Siirry pääsisältöön

Arjan acne ja arpeutumat

Kerron taas erään asiakkaani tarinan ja olen muuttanut nimen ja kysynyt luvan, että saan asiasta kirjoittaa. Yleensä, kun asiakas meille soittaa ja kyselee acnearpien hoidosta en voi tarjota mitään hoitoa, joka olisi aivan varma ja selkeä apu arpiin. Yleensä arpien hoito on, niin yksilöllistä, että mitään varmaan tulosta ei voi luvata. Vielä kymmenisen vuotta sitten ei kosmetologin keinoilla pystynyt arpiin vaikuttamaan. Kokemuksen kautta olen kuitenkin oppinut monia konsteja joilla on pieni vaikutus arpiin ja yhdistämällä nämä vaikutukset saadaan jo ihan näkyviä tuloksia iholle. Yleensä acnearpiin hakee apua nelikymppinen nainen, joka ihon veltostumisen myötä kokee arpien näkyvän entistä voimakkaammin. Raskaudet ja imetykset ovat monen mielestä pahentaneet ihon tilannetta, koska hormooneillahan on tosi suuri vaikutus ihoon. Nanolift kasvohoito on osoittautunut näissäkin tapauksissa aivan erinomaiseksi hoidoksi. Nelikymppinen joka on koko ikänsä kärsinyt finneistä ja liiasta talinerityksestä hoitaa yleensä ihoaa ihan liian kuivattavilla aineilla. Ihon talin eritys alkaa neljänkympin tienoissa oleellisesti vähetä ja kun ihoa hoidetaan oikein finnit ja mustapäät lakkaavat yleensä kokonaan. Kun ihon perushoito saadaan tasapainoon alkaa iho näyttämään jo ihan toisenlaiselta. Lähes aina pigmenttiläiskät ovat osasyynä acnearpien näkyvyyteen. Aina, kun ihoon nousee finni, niin iho tulehtuu juuri siitä ihon kerroksesta missä melanosyyttisolut muodostuu. Tällöin pienikin määrä aurinkoa saa tulehduksen kanssa yhdessä aikaan tummaa pigmenttiä arpi kohdassa. Kun saadaan pigmentoituminen estettyä arpien näkyvyys vähenee oleellisesti. Liian kuivattavan kotihoidon myötä iho on hilseilevä ja helposti punoittava. Ihosta tulee väriltään hyvinkin kirjava, kun siinä on pigmenttiläiskää, laajentuneita pintaverisuonia, harmahtavaa hilseilyä ja mustapäitä. Nämä kaikki saadaan kuriin oikeilla hoitoaineilla ja Nanolift kasvohoidolla. Näkyvän tuloksen aikaan saaminen kestää yleensä yli puoli vuotta. Tämä alkukesä on hankalin aika aloittaa hoito, koska pigmenttiläiskät ovat jo tulleet. Tehokkainta hoitoa olisi ennalta ehkäistä niiden syntymistä. Arja tuli meille hoitoon talvella 2011 ja hän oli ihan totaalisen kyllästynyt ihonsa kuntoon. Hän oli alkanut säästämään, että pääsisi plastiikkakirurgille laserhiontaan. Hän oli juuri eronnut ja koki ihonsa tilanteen erittäin masentavaksi. Yleensä tälläinen rankka stressi näkyy myös ihossa ja Arjan kohdalla oli alkanut syntymään punoittavia kuivia ja kutisevia läiskiä. Aloitin tekemään Nanolift hoitoa, ensin tein kolme hoitokertaa kahden viikon välein. Sillä saimme mustapäät ja finnit rauhoittumaan. Kotihoitotuotteet muutettiin kosteuttavimmiksi ja kuorintaa lisättiin. Yövoiteeksi Arja käytti alkuun joka toinen yö Overnight clearing geliä( 40ml 65€)ja joka toinen yö Active Moistia( 50ml 53€, 100ml 73€). Päivävoiteeksi tuli Pure Light (50ml 96€),joka on kaikista paras estämään pigmenttiläiskien syntymistä. Extra firming booster ( 30ml 83€ )otettiin myös käyttöön sekä aamulla, että illalla paitsi Overnight clearing geliä käytetään aina yksinään. Extra firming booster on loistava tuote palauttamaan ihon kimmoisuutta ja, kun ihosta tuli napakampi arpien näkyvyys väheni. Kuorinta aineilla on suuri merkitys arpien hoidossa ja niitä Arja ei ollut ollenkaan käyttänyt. Nyt otettiin käyttöön joka toinen päivä Daily Resurfacer ( 35kpl 112€)hoitotassu ja kaksi kertaa viikossa Multivitamin Thermofoliant(75ml 82€, nyt tarjouksessa 69€)mikrokuorinta. Syksyllä 2011 me teimme kolmen kerran sarjahoidon Nanoliftillä ja sen hoitosarja jälkeen muutokset alkoivat selvästi näkyä. Minä olen ihan todella hämmästynyt miten paljon voidaan kasvohoidoilla ja oikeilla tuotteilla vaikuttaa. Arja on myös ihan todella tyytyväinen ja laserhoitoon säästetyt rahat hän käytti tyttären kanssa tehtyyn Australian matkaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...