Siirry pääsisältöön

On ennenkin ikkunasta pudottu

 Minulla on nyt niin ”monta rautaa tulessa” ja mielenkiintoista kirjoitettavaa tänne blogiinkin, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Koskaan minulla ei ole ollut hankaluuksia keksiä kirjoittamista, mutta nyt on ihan runsauden pula. 


Yrittäjänaisten historiikki

Yksi iso asia tänäkin syksynä on tämä Suomen Yrittäjänaisten historiikki. Meitä on noin 8-10 yrittäjänaista toimikunnassa, jossa yritämme koota yrittäjänaisten keskusliiton toiminnasta historiikkiä. Vuonna 2027 tulee kahdeksankymmentävuotta liiton perustamisesta eli keskusliitto perustettiin heti sodan jälkeen 1947. 

Olen varmaankin parikymmentä vuotta toiminut sen eteen, että yrittäjänaiset innostuisivat kokoamaan omaa menneisyyttään. Sen olen kyllä huomannut, ettei historia ole kovinkaan suosittu laji tällä hetkellä ja tämä alkuun lähtö on ollut hiukan nihkeää. Periksi en ole antanut, ja nyt meillä on toimiva ja tehokas työryhmä historiikkiä tekemässä. Myönnän, että välillä koin olevani ihan yksin tämän historiikkiajatuksen kanssa. 

Onneksi siihen on nyt löytynyt päteviä ihmisiä viemään asiaa eteenpäin.
Suurin osa toimikunnan jäsenistä on ammattikirjoittajia ja he ovat tehneet kirjoja ennenkin. Minä olen ainoa, jolla ei ole mitään pätevyyttä kirjoittamiseen tai historiaan. Kuitenkin olen jäsenistä ainoa, jolla on laajasti tietoa kyseisestä ajankohdasta 1945-1960, eli kylmän sodan alkuvaiheista ja sodan jälkeisestä elämästä koko Euroopassa. 

Minusta olisi hyvin tärkeää esittää Suomen Yrittäjänaisten perustaminen siinä valossa mikä tilanne oli koko Euroopassa 1947. Kaikki muut Neuvostoliiton valtapiirissä olevat valtiot päätyivät kommunismiin ja olivat täysin Moskovan ohjauksessa. Näitä maita olivat Tsekkoslovakia, Puola, Unkari, Bulgaria,Romania,  Albania ja Jugoslavia. Sitten oli vielä Baltian maat Viro, Lattia ja Liettua, jotka olivat Neuvostoliiton miehittämiä. Näissä maissa yksityisyrittäjyys oli kielletty ja täysin rikollista. Viittauskin näin oikeistolaiseen ajatteluun kuin yrittäjyys saattoi tuoda kuoleman tuomion. 


Jan Masaryk putosi ikkunasta

Olin viime viikonlopun Jukan kanssa lukemassa Tampereen Yrittäjänaisten arkistoa ja iltaisin kävimme teatterissa. Tampereen Yrittäjänaiset on perustettu samana vuonna 1947 kuin valtakunnallinen liittokin. Tampereen Yrittäjänaisten arkisto oli hienossa järjestyksessä ja etsin sieltä tietoja, jotka sopisivat historiikkiin. 

Päälimmäinen tunne oli se miten vakava ja huolestuttava tilanne Suomessa oli liiton aloitusvuosina 1947 ja siitä eteenpäin vielä koko viisikymmentäluvunkin. Tieto yhdistysten välillä joita Suomessa oli silloin noin 40 kulki kiertokirjeinä. Näissä kiertokirjeissä tuli hyvin esiin miten pelättiin Neuvostoliiton miehitystä ja kommunistien valtaanpääsyä. 

Lehdistö kertoi koko ajan mitä muualla Neuvostoliiton valtapiirissä tapahtui ja Suomen oma tilanne oli veitsen terällä. Puolustusvoimien komentaja Aarne Sihvo määräsi armeijan valmiustilaan 9.3.1948 ja Helsingin poliisi-ja armeijakunta oli hälytystilassa 29.4.1948 lähtien, koska niin suuri oli pelko kommunistien vallankaappauksesta ja sisällissodasta. Muualta Euroopasta tuli koko ajan tietoa siitä, miten ihmisiä teloitettiin, jos he hiukankin olivat oikeistolaisesti ajattelevia. 

Jutun otsikko oli Tsekkoslovakian ulkoministerin Jan Masarykin ikkunasta putoaminen maaliskuussa 1948. Jo silloin siis venäjämieliset käyttivät ikkunasta pudottamista ihmisiin, jotka uskalsivat olla erimieltä Stalinin kanssa. Virallisesti ulkoministeri Masaryk teki itsemurhan hyppäämällä ikkunasta, vaikka sen aikaisessa poliisitutkinnassa tuli ilmi, että häntä oli lyöty päähän tylpällä esineellä. Vasta Neuvostoliiton kaaduttua uskallettiin puhua totta ja moni surmattu sai kunniansa takaisin.

Ihailen kovasti Suomen naisia, jotka uskalsivat yhdistyä ammattinsa vuoksi, kun samaan aikaan Euroopassa surmattiin vastaavasti ajattelevia. Tämä alkuasetelma yrittäjänaisten perustamisesta ansaitsee tulla suuren yleisön tietoon historiikin kautta.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 16.-22.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi10:14

    Tosi hienoa, että saatte historiakirjaan tuota sodan jälkeistä ilmapiiriä.

    Tuo uudistettu tilasi näyttää kaikkineen niin hienolta ja kutsuvalta. Myös näkymä ikkunoista puistoon on hieno.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...