keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Maailman onnellisimman kansan talous menee alamäkeä

Viime viikolla uutisoitiin joka paikassa, että suomalaiset ovat taas tilastoiden mukaan maailman onnellisin kansa. Ihmettelen, emmekö me itse sitä huomaa, kun median mukaan kaikki ovat ihan köyhtyneitä ja masentuneita.



Negatiivisia uutisia

Ehkä on niin, että vain negatiivinen asia on uutinen ja siksi näistä epäkohdista toitotetaan koko ajan. Tietysti tällä hetkellä Suomen talouselämä on todella huonossa jamassa, eikä tämä lakko ole hyväksi kenellekään. En ota siihen kantaa, pitääkö lakkoilla vai ei, koska tilanne on hyvin kimurantti. Yleensä olen suuna ja päänä antamassa neuvoja maailman tilanteeseen, mutta tämä lakkoasia on niin pattitilanne, etten pysty siihen sanomaan mitään. 
Olen myös niin kyllästynyt näihin ajankohtaisohjelmien jankutuksiin, etten viitsi niitä enää juurikaan katsoa. Tämäkin on huono asia, koska moni muukin on niihin jo kyllästynyt. Kohta ainoastaan asianosaiset viitsivät tilanteeseen keskittyä ja sekin on huono merkki demokratiasta ja keskustelukulttuurista.
Voin vain kertoa omista tunnelmistani ja mitä mieltä kosmetologikollegani ovat. Lakko tuottaa päivittäin minulle muutaman sata euroa tulon menetystä, enkä ole siitä ollenkaan hyvilläni. Kosmetiikka on 99% tuontitavaraa ja nyt maahantuojien varastot alkavat tyhjetä. Suosikkituotteet ovat jo loppuneet, esimerkiksi Dermalogican SkinPerfect Primer SK30 (58€). Dermalogican tuotteet tulevat Suomeen laivarahtina ja nyt ahtaajien lakon vuoksi tavarat seisovat satamassa. 


Lakko kaataa pienyrityksiä

Itse pystyn vielä hyvinkin pitkään tekemään hoitotyötä, vaikka hoitotuotteiden saanti loppuisikin. Minulla on hyvä varasto, koska ennakoin tätä lakkoa. Eikä kaikilla maahantuojilla ole vielä tavarapuutteita ja esimerkiksi iS Clinicalta toimitukset sujuvat normaalisti. 
Kuitenkin tiedän, että osa kauneushoitoloista elää ihan kädestä suuhun ja jo lyhytkin katkos tavaratoimituksissa voi olla viimeinen niitti yrityksen arkkuun. Suren omia kollegoitani ja muita pienyrittäjiä, joiden myyntituotteet seisovat satamassa. Joillakin voi tulla rahtina pilaantuvaa tavaraa esimerkiksi taimia tai ruokatarvikkeita ja nyt ne seisovat satamassa mätänemässä. 
Vaatekauppiaille on tulossa kevään sesonkituotteet ja ellei niitä saa ajoissa myyntiin, hetki menee ohitse. Ihmettelen, ettei juuri missään mediassa kerrota, mihin ahdinkoon pienyrittäjät ovat lakon vuoksi joutuneet. Tulee tunne, ettei yksinyrittäjän työpaikka ole minkään arvoinen, eikä valtiovalta ole yhtään kiinnostunut, missä tilanteessa me olemme. Yhden pienyrityksen kaatuminen vie leivän myös monen muun suusta, jonka palveluja yrittäjä on ostanut. 





⭐️ Muista myös osallistua arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 19.3.-1.4.-24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti