Suurin osa asiakkaistani eli noin 95% varaa seuraavan kasvohoitoaikansa edellisellä hoitokerralla, joten heillä ei ole juurikaan tietoa, miten ajanvaraukseni toimii. Pääasiassa varaukset toimivat ihan jouhevasti, mutta välillä saan siitä palautetta.
Aikatauluttaminen on taitolaji
Hoitotyön aikatauluttaminen on todella tarkkaa kuviointia ja sen oppii vasta kokemuksen myötä. Varsinkin, kun itselläni on ollut viimeiset 40 vuotta ajanvaraus lähes täynnä 3-4 viikkoa eteenpäin. Hoitoajan voi varata soittamalla, tekstiviestillä tai sähköpostilla ja mielestäni asiakkaat ovat oppineet tämän systeemin mainiosti.
Uusia ajanvarauksia ei tule kuin muutaman kerran viikkossa, vaan yhteydenotot koskevat yleensä ajanvarauksen siirtoa. Ajanvarauksen siirtojakin tulee harvoin, koska asiakkaat tietävät, että seuraava aika voi mennä pitkälle. Varsinkin iltapäiväajat kello 15.00 eteenpäin ovat hyvin varattuja ja sellaisia aikoja löytyy 4-6 viikon päästä.
Ajanvarauksen äkillinen peruuntuminen sairastumisen vuoksi ei ole ongelma, koska minulla on aina muita töitä tehtävänä. Se sitävastoin on ongelma, että asiakas jättää kokonaan tulematta. Tietysti on inhimillistä, että joskus vain tulee joku ajatusvirhe ja 1-2 vahinkoa ymmärrän hyvin. Sitten ovat ne asiakkaat, jotka jättävät melkeinpä joka kerta tulematta. Hoitoaika varataan, mutta käytännössä kasvohoidossa käydään ehkä pari kertaa vuodessa ja useita kertoja jätetään tulematta.
Myönnän, että silloin kyllä riipii, jos samalla viikolla jää tulematta 3-4 iltapäiväajan varannutta ja minä olen vapaana vaikkapa kello 16.00-18.00 ja sitten teen viimeisen asiakkaan kello 18.00-20.00. Työpäiväni on kestänyt kymmenen tuntia, mutta saan palkan kahdeksasta tunnista. Ajanvarauksien kohdalla kyllä mainitaan, että otan maksun peruuttamattomasta ajasta, mutta olen ollut liian kiltti tekemään sitä.
Muistutus ajanvarauksesta
Yleensä, jos asiakas jättää tulematta, hänen mielestään syy on siinä, etten häntä muistuta. Nykyisinhän joka paikasta tulee muistutus vuorokautta ennen ajanvarausta. Nämä muistutukset tulevat ajanvarausjärjestelmän kautta, joka maksaa aika paljon. Olenkin tehnyt niin, että muutamien asiakkaiden kanssa olen sopinut, että muistutan heitä tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Sellaista kannattaa minulta pyytää, jos kokee, ettei omin avuin pysty ajanvarauksesta huolehtimaan. Monet asiakkaat itse ajastavat puhelimen kalenteriin muistutukset, ettei niitä tarvitse toisten tehdä. Yksinkertaisesti syy siihen, ettei minulta tule tuota muistutusta ajanvarauksesta, on sen ohjelman hinta. Mitä enemmän kerään tällaisia yleisiä palveluja työhöni, sitä enemmän minun pitää nostaa hoitojen hintaa. Minä en haluaisi nostaa hintoja palvelujen takia, joita vain harva tarvitsee.
Kävin viime viikolla Tilitoimisto Tizianin Tiina Pöhön kanssa läpi hoitolani viime vuoden tilinpäätöstä. Olen todella tyytyväinen kirjanpitäjääni ja suosittelen lämpimästi häntä, jos tilitoimistoa tarvitsette. Silmiini kävi kirjanpidosta, että viime vuoden aikana olin maksanut noin 3000€ siitä, että asiakkaat maksavat minulle.
Tämä maksu koostui niistä pankkikorttimaksuista, joilla asiakkaat maksavat. Korttimaksu on 20-60 senttiä pankkikortista riippuen. Sen lisäksi maksan tietysti maksupäätelaitteesta Netsille ja Telialle verkkoyhteydestä.
Nämä ovat niitä ”piilomaksuja” joita kuluttaja ei tule edes ajatelleeksi. Usein myös alkavalle yrittäjälle ne voivat tulla yllätyksenä. Ne ovat kuitenkin pakollisia kuluja, koska ilman pankkikorttimaksua yritys ei pysty toimimaan.
⭐️ Muista myös osallistua arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 5.-18.3.-24.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti