maanantai 26. syyskuuta 2011

Yrittäjänaisten juhlavalmisteluja

Pitää taas kertoa miten täpinöissäni olen, kun ostin omasta mielestäni niin kauniin iltapuvun yrittäjänaisten 25-vuotisjuhliin. Siksikin asiasta kirjoitan, että se ostotapahtuma oli hyvä esimerkki kaupunkimme yrittäjien hyvästä yhteishengestä.

Menin suurella kiireellä Finezzaan viime viikolla ja kiljaisin, että minulla on 1,5 tuntia aikaa löytää juhlavaate. En ajatellutkaan, että olisin ehtinyt missään kaupoissa kierrellä, vaan tiesin, että Ullalla Finezzassa on varsin laaja juhlavaatevalikoima. Toisaalta tiesin, että Ulla osaa myös hakea minulle sopivan vaatteen, kun hän tietää ettei onneton rintavarustukseni mihinkään mahdu.

Olin päätellyt aivan oikein, aika riitti oikein hyvin ja Ulla ja Minna toivat minulle sellaisia vaatteita mitä kannatti edes kokeilla. Sitten valitsin kolmesta sopivasta ja mieleisestä iltapuvusta. Eikä se ollut hinnalla pilattu, koska tuskin kovin montaa kertaa iltapukua tarvitsen, niin en raaski kovin kallista pukua ostaa kaappiin roikkumaan.

Toisaalta puku oli kerrankin sellainen, että se olisi hyvä kuljettaa matkalaukussa, koska se oli jotain rypistymätöntä lycraa. Meillä varmaan on taas joskus Dermalogican kongresseja maailmalla ja nehän on sellaisia pukujuhlia. Aina on ongelmana ollut, että mahtuuko puvut matkalaukkuun ja kuka ne ehtii silittää. Ja onhan se puku sitten varalla, jos joku ottaa vihjeestä vaarin, että kutsumpas Inkun juhliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti