Pitäisiköhän etsintä kuuluttaa, että huumorintaju hukassa, katosi 1990-2011 välisenä aikana, ei erityistuntomerkkejä.
Olin katsomassa Verkatehtaalla stand-up esitystä, jossa esiintyi Niko Kivelä ja Ilari Johansson, sekä joku kolmas, jonka nimeä en välitä edes muistaa. Ei naurattanut yhtään. Tunsin itseni huijatuksi. Ymmärrän, ettei heidänkään työ ole helppoa, ja varmaan tympii tyhmät ihmiset, jotka odottaa, että he ovat hauskoja. Mutta itsepähän ovat siihen ruvenneet.
He ovat ihan samallalailla asiakaspalvelussa ,kuin esimerkiksi kosmetologikin. Joskus leipääntyy työnhönsä, mutta sitä ei näytetä asiakkaalle, se ei todellakaan ole asiakkaan vika, jos minulla on huono päivä. On myös ihan amatöörimäistä kuvitella, että asiakaspalvelussa vetää jokaisen päivän läpi samalla kaavalla. Ei käy, ei maksava asiakas ole hönäytettävissä. Yritän sanoa tässä sitä, että itse yritän tehdä työni aina kunnolla, ja kunnioitan asiakastani. Kun menen teatteriin, haluan nähdä esityksen, jonka eteen on nähty vaivaa, se on katsojan arvostamista.
Verkatehtaan stand-by illassa alapään jutut, ja katsojien mollaaminen oli pääosassa. Kaiken kruunasi se, että viimeinen esiintyjä, illan lopuksi kiitti yksinään, Ilari ja Niko, kun olivat jo lähteneet seuraavalle keikalle. Samaan hengen vetoon tyyppi ilmoitti, että aulassa olisi sitten myytävänä heidän uusimat dvd:sä.
Huumorintajuni toimi paremmin 80-luvulla, kun kukaan ei vielä ollut keksinyt stand-up juttuja, vaan tehtiin komedioita. Silloin jos mokattiin, tehtiin se ainakin käsikirjoituksen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti