Siirry pääsisältöön

Yli kolmekymppisen naiset paras ystävä on hyvä kosmetologi!

Kevään kasvohoitoajanvaraus kannattaa tehdä nyt!

Kun päivät pitenee ja aurinko alkaa ilmestymään moni herää elämään ja haluaa viimeistään nyt hoitaa ihoaan. Yleensähän meillä on hyvin vakituiset asiakkaat, jotka varaavat aina seuraavan ajan edellisellä käynnillään. Kevät on kuitenkin ajankohta jolloin käy paljon niitä asiakkaita, jotka havahtuvat hoitamaan ihoon, vain silloin tällöin. Tottakai he ovat meille hyvin tervetulleita. Moni ei ehdi säännöllisiin kasvohoitoihin, mutta haluaa hoitaa ihonsa hyvin kotona. Silloin päivitämme kerran vuodessa ihon tilanteen ja valitsemme oikeat hoitotuotteet. Eikä meillä tarvitse edes käydä hoidossa, mielellämme neuvomme ihan pelkät kotihoitotuotteet asiakkaille.

Uutta asiakasta helposti hämmentää ettei osaa oikein varata oikeaa hoitoa itselleen. Ei tarvitse osatakkaan, me suunnittelemme hoidon asiakkaan ihon tilanteen mukaan. Nanolift kasvohoito ( 112€) on täydellisin mahdollinen hoito ja suosittelen sitä kaikille yli 35-vuotiaille. Se on myös jokaiselle asiakkaalle erilainen, koska siinäkin hoitotuotteet valitaa ihotyypin mukaan. Elvyttävä mikrovirta on siinä täysin tuntumatonta eikä kenenkään tarvitse sitä pelätä. Asiakas ei jää yksinään minkään koneen kanssa, vaan kosmetologi hieroo ihoa elektrodeilla joista johtuu mietoa mikrovirtaa.

Toinen yleinen hoito mikä on helppo kaikille soveltaa on Kosteuttava kasvohoito ( 82€). Ei ole sellaista ihoa, joka ei kosteutta tarvitse. Kaikki tekemämme hoidot ovat myös ihoa puhdistavia. Hoidon aluksi iho aina hoidetaan kuorinta-aineella, joka irroittaa talitukkeumia ja sulattaa mustapäitä. Mekaanisen puhdistuksen tarvetta harvoin on hyvän kuorinnan jälkeen, jos on tarve teemme sitäkin. Asiakkaan ei todellakaan tarvitse itse tietää ja pyytää mitä kasvohoitoonsa tarvitsee. Ammattitaitoisen kosmetologin tunnistaa siitä, että hän osaa valita oikean hoidon asiakasta haastattelemalla ja ihoa tutkimalla.

Siksi otin esiin tämän kasvohoitoasian, että muistuttaisin tekemään ajanvarauksen ajoissa. Mari on lomalla koululaisten hiihtolomaviikon eli viikon 10 ja minä olen seuraavan viikon talvilomalla. Kevät tulee vauhdilla ja varsinkin kello 15.00 jälkeen olevat ajat ovat jo aika varattu maalis-huhtikuulla. Varaa siis oma aikasi pian.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...