lauantai 3. syyskuuta 2011

Kiva saada palautetta

Minulla on onni tehdä sellaista työtä mistä saan usein palautetta, ja pääasiassa kiitosta. Näen myös kasvohoitoa tehdessäni, sen muutoksen mitä työni saa aikaan, ja se on palkitsevaa. Asiakkailla on niin ihania taitavan verbaalisia ilmaisuja kiittäessään, että  kerron niistä muutaman.

Juuri eilen asiakas sanoi lähtiessään, että seuraavan kerran voi olla vasta taivaan porteilla, kun on niin hyvä olo, kuin kasvohoidossa. Onneksi hän ei jäänyt taivaan porttia odottelemaan, vaan varasi uuden ajan. Hiukan nuorempi nainen sanoi, katsoessaan peiliin, etten olekaan niin kamalan näköinen, kuin yleensä ihonpuhdistuksen jälkeen. Tämän kiitoksen saamme Marin kanssa usein, ja on ihan pakko ihmetellä mitä ne muut kosmetologit oikein tekevät, kun asiakkaat eivät viikkoon uskalla mennä työmaalle ihonpuhdistuksen jälkeen.

Hauskalta kuulosti, kun eräs asiakas mainosti puhelimessa kaverilleen, että kyllä Inkerillä on droppi joka rypylle. Aikamoisia droppeja meiltä löytyykin. Nykyään saa rypyillekin ihan hyviä tuloksia, Nanolift hoidon myötä on tulokset "ryppyhoidoissa" paljon parantuneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti