Siirry pääsisältöön

Syyllisyyden tunteita kasvohoidossa

Silloin tällöin nousee keskusteluun asiakkaiden kanssa heidän aikaisemmat kokemuksensa kasvohoidoista. Tietysti negatiiviset asiat jäävät ihmisille mieleen kaikista eniten, mutta liian moni puhuu kosmetologin syyllistäneen heitä. Asiakkaat kertoo, että kosmetologit yrittää myydä seuraavaa hoitoa sillä, että saavat asiakkaan tuntemaan syyllisyyttä hoitamattomasta ihosta. Olen itse kokenut sitä joskus kampaajilla aikoinaan. Tuntuu tosi ikävältä, kun kampaaja pöllyttelee kuivia latvoja ja tiukkaa onko hoitoaineet loppuneet, vai? Tai kampaaja hioo saksia nenänyrpyssä, että olisi pitänyt tämä tehdä jo aikaa sitten. Sen kerran, kun ihminen menee kosmetologille tai kampaajalle ei hän halua mitään saarnoja ja moitteita kuulla. Ne ovat niin loukkaavia ettei sellaiseen paikkaan mene kukaan uudestaan. Yleensä se saa aikaan sen ettei viitsi mennä kosmetologille enää ollenkaan.

Olen niin usein kuullut tuon jutun syyllistämisestä, että uskon sen olevan ihan totta. Toivon todella, että osaisin asettaa sanani niin etten koskaan syyllistäisi ketään, tässä maailmassa on syyllistämistä ihan tarpeeksi ilman minun puheitanikin. Eikä ikävä ilmapiiri ainakaan kannusta ketään itseään hoitamaan. Voi tietysti olla, että minua vanhemman ikäpolven tapoihin tuollainen negatiivinen kannustus vaan kuului. Kehuminenhan on aina ollut meidän yhteiskunnassa ihan pannassa. Itse olen yrittänyt miettiä tarkkaan sanomisiani etten ainakaan nuorelle ihmiselle lisäisi huonommuuden taakkaa. Enkä usko, että niin olen tehnykkään koska olen jo niin kauan tiedostanut sen, että ihmisiä kehutaan ihan liian vähän. Niin kuin olen aiemmissa blogi jutuissa kertonutkin, että surettaa, kun asiakkaat ovat saaneet ihan väärän käsityksen itsestään, vaan jonkun ilkeiden sanojen takia.

Minä ja Mari pyrimme siihen, että osaisimme antaa ohjeet ja neuvot asiakkaalle täysin neutraalisti. Asiakkaalla pitää olla mahdollisuus kieltäytyä ostamasta mitään ihan helposti, mutta jokaisen pitää saada tarpeeksi tietoa. Meidän on vaikea etukäteen arvioida, kuka haluaa olla ostamatta mitään ja kuka taas on päättänyt hankkia kerralla kaiken uusiksi. Siksi jokainen saa kaikki tarvittavat ohjeet, ettei kenellekään tule tunnetta, että me emme anna neuvoja, jos meiltä ei osteta. Meiltä voi myös ihan suoraan kysyä, että mitä minun kannattaa ensiksi hankkia, kun kotona on kuitenkin jotain lähes täysiä purkkeja. Eihän ole mitään mieltä heittää pois aineita, jotka on kalliisti maksettuja. Dermalogicaa voi hyvin käyttää muiden aineiden kanssa sekaisin ja jokaisen kohdalla mietitään erikseen, mitä juuri hän ensisijaisesti tarvitsee. Ainoastaan kymmenen prosenttia suomalaisista naisista käy säännöllisesti kosmetologilla ja yli viisikymmentä prosenttia ei ole koskaan käynyt kasvohoidossa. On siis ihan turha tuntea syyllisyyttä, että käy niin harvoin hoidossa. Sen kerran, kun asiakas tulee me teemme parhaamme, että tulos on hyvä ja hänellä on mukava olla.

Kommentit

  1. Anonyymi12:19

    Sain lahjaksi jalkahoidon ja olin valmistautunut ihanaan hemmotteluun. Sen sijaan lähdin hoitolasta itkien koska kosmetologi oli kovin suorasukainen ja syyllistävä. Toki hän oli ammattilaisena oikeassa monessa mielessä, mutta esim. kommentit vaivasenluiden aluista (kaikilla sukuni naisilla on tämä ongelma) olisi voinut muotoilla nätimminkin. Loppujen lopuksi olin koko hoidon ajan kauhusta kankea enkä yhtään pystynyt rentoutumaan.

    Monesti minua hävettää mennä kampaajalle haalistuneessa värissä ja pitkän juurikasvun kanssa, mutta sitä vartenhan se kampaaja on, että sieltä lähtiessä on väri kirkastunut ja latvat ojennuksessa. Luulen tämän olevan hyvin tyypillinen ongelma suomalaisluonteelle.

    Tälläkin hetkellä kasvoni ovat täynnä pienen pientä stressinäppyä (osallistuin pääsykokeeseen viime viikolla) ja niin hölmöä kuin se onkin niin juuri nyt kyllä hävettäisi mennä kosmetologille.

    Asiasta kukkaruukkuun, vinkkasin hoitolasi nettikaupasta ja blogista parille työkaverille jotka laittoivat heti tilausta menemään. Eli sosiaalisen median viidakkorumpu-efektin ansiosta Purkkiarmeijan komentajalla on nyt kaksi uutta lukijaa ja asiakasta :)

    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    -Laura

    VastaaPoista
  2. Kiitos Laura,pieni yritys on todella kiitollinen kaikista asiakkaista.
    Tuo asiakkaan syyllistäminen saa tosiaankin aikaan ihan itkun. Kun menee suurin odotuksin hoitoon ja tulee vain mollatuksi, niin kyllä siinä itku silmään tulee.

    Inkku

    VastaaPoista
  3. Olin parikymppinen ja ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Kävin kasvohoidossa kesällä töiden jälkeen, sillä opiskelubudjetille se olisi ollut vain mahdotonta muulloin. Kosmetologi oli viisikymppinen nainen joka haukkui käyttämäni edulliset tuotteet, hoitotapani ja kaikki käsitykseni ihonhoidosta. Itse makasin tämän saarnan ajan ilman paitaa silmälaput silmilläni. Muistan vieläkin, yli 10 vuoden jälkeen sen ahdistuksen ja mielipahan.

    Ostin kosmetologin suosittelemat tuotteet milteinpä pelon vuoksi ja kävin kerran vielä kerran hoidossa sen jälkeen (voimakas vaatimus, tyylin "sun on ihan pakko tulla uudelleen, koska ihosi on niin kamalassa kunnossa". Kumpikaan hoitokerta ei ollut mukava ja rentouttava hetki vaan täynnä harmia ja noloutta sen vuoksi, ettei minulla ollut varaa hoitaa koko ajan kosmetologin mielestä oikeilla tuotteilla ihoani.

    Myönnän, että en silloin hoitanut ihoani samalla antaumuksella kuin nyt. Kosmetologi olisi voinut esittää kuitenkin asian toisellakin tapaa. Meni pari vuotta ennen kuin uskaltauduin hoitotuoliin uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Olipas kamala kokemus ja valitettavan yleinen. Tämän tapaisia tarinoita olen kuullut kymmenittäin ja ihmettelen mikä meitä kosmetologeja oikein vaivaa. Tuolla saa aikaan, vain traumoja ihmisille eikä ainakaan hyviä asiakkaita. Nuori ihminen,varsinkin ekassa hoidossa tarvitsee aina erityistä diplomatiaa ja häntä pitää kuulostella hyvin tarkkaan, että löytää sopivan tavan lähestyä juuri häntä. Olen itse saanut nuorena huonoa palvelua eräältä asiantuntijalta, enkä ikinä sitä unohda. Tsemppaan aina erityisesti, kun itselleni on tulossa teiniasiakas.

    Inkku

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...