Siirry pääsisältöön

Kiitos Kissakoti Kattila!

Sain aivan ihanan käsintehdyn joulukortin Kissakoti Kattilan väeltä ja se ilahdutti mieltäni tosi kovasti. Valokuvia oli kahdesta ihanasta kissasta, joista toinen oli vielä pentu ja ihan meidän Valtsun näköinen. Toinen kuva oli mustavalkoisesta söpöliinistä joka oli jo aikuinen. Toivon kovasti, että kumpikin heistä saavat hyvän kodin.

Arvostan todella paljon sitä hyväntekeväisyystyötä mitä Kissakoti Kattilan väki pyyteettömästi tekee. On aika raskasta hommaa pitää siistinä ja puhtaana kymmenien kissojen vessat ja ruokakipot. Jokainen hoidokki saa yksilöllisen hoidon ja lääkityksen, jos sitä tarvitaan. Siinä on valtava työmäärä ja organisointi. Itse en valitettavasti pysty tähän työhön osallistumaan, koska oma työni vie jo kaiken aikani. Annan kuitenkin mielelläni arpavoittoja ja kirpputoritavaraa. Yritän avustaa myös pienillä rahalahjoituksilla. Yritän ensi vuonna oikein kunnostautua ja pitää silmällä enemmän, koska on myyjäisiä yms.tapahtumia, niin toisin niihin arpavoittoja. Henkilökunta voi myös muistuttaa minua ja kysyä voinko jotenkin osallistua.

Maailmassa on tietysti valtavasti kohteita jotka tarvitsisivat avustusta ja minä olen valinnut Kissakoti Kattilan kohteekseni. Kissat ovat olleet aina elämässäni hyvin merkittävässä asemassa. En ole koskaan elännyt ilman kissaa enkä usko, että tulen koskaan elämäänkään. Onneksi puolisoni jakaa tämän elämän asenteen. Jos jokainen ihminen avustaisi edes pikkuisen jotain hyväntekeväisyyskohdetta, niin maailma olisi hiukan parempi paikka.

Kissakoti Kattilan keräilytili on 568000-2254435

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...