Olen nyt Edinburghissa Scotlannissa, pidän muutaman päivän syysloman. Tulimme sunnuntaina ja kotiin lähdemme taas torstai-aamuna kauhistuttavan aikaisin. Halusin tänne tuon kahdenkymmenenviiden valokuvan takia.
Tietysti Edinburgh kiinnostaa meitä muutenkin, onhan tämä varsinainen Scotlannin historian keskus. Kesällä kuitenkin luin Historialehdestä, että Edinburghin linnassa on valokuvanäyttely Sota 150 vuotta. Näyttelyn järjestää kansainvälinen Punainen Risti ja kuvat kertovat humanitaarisista kriisestä.
Eilisen päivän vietimme tuolla linnassa, missä olikin tosi paljon nähtävää. Monta osaa myös Scotlannin sotahistoriasta, tosin en ole tähän historian osaan perehtynyt, niin se jäi vähän sekavaksi. Pitää sitä sitten tutkia kotona. Valokuvanäyttely oli aika piilossa sotamuseon perällä ja olin ihan pettynyt, kun aluksi näin, että valokuvia oli korkeintaan kaksikymmentäviisi.
Kuvat olivat kuitenkin niin järkyttäviä ja mieleenpainuvia, ettei niitä tarvittu sen enempää. Tulen muistamaan sen näyttelyn ikäni. Vanhin kuva oli Yhdysvaltain sisällissodasta, kuva oli yllättävän selkeä, vaikka olikin lähes 150 vuotta vanha. Oikeastaan jokaisesta suuresta humanitaarisestakriisistä, joka on ihmisen aiheuttama oli vain yksi kuva. Niissä kuvissa toteutui sanonta, että yksi kuva kertoo enenmän kuin tuhat sanaa.
Kuvat lapsesta joka pakolaisleirillä odottaa lupalappua saadakseen maitoa, tai kuva imettävästä äidistä muutama minuutti Nagasakin atomipommin jälkeen olivat järkyttäviä. Tyttösotilaat San salvadorissa ja nuoret miehet pyörätuoleissa Kamputsean kansanmurhan jälkeen särkee sydäntäni lopun ikää.
Kaiken tämän olen tiennyt taphtuneen, mutta taas kerran ne palasivat tietoisuuteni ja hätkähdyttivät.
Tietysti Edinburgh kiinnostaa meitä muutenkin, onhan tämä varsinainen Scotlannin historian keskus. Kesällä kuitenkin luin Historialehdestä, että Edinburghin linnassa on valokuvanäyttely Sota 150 vuotta. Näyttelyn järjestää kansainvälinen Punainen Risti ja kuvat kertovat humanitaarisista kriisestä.
Eilisen päivän vietimme tuolla linnassa, missä olikin tosi paljon nähtävää. Monta osaa myös Scotlannin sotahistoriasta, tosin en ole tähän historian osaan perehtynyt, niin se jäi vähän sekavaksi. Pitää sitä sitten tutkia kotona. Valokuvanäyttely oli aika piilossa sotamuseon perällä ja olin ihan pettynyt, kun aluksi näin, että valokuvia oli korkeintaan kaksikymmentäviisi.
Kuvat olivat kuitenkin niin järkyttäviä ja mieleenpainuvia, ettei niitä tarvittu sen enempää. Tulen muistamaan sen näyttelyn ikäni. Vanhin kuva oli Yhdysvaltain sisällissodasta, kuva oli yllättävän selkeä, vaikka olikin lähes 150 vuotta vanha. Oikeastaan jokaisesta suuresta humanitaarisestakriisistä, joka on ihmisen aiheuttama oli vain yksi kuva. Niissä kuvissa toteutui sanonta, että yksi kuva kertoo enenmän kuin tuhat sanaa.
Kuvat lapsesta joka pakolaisleirillä odottaa lupalappua saadakseen maitoa, tai kuva imettävästä äidistä muutama minuutti Nagasakin atomipommin jälkeen olivat järkyttäviä. Tyttösotilaat San salvadorissa ja nuoret miehet pyörätuoleissa Kamputsean kansanmurhan jälkeen särkee sydäntäni lopun ikää.
Kaiken tämän olen tiennyt taphtuneen, mutta taas kerran ne palasivat tietoisuuteni ja hätkähdyttivät.
Kommentit
Lähetä kommentti