Siirry pääsisältöön

Kreivitär Mariza ja Anna Karenina

Viikonloppuni oli varsin kulttuuripainotteinen, kun kävimme ensin perjantaina katsomassa Verkatehtaalla Kreivitär Marizan ja sunnuntaina elokuvissa näimme Anna Kareninan. Tuo perjantai illan Kreivitär Mariza oli täysi pettymys ja siksi halusinkin nähdä jotain kaunista ja päädyimme elokuviin katsomaan Anna Kareninaa.

Pääsen todella harvoin perjantai iltana mihinkään, koska olen yleensä työssä kello 21 saakka. Nyt olin varannut viime perjantain koulutuspäivää varten ja se peruuntuikin muutama viikko sitten. Varasimme liput siis aika myöhäisessä vaiheessa Verkatehtaalle ja liput olikin melkein loppuun myyty. Lipunmyyjä suositteli parven ihan viimeistä penkkiriviä, josta näkymä olisi hyvä. Kyllähän näkymä olikin ihan kohtuullinen, mutta mitään ei oikein kuullut. Ehkä nuo huonot paikat oli syynä ettei Kreivitär Mariza ollut mikään elämys. Tosin sekin hiukan harmitti, että pääosan esittäjä Johanna Rusanen-Kartano oli sairastunut ja häntä paikkasi Tampereen työväen teatterin näyttelijä, joka oli syksyn esittänyt Marizaa. Hänellä oli vasta näyttelijänä Jyrki Anttila, jolla on upea ääni ja ainoa joka kuului salin perälle asti. He olivat parina ihan epätasapainossa varsinkin, kun tuo Marizan esittäjä oli huomattavasti iäkkäämpi ja tosi pullea. Hiukan koominen pariskunta.

Anna Karenina oli onneksi yhtä ihana ja traaginen, kun aina ennenkin. Annaa esitti Keira Knightley ja hän oli tosi kaunis ja rooliinsa sopiva. Nautin elokuvasta kovasti, vaikka tarina on vanha ja moneen kertaan nähty. Pidin kovasti elokuvan lavastuksesta, koska siinä oli osittain aivan, kuin teatteri esityksen lavasteet. Mieheni mielestä se teki taas elokuvasta sekavan ja hiukan naurettavan. Mieheni hiukan vilkuili kelloa loppuvaiheessa, kun elokuva kesti 2h 10min. Tosin elokuva ei ollut miehille tarkoitettukaan ja siellä ei montaa miestä ollukkaan. Näin, kun tarinan tuntee ja se koskettaa ja nauttii ihanista puvuista, niin elokuva oli kyllä näkemisen arvoinen.

Kommentit

  1. Anonyymi17:44

    Olin tuossa samassa operetissa Verkatehtaalla ja pettymys se oli minullekin. Mielestäni istuimme ihan hyvillä paikoillakin, mutta äänet eivät vaan kuuluneet. Harmittavaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...