Siirry pääsisältöön

Viiksekäs nainen

Karvojen liikakasvu on erittäin hankala ongelma näin kosmetologin näkökulmasta. Mitään pysyvää hoitomenetelmää ei ole ja markkinoilla on ollut vuosien varrella, jos mitä humpuukikonstia. Yleensä ongelma on vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla, tai nuoremmilla joilla on polykystiset munasarjat. Varsinkin jos kyseessä on hyvin tumma ihminen, niin nuo vääriin paikkoihin kasvavat karvat ovat hyvin näkyviä.

Niin naisilla, kuin miehilläkin on kasvoissa karvoitusta joka kuuluu ihoon. Miehellä siitä tulee parta, mutta naisilla se on kevyttä vaaleaa untuvaa. Hormoonien muuttuessa myös naisilla alkaa kasvojen karvat vahvistua ja tummua ja niistä tulee partamaista. Samaan aikaan yleensä sääristä, kainaloista ja käsivarsista karvoitus vähenee, tai loppuu kokonaan. Suurin virhe mitä nainen voi tehdä on alkaa ajamaan kasvojen karvoja sheivaamalla. Se on varma konsti tehdä itselleen oikein vahva parta. Teini-ikäiset pojathan saa partansa vahvistumaan ajamalla sitä ja sama käy myös naisille.

Meidän konsti on poistaa karvoitusta lämminvahalla. Siitä tulee siisti jälki noin kuukaudeksi, mutta sitten se pitäisi uusia. Lämmin vahalla poisto vähentää karvan kasvua huomattavasti, vaikka siitä on olemassa ihan vääriä käsityksiä. Todella moni asiakas uskoo, että karvojen nyppiminen, tai vahalla poistaminen vahvistaisi karvoitusta. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa ja kasvojen karvoja kannattaa nyppiä pinseteillä. Lämmin vahapoisto on sama asia, kuin pinseteillä nyppiminen siinä vaan karvaa lähtee isommalta alueelta kerralla.

Muutama vuosi sitten kovasti mainostettiin kosmetologien tekemää valoimpulssikarvanpoistoa. Siitä ihan oikeasti myös kosmetologit odottivat hyviä tuloksia. Niin siinä kuitenkin kävi, että tuli vaan pettyneitä asiakkaita ja kosmetologeja menetelmä ei toiminut juuri ollenkaan. Sähköllä polttamista on kosmetologit ja ihotautilääkärit tehneet vuosia, mutta sekin on vähemmän tuloksekas menetelmä. Puhuin ihotautilääkäri Rita Tarkan kanssa aiheesta ja hänkin kertoi samoja kokemuksia. Karvat ovat niin monessa kasvunvaiheessa, että jonkun niistä tupista saa tuhottua, mutta ei koskaan kaikkia. Lääketieteessäkään ei siis ole varmaa menetelmää karvanpoistoon.

Me otamme kasvohoidon yhteydessä karvoja leuasta ja ylähuulesta. Toimenpide on nopea, aikaa menee pari minuuttia ja hinta on 14€. Kivuliastahan se on, koska karvat repäistään isolta alueelta kerralla ja kohta voi jäädä punoittamaan seuraavaankin päivään. Se ei kuitenkaan ole niin kivuliasta, että se olisi jollekin este poistolle. Nyt en muista olisiko kukaan asiakas koskaan sanonut ettei halua poistoa siksi, kun se sattuu. Se käy niin nopeasti eli melkein sekunnissa, niin siinä ei ehdi kipua ajattelemaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...