden valtion mallia. Kuitenkin pitää koko ajan muistaa, että tämä konflikti on alkanut palestiinalaisista ja Hamasista. Tilanne oli aika rauhallinen ennen kuin Hamas hyökkäsi Israelin nuorisofestareille 7.10. 2023 ja tappoi Israelin puolella noin 1200 ihmistä joista 700 oli siviilejä. Samalla he ottivat panttivangiksi noin 250 henkeä. Hamasin hyökkäys oli brutaali ja sotarikoksia tehtiin paljon. Hamas raiskasi lähes systemaattisesti kohtaamiaan naisia ja tällaista ei ole koskaan syytetty Israelin armeijaa. 

Tietenkin tuntuu pahalta nähdä ihmisten ja suuren määrän lapsia kärsivän Gazan alueella, mutta kaikki lähti Israelin hyökkäyksestä. Nykyisin ei länsimaissa huomioida sitä, että Hamas piileskelee Gazassa maanalaisissa tunneleissa ja se on ottanut tukikohdakseen sairaalat ja koulut. 

Millään tavalla Hamas ja palestiinalaistaistelijat ei ole tulleet vastaan rauhanneuvotteluissa. Israelin jääräpäinen linja on ilmeisesti lähtöisin pääministeri Benjamin Netanjahusta jonka mukana on noussut hallintoon monia äärioikeiston edustajia ja myös uskonnollisen ääriajattelun kannattajia. 

Nyt kun Netanjahu vielä kaveeraa epävakaan Trumpin kanssa kukaan ei hillitse hänen äärimielisyyttään. Pöyristyttävintä oli, että viimeisellä tapaamisellaan Valkoisessa talossa Netanjahu vei Trumpille kirjeen jossa kertoi Israelin ehdottavan Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa. 
Voiko tuon falskimpaa vetoa olla, koska Trump ei ole laittanut tikkua ristiin Gazan tilanteen rauhoittamiseksi. Sehän ei narsistista Trumpia vaivaa, vaan hän muikeena otti vastaan Netanjahun kirjeen. 

Kuka on Benjamin Netanjahu?

Olen viimeisen neljänkymmenenvuoden aikana välillä perehtynyt perusteellisemminkin Israelin valtaapitäviin ministereihin. Törmäsin tähän Netanjahun nimeen jo varhain, mutte kyse oli hänen vanhemmasta veljestään Yonatan Netanjahusta

Luulen, että tämä veljen kohtalo ja koko kotiperheen vaikutus vaikuttaa suuresti Benjamin Netanjahun toimintaan. Yonatan Netanjahu oli Israelin erikoisjoukkonen sotilas niin kuin Benjaminkin oli 1970-luvulla. Palestiinalaisten terroristiryhmä Musta syyskuu aiheutti monia murhaiskuja pitkin Eurooppaa ja Israelissa. Musta syyskuu kaappasi myös monia lentokoneita. 

Yksi lentokonekaappaustilanne koitui Yonatan Netanjahun kuolemaksi. Lentokone oli kaapattu Ugandaan Entebbeen ja panttivankina oli noin 250 henkeä joista suurin osa oli israelilaisia. Yonatan Netanjahu johti tätä vapautusoperaatiota joka onnistui muuten hyvin, mutta hän itse kuoli. 
Benjamin Netanjahu on sabra mikä on harvinaisempaa hänen ikäiselleen. Se tarkoittaa sitä, että Benjamin on syntynyt Israelissa 1949, kun suurin osa kansasta on tullut muualta. Netanjahujen isä Benzion Netanjahu oli Puolan juutalainen ja tullut Israeliin kuusivuotiaana. Myöhemmin 1950-luvulla perhe muutti USA:han ja Benzion oli siellä yliopiston historian professorina. Myös Benjamin on yliopistokoulutuksen saanut liike-elämän ja talouden puolelta. 

Perhe muutti takaisin Israeliin Yonatanin kuoleman jälkeen ja perustivat hänen kunniakseen säätiön. Netanjahut tekivät kaikkensa, että Yonatanista tuli kuuluisa kansallissankari. Poikien isä Benzion eli 102-vuotiaaksi ja hän vaikutti vahvasti poikansa politiikkaan. Sanotaankin, että ymmärtääkseen Benjamin Netanjahua pitää ensin perehtyä hänen isäänsä. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 2.9.-8.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...