Siirry pääsisältöön

Punoittavan ihon hoito

Varmaankin yleisin iho-ongelma suomalaisilla on ihon voimakas punoitus. Se on yhtä tyypillistä sekä naisille, että miehille. Syy siihen on meidän rankka ilmasto ja perimältään vaalea ja ohut iho. Ongelma koetaan siksikin hyvin suureksi, koska se on niin näkyvä haitta ja iho on kipeä ja epämiellyttävän tuntuinen. Hoitamattomana ihoon saattaa puhjeta ruusufinni eli acne rosacea ja se taas vaatii ihan lääkärin hoitoa.

Ihon punoituksen alkusyynä usein miten on ihon altistuminen lämmön vaihteluille sekä aurinko, tuuli ja pakkanen. Usein väärä hoito ja ihon kovakourainen käsittely aiheuttaa punoituksen alkamisen. Punoitus syntyy, kun ihon pintaverenkierto näkyy ohentuneen pintaihon läpi ja usein ihossa on myös couperosaa eli laajentuneita pintaverisuonia. Pintaverisuonet laajenee siten, että ihon ollessa lämpöinen verisuonet ovat laajentuneita ja täynnä verta. Sitten, kun mennään, vaikka ulos pakkaseen verisuonten pitäisi nopeasti supistua, mutta reaktio on niin raju, että aina jää muutama verisuoni pysyvästi laajentuneeksi. Nopeat lämmönvaihtelut siis aiheuttavat laajentuneet verisuonet eli couperosan. Joskus puhutaan myös katkenneista verisuonista ja niitäkin iholla saattaa jonkin verran olla, mutta pääsääntöisesti ne ovat pysyvästi laajentuneita suonia. Ihon punoitusta lisää se, että yleensä iho on hyvin ohentunut ja siitä puuttuu ihon oma suojakerros. Kosmeettisilla tuotteilla ja kasvohoidolla pystytään vahvistamaan ihoa ja vähentämään verisuonten näkymistä. Hoitotulokset ovat hyviä, mutta hoidon pitää olla säännöllistä, että iho pystyy paranemaan. Muutamalla kasvohoidolla ja oikeilla kotihoitotuotteilla saadaan parissakin kuukaudessa näkyviä tuloksia.

Ellei ole mahdollisuutta tulla kasvohoitoon, niin kerron tässä niistä kotihoitoaineista mitä kannattaa käyttää niin ihon tilanne korjaantuu. Silloin, kun hoidetaan punoittelua pelkillä kotihoitotuotteilla tuloksia alkaa näkyä noin 6-8 viikon kuluttua ja normaaliin ihon tilanteeseen päästään noin puolen vuoden hoidon jälkeen. Dermalogican Ultracalming hoitolinja on tarkoitettu herkälle iholle ja punoittavalle iholle vahvistamaan sitä. Yleensä käytetään ihan liian voimakasta puhdistusainetta  varsinkin miehet käyttävät saippuaa. Jo pelkän saippuan unohtaminen ja lempeämpi puhdistusmaito muuttaa ihon tilannetta oleellisesti. Puhdistusmaitona on paras Ultracalming Cleanser ( 500ml 73€, 250ml 51€) se on meidän suosituin puhdistusmaito ja sopii kaikille ihotyypeille. Tuote on täysin vesiliukoinen ja sillä voi myös pestä silmämeikin pois, mutta se sopii hyvin myös miehille. Hoitosuihkeena eli kasvovetenä toimii Ultracalming Mist ( 170ml 56€), sekin rauhoittaa hyvin punoitusta ja hiukan kosteuttaakin. Tärkein hoitoaine on Redness relief sk 20(40ml 68€) ja se on uudistunut vuosi sitten. Aikaisemmin se oli ihan päivittäin käytettävä kosteusvoide, mutta nyt se on enemmän lääkemäinen aine toisen kosteusvoiteen rinnalla. Se on väriltään voimakkaan vihreä mikä ei ole väriainetta, vaan tulee raaka-aineista. Se on kuitenkin niin paljon voimakas väri ettei se ihan huku ihon omaan väriin ja päiväksi onkin parempi sekoittaa sitä esimerkiksi Active moist8100ml 76€, 50ml 53€) kosteusvoiteeseen. Redness reliefin parantava vaikutus on erinomainen jo viikonkin käytön jälkeen alkaa iho vahvistua.

Punoittava iho tarvitsee myös suojaa ja kosteutta pystyäkseen vahvistumaan ja siihen parhaat aineet ovat Skin Hydrating Booster ( 93€) ja Barrier Repair ( 40ml 62€), myös Multiactive Power Recovery Masque on hyvä apu pari kertaa viikossa käytettynä. Skin Hydrating Boosteria laitetaan ensimmäisenä puhtaalle iholle sekä aamulla, että illalla ja sen päälle tuo Redness Relief joko yksinään, tai kosteusvoiteeseen sekoitettuna. Päälimmäiseksi laitetaan Barrier Repair ja meikki on myös hyvä suoja. Laskin noiden kaikkien tuotteiden yhteishinnan ja sain noin 430€. Ne kestää käytössä noin puolisen vuotta ja silloin hinnaksi tulee päivää kohti alle 2,50€. Vuosien kokemuksella tiedän, että tuo paketti tehoaa varmasti ja ihon kanssa on paljon mukavampi elää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...