Siirry pääsisältöön

Kuoleman hiljaisuus

Kirjoitin jo pari päivää sitten kissoistani, mutta en malta olla jatkamatta, kun ne ovat niin tärkeitä ja rakkaita meille. Tuolle aralle Jösselle, kun tuppaa sattuun ja tapahtuun, vaikka me kuinka yritämme sitä suojella.

Parisen vuotta sitten tapahtui juttu, joka jähmetti kaikki kolme kissaa moneksi tunniksi ja meidän kotiin laskeuitui kuoleman hiljaisuus. En ole koskaan ajatellut, että kissoista lähtisi jotain ääntä. Nyt, kun ne vajosivat täyteen liikkumattomuuteen hiljaisuus suorastaan huusi. Kaikki alkoi siitä, että olin ostanut uusia lankoja ja aloin kutomaan. Langat oli paperikassissa ja otin koko kassin nojatuolini viereen. Valtsu ja Jösse tietysti kiipeilijät sylissäni ja tutkivat ja nuuskivat uusia lankoja. Siinä taisi keskenään tulla pientä tappelun nujakkaakin. Jösse jotenkin lipesi sylistäni ja putosi tuolin vieressä olevaan paperikassiin. Sieltä ylös pyrkiessään, hän vahingossa pujotti päänsä toisen paperisen kahvan läpi.

Jössen järkytys oli kamala, kun hän ei päässytkään irti kahisevasta paperikassista. Kissa parka juoksi hullun lailla ympäri olohuonetta ja minä perässä. Jösse liikkui, niin vauhdilla etten saanut sitä kiinni. Se jatkoi juoksua rappuset ylös yläkertaan ja vähän tirahteli pelkopissiäkin. Onneksi paperi antoi periksi ja pussi vihdoin irtosi. Jösse järkyttyi, niin että se oli monta tuntia sängyssäni sijauspatjan alla piilossa. Dramaattisinta oli se minkälaisella myötätunnolla Hertta ja Valtsu oli tapahtumassa mukana. Ne kävivät Jösseä nuolemassa ja katsomassa peittojen alla. Se oli aivan kummallaista miten ne kaikki kolme jähmettyivät koko illaksi. Valtsu ja Hertta eivät nukkuneet, vaan istuivat sohvan takana piilossa ja vahtivat valppaana ympäristöään. Hiljaisuus oli käsin kosketeltava, kun kukaan kissoista ei liikahtanutkaan moneen tuntiin.

Voi miten meidän sydäntä särki pikku Jössen puolesta. Miksi juuri hänelle aina pitää sattua kaikkea kamalaa, kun Jösse on niin arka muutenkin. Monia muitakin pelottavia tilanteita on Jössen elämässä ollut, vaikka kuinka yritämme häntä varjella. Tuokaan juttu ei olisi Valtsua säikäyttänyt ollenkaan, hänestä se olisi voinnut olla kiva leikki. Nyt meillä on paperikassit visusti piilossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...