sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Jatkohoitoa kasvohoidolle

Aina kasvohoidon jälkeen iho on aivan ihanan pehmeä ja hyvän tuntuinen. Varsinkin vanhemmiten sen tuntee miten tiivis ja napakka ihosta tulee kasvohoidon jälkeen. Nanolift hoidon vaikutuksista puhumattakaan. Kasvohoitojen vaikutus kestää yleensä 4-6 viikkoa, koska ihmisen ihosolukko uudistuu 4-6 viikon aikana. Iho on elävä kudos missä on useita kerroksia ja päällimmäinen kerros hilseilee pois. Nuorella iholla solun elinkaari on 3-4 viikkoa ja iän myötä se hidastuu. Kasvohoidon vaikutus heikkenee pikku hiljaa, kun ihon pintaan alkaa taas kerääntyä pois hilseilevää solukkoa. Myös ne solut, mitkä kasvohoidon aikana imevät hoitoaineen ja kosteuden alkavat hilseilemään pois.

Suurin osa vakioasiakkaistamme käykin tuon 4-8 viikon välein kasvohoidossa, mutta ihan hienoahan olisi jos tuo vaikutus pysyisi mahdollisimman pitkään. DAILY RESURFACER (norm. 112€, NYT 89€)on hoitotuote mikä on nimenomaan tehty pidentämään kasvohoitojen vaikutusta. Daily Resurfacer on monien asiakkaiden lempituote ja niin myös minunkin. Sen vaikutus on niin tuntuva, että sitä on aivan ihana käyttää. Daily Resurfacer kuorii, kiinteyttää ja kosteuttaa eli tekee kaikkea sitä mitä hyvä kasvohoito tekee. Daily Resurfacer on pakattu ns.hoitotassuihin joista aine levitetään iholle aina pesun jälkeen. Daily Resurfacer ei korvaa mitään voiteita eikä kuorinta-aineita, vaan se on tehohoitotuote perushoitoaineiden lisäksi.

Kasvohoidon jälkeen suosittelen, että Daily Resurfaseria aloitetaan käyttämään 2-3 vrk: n kuluttua. Alkuun voit käyttää joka päivä ja sitten hidastaa joka toiseen ja joka kolmanteen päivään. Tuote sopii kaikille ihoille ja jokainen saa ihotyyppinsä mukaiset neuvot ostaessaan pakkauksen. Itse pidän tuotteesta kaikista eniten siksi,että se on niin tuntuva vaikutukseltaan. Heti, kun hoitotassulla pyyhkii aineen ihoon siitä tulee puhdas, sileä ja napakka tunne. Varsinkin aamuisin ennen meikin tekoa vaikutus on ihanteellinen. Kasvohoidon vaikutuksen pidentämiseen Daily Resurfacer sopii kaikille  ja monin kertaistaa kasvohoidon ihanan vaikutuksen.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi17:00

    Onko Daily Resurfacerin käytössä joku ikäraja? Voiko 26v. käyttää sitä ja kuinka usein?

    VastaaPoista
  2. En suosittele Daily Resurfaceria alle 25-vuotiaalle säännölliseen käyttöön, mutta nuorikin voi käyttää sitä silloin tällöin meikinalustuotteena. Sinä, kun olet 26v niin voit aloitella Daily Resurfacerin käyttöä. Riippuu enemmän ihotyypistäsi, kuin iästä kuika usein voit sitä käyttää. Jos olet kovin kuiva ihoinen, käytä sitä joka kolmas päivä. Jos ihosi rasvottuu voit käyttää sitä näin syksyllä ihan joka toinenkin päivä.

    Inkku

    VastaaPoista
  3. Anonyymi11:13

    VOiko Daily Resusfaceria käyttää jatkuvasti. Olen käyttänyt sitä vuoden verran noin kolmaspäivä enkä haluasi siitä luopua. Voiko Multivitamiin naamiota käyttää jatkuvasti? Talvella käytän naamiota melkein joka toinen ilta, koska ihoni on todella kuiva, lähes atooppinen.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19:39

    Minäkin olen todella ihastunut Daily resurfaceriin. Se on niin helppo juttu, että minäkin viitsin sitä käyttää. Tunne siitä on niin ihana, että sekin innostaa käyttämään. olen kehunnut sitä miehelleni ja kysyisinkin kai sitä voi miehenkin iholle käyttää?
    Olin todella tyytyväinen, kun kävin teillä ekaa kertaa hoidossa ja sain neuvoja jatkohoitoon. En ole koskaan aikaisemmin saanut kosmetologilta niin selviä ohjeita miten jatkaa kotihoidolla vaikutuksia. Muutenkin hieronta oli ihan mahtava kokemus. Kerron aivan varmasti hyvästä työstänne kaikille kavereilleni!

    VastaaPoista