Siirry pääsisältöön

Silkin sileä vartalon iho

En voi, kun hehkuttaa Dermalogican vartalokuorinnan tehokkuutta. Sain tänään tosi hyvää palautetta asiakkaalta, joka hoiti atooppisen vartalonsa ihon kuntoon Exfoliant Body Scrubilla ( 150g, 54€) ja Body Hydrating Creamilla ( 477ml, 77€).

Pitkäaikainen asiakkaani, noin viisikymppinen atoopikko päätti ennen joulua hoitaa ihonsa kuntoon. Hän oli pitkän yksinolon jälkeen löytänyt uuden kumppanin ja halusin senkin takia olla ulkoisestikin parhaimmillaan. Kasvojen iho olikin ollut jo hyvässä hoidossa vuosikausia, mutta vartalon ihon hoidossa laiskuus vei aina voiton. Kesällä vartalo pysyikin suhteellisen hyvässä kunnossa pienelläkin rasvauksella, mutta vuosien kokemuksella tiesin, että viimeistään tähän aikaan vuodesta hänen ihonsa on ihan kuiva, ja ihottumassa. Kasvoissakin atooppista ihottumaa oli aiemmin ollut, mutta se oli saatu kuriin jo vuosia sitten säännöllisellä kasvohoidolla.

Marraskuussa hän päätti, että tänä talvena hän ei halua pelailla kortisonivoiteiden kanssa kevät talvella eikä aio olla taiveihottumassa. Ihon hoidon onkin hyvä olla ennalta ehkäisevää, koska jo ihottumaista ihoa on vaikeampi hoitaa kuntoon. Asiakkaani oli käyttänyt Body Scrubia, joka toinen päivä vartalonsa pesuun. Helpointa sitä on käyttää laittamalla sitä hiukan pesusieneen, tai Dermalogican omaan pesuliinaan. Pesuliinalla iho on helppo ja nopea käydä kuorinta-aineen kanssa läpi ja pesu tulee siinä samalla. Kuorinnan kanssa ei siis tarvitse mitään muuta pesuainetta. Joka toinen päivä asiakkaani huuhteli ihonsa suihkussa pelkällä lämpillä vedellä eikä käyttänyt mitään pesuainetta. Atooppista ihoa ei saa pestä liikaa. Jokaisen kastelun jälkeen hän levitti vartalolle Body Hydrating Creamin ja sekin imeytyy nopeasti, jos sen levittää hiukan kostealle iholle. Hoidon tuloksena hänen ihonsa on nyt silkin sileä. Kaikki karheus on poissa eikä atooppisesta ihottumasta näy jälkeäkään.

Olen itsekin oppinut käyttämään kuorinta-ainetta Dermalogican pesuliinan kanssa ja sen helpompaa tehohoitoa ei vartalolle olekkaan. Nyt on hyvä hetki aloittaa vartalon tehohoito, niin keväällä on hyvä kuntoinen iho, kun vaatteet vähenee.

Kommentit

  1. Anonyymi10:10

    Olen myös atoopikko ja hoitanut vartaloani jo pari vuotta Dermalogican kuorinnalla, pesunesteellä ja voiteella. Yhdistelmänä ne tuntuu toimivan oikein hyvin. Hetken aikaa minulla oli loppu kuorinta-aine ja jäi pari kuukautta pesut pelkkään pesunesteeseen ja ihoni selvästi voi huonommin. Ilmeisesti siinä kuorinnassakin on jotain hoitoainetta, kun sekin tekee ihosta sileän, eikä se ole niin kuiva. Voin kyllä omasta puolestani niitä suositella.
    Eikä hintakaan ole paha, kun niitä menee vain pari pulloa ja tuubia talven aikana.

    Atoopikko

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:10

    Kokeilkaapa tota kuorintaa jalkojen hoidossa. Saunassa, kun hyvin liotetut kantapäät ja jalkapohjat kuorii pari kertaa viikossa Exfoliant Body Scrubilla, niin ei tarvii kärsiä kovettumista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...