sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Muista vartalovoide!

Tähän aikaan talvesta suomalaiset alkaa olla kuivia sekä kasvoilta, että vartalolla. Moni asiakas kertoo, että kun ottaa pois mustat sukkahousut ihon riekaleet lentää ja sukkahousut ovat harmaana hilseestä. Ihmisen ihosta poistuu miljoonia kuolleita soluja vuorokaudessa ja kuivuus lisää määrää huomattavasti. Paras ohje on, että joka kerta, kun ihonsa kastelee se pitää rasvata.

Dermalogican ihan huipputuote on Body Hydrating Cream ( 477ml, 77€), joka on voittanut kaikista eniten palkintoja Dermalogican tuotteista. Body Hydrating Cream on lukemattomia kertoja valittu eri maissa parhaaksi vartalovoiteeksi ja se on monissa naisten lehtien raadeissa noussut voittajaksi. Voin itse vakuuttaa ettei sen helpompaa ja miellyttävämpää vartalon kosteuttajaa olekkaan. Moni vetoaa siihen ettei ehdi rasvaamaan ihoaan suihkun jälkeen. Voisin sanoa, että se on tekosyy. Hyvän voiteen levitys ei vie minuuttia kauempaa ja Body Hydrating Cream imeyttyy aivan heti. Yleensä sitä rasvaamista ei, vaan viitsi tehdä ennen, kuin iho alkaa oireilemaan.

Silloin, kun iho on jo todella kuiva ja hilseilevä vartalonkuorinta on paikallaan. Dermalogican Exfoliating Body Scrub ( 150g, 53€) on helppo ja miellyttävä käyttää. Siinä on paljon hoitavia aineita eikä se kuivata ihoa enää lisää. Kuorintaa kannattaa käyttää pari kolme kertaa viikossa. Saunan yhteydessä se toimii parhaiten, kun iho on lämmennyt ja hionnut saunassa kuollut solukko irtoaa hyvin suihkun yhteydessä kuorimalla. Päivittäiseen vartalon pesuun suosittelen Conditioning Body Washia ( 477ml, 66€), joka ei takuulla kuivata. Me käytämme sitä myös käsien pesuun ja sitä on tuolla hoitolan vessassa asiakaskäytössä. Sen tuoksu on niin taivaallinen, että asiakaat haluaa sitä jo pelkän tuoksun perusteella. Tietenkään missään näissä vartalotuotteissakaan ei ole keinotekoisia tuoksuaineita, vaan ne tulevat suoraan raaka-aineista. Conditioning Body Wash sisältää männynhavuöljyä ja sitrusuutteitta ja tuoksu tulee niistä.

Hyvä vartalon hoito on helppoa ja nopeaa Dermalogican laadukkailla tuotteilla.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi17:47

    Voiko seitsemän ja yhdeksän vanhat tyttöni käyttää Dermalogican body washia? Olen itse myös käyttänyt teidän shampoota ja hoitoainetta ja tykkään niistäkin kovasti, voiko niitä käyttää lasten hiuksiin?

    VastaaPoista
  2. Sekä Body Wash, että shampoo ja hoitoaine sopivat ihan koko perheelle, myös lapsille. Ne ovat myös ihan suositeltavia lapsille, koska eivät sisällä mitään hajusteita eikä väriaineita.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:08

    Ihoni on ollut lapsesta saakka tosi kuiva ja nykyään atooppisia läiskiä tulee joka talvi. Olen aika säännöllisesti käyttänyt Body Hydrating creamia, mutta välillä se kirvelee, tosin se menee ohitse muutamassa minuutissa.
    Voinko kuoria atooppista ihoani silloin, kun se ei ole mistään rikki? Tarkoitan siis vartalon ihoa.

    VastaaPoista
  4. Kuorintaa voi tehdä atooppisellekin iholle ainakin kerran viikossa jollei se ole rikki. Body Scrub on todella hoitava aine ja se ei missään tapauksessa kuivata.
    Silloin, kun iho jo rikki kaikki kosteusvoiteet voi alkuun kirvellä. Body Hydrating Creamissa on lievä maitohappoentsyymi, joka kosteuttaa ja irroittaa hilseilyä. Se voi happamuutensa vuoksi tuntua hiukan kirvelevältä, jos iho on rikkoutunut. Ultra Rich Body Cream on sitten vielä täyteläisempi vartalovoide ja tehokkaampi jo rikkoutuneelle atooppiselle iholle. Myös lasten iholle suositellaan sitä.

    Inkeri

    VastaaPoista