Siirry pääsisältöön

Tekstit

Siistiin meikkiin tarvitaan kunnon työvälineet

Kaikki työ sujuu paremmin ja lopputulos on hyvä, kun työvälineet on kunnossa. Mitä vanhemmaksi tulemme sitä suurempi merkitys on meikin siisteydellä ja siihen tarvitaan hyvät siveltimet, laadukkaat meikit ja kunnon valo. Huono näkö vaikeuttaa meikin tekoa Tiedän omasta kokemuksestani, että lähempänä viittäkymppiä alkaa näkökyky heiketä ja kulmien muotoilu ja meikin teko vaikeutuu. Tästä ei pidä tehdä estettä meikin teolle vaan pitää keksiä keinot miten vaikeudet voitetaan. Kulmien muotoilu käy meillä kasvohoitojen yhteydessä ja itseäni kiinnostaa kovasti tuo kulmien laminointi jonka avulla saadaan harottavat kulmakarvat pitkäksi aikaa kuntoon. Kerron kevään mittaan lisää tästä uudesta kulmien kaunistusmenetelmästä.  Hyvä valaistus on äärettömän tärkeää meikin teossa ja nykyisin saa todella monenlaisia valaistus mahdollisuuksia helpottamaan meikin tekoa. Toiset käyttävät suurentavaa peiliä meikatessaan, mutta itse en ole siihen tykästynyt. Suurennus ei kerro sitä miltä meikk...

Hierontaa thaimaalaisittain

Olen aina rakastanut hierontaa ja minua kiinnostaa kovasti erilaiset hierontamenetelmät. Minulle hieronta on kasvohoidossa erittäin mieleinen työvaihe ja haluan oppia uusia hierontakaavoja. Hyvin tehty hieronta on fyysisesti ja psyykkisesti vaikuttava terveyden ylläpitäjä. Kauneudenhoitoa Thaimaassa Päätin jo kotimaassa, että Thaimaan lomallani nautin hieronnoista lähes päivittäin. Minulla on edellisiltä Thaimaan reissuilta jäänyt hyvin myönteinen mielikuva hierojien työn tasosta. Yleensäkin käyn aina mielelläni kokeilemassa eri hierontoja olen sitten Suomessa tai ulkomailla. Aasian turistikohteissa on hierontapaikkoja todella paljon ja tuntuu, että kadulla joka toinen liike tarjoaa jalkahierontaa tai kauneudenhoitopalveluja. Viimeisestä käynnistäni Thaimaassa on lähemmäs kymmenenvuotta aikaa ja selvästi näkee, että sinä aikana on palveluihin lisätty tatuoinnit ja plastiikkakirurgiset hoidot. Myös hammaslääkärien palveluja on tarjolla ja eniten he mainostavat hampaiden valkais...

Uutta tietoa Roaccutanen vaikutuksista

Tehokkain lääke acneen on isotretioniini ja sen tunnetuin valmiste on nimeltään Roaccutan. Käytän tässä jutussa tätä Roaccutan nimeä, koska siitä suurin osa lukijoista ja asiakkaista ymmärtää mistä on kysymys. Acneihon tehohoito Muistan hyvin, kun Roaccutan tuli myyntiin Suomeen 80-luvun lopulla. Se oli varsinainen ilouutinen acnepotilaille, koska sitä ennen ei ollut oikein mitään kunnon lääkettä tulehtuneeseen rasvaiseen ihoon. Olen seurannut koko työelämäni tarkasti mitä näistä isotretiooni lääkkeistä sanotaan ja kuulen niistä paljon asiakkailtani. Näiden vuosien aikana hoitotavat ja säädökset Roaccutanen kohdalla ovat muuttuneet moneen kertaan. Aluksi ainoa vakava sivuvaikutus joka tiedettiin oli sikiövauriot ja siksi lääkityksen aikana ei saanut tulla raskaaksi. Sitten tämä kielto jyrkennettiin ja nykyisin noin vuoteen Roaccutan kuurin jälkeen ei saa tulla raskaaksi. Kielto laajennettiin koskevaksi myös miehiä eli ketään ei saa tehdä raskaaksi, jos käyttää Roaccutania. Seuraa...

Ihonhoitotuotteet rantalomalle

Ihme kyllä tällä lomareissulla mukaani tuli ihan kaikki tarvittava kosmetiikka enkä tapani mukaan valita nyt siitä. Vaatetus on tällä kertaa murheenkryyni, kun mukanani on ihan vääriä vaatteita. Minun pitäisi jättää reilusti enemmän aikaa pakkaamiselle matkoille lähtiessäni. Rantalomalla suojavoiteet ovat tärkein kosmetiikka Ehdottomasti tärkein tuote etelään suuntautuvilla matkoilla on aurinkosuojavoiteet. Ne on parasta hankkia kotimaasta, koska en luottaisi matkakohteiden kauppaamiin voiteisiin. Ensinnäkin minua hirvittää miten niiden koostumus ja säilyvyys kestää, kun voiteet kököttää suorassa paahteessa viikko tolkulla. Myös liian paksut tai muuten huonolaatuiset voiteet näkyy äkkiä finneinä ja muuna iho-ongelmana. Nyt mukanani on iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 (52€), joka on edullinen ja miellyttävä kasvojen suojavoide. Se on paras suoja myös mieheni kaljuun päälakeen. Pää kannattaa ehdottomasti suojata aurinkovoiteella, vaikka käyttääkin lippistä. Päälaki on niin suorassa s...

Auringon kaksi eri puolta

Näin Thaimaan lomalla on hyvä syy ottaa taas esiin auringon vaikutukset. Auringolla on kaksi eri vaikutusta jotka ovat toistensa kääntöpuolet. Uv-säteily on tappavaa, mutta toisaalta se hoitaa ihoa ja mieltä. Valo virkistää Suomen sateisesta talvesta tulleena ymmärrän konkreettisesti auringon merkityksen mielialaan. Olen ikääntyessäni huomannut, että marraskuun pimeys aiheuttaa entistä enemmän alakuloa ja saamattomuutta. Itse kärsin eniten juuri tuosta saamattomuuden tunteesta ja siitä, että aloitekyky vähenee. Märkä pimeys tekee tunteen, että raahautuu vaan eteenpäin päivästä toiseen ja heti ensimmäinen kirkas luminen pakkaspäivä häivyttää tämän olotilan. Alan jo ymmärtämään niitä jotka muuttavat talveksi tänne Thaimaahan, koska ilmasto on niin paratiisimainen. Lämpötila on aina tasainen kolmenkympin kieppeillä eikä se ole tuskaisen kuumaa vaan miellyttävää. Atoopikoille, psoriaatikoille ja muuten kuivasta ihosta kärsiville tämä ilmasto on parasta hoitoa. Tiedän monta atooppi...

Aasia toisessa maailmansodassa

Kävin ensimmäistä kertaa Thaimaassa 1980-luvun lopulla ja silloin konkreettisesti ymmärsin miten toinen maailmansota tosiaan riehui kaikkialla maailmassa. Silloin Pattayalla oli kuntouksessa ja muuten lomaa viettämässä veteraaneja kaikkialta Aasiaa. Japani oli julma miehittäjä Thaimaalla eli vanhalta nimeltään Siamilla on hyvin pitkä ja vaiherikas historia. Jo 1500-luvulla Thaimaan hallitsijat tekivät kauppaa Eurooppaan ja he olivat viisaasti ystäviä kaikkien maiden kanssa eikä ranskalainen tai englantilainen kulttuuri yksinään vaikuttanut heihin. Thaimaan sotahistoria toisen maailmansodan aikoihin oli hyvin samanlainen kuin Suomenkin. Aluksi Thaimaa liittoutui Japanin kanssa niin kuin Suomi saksalaisten kanssa ja thaimaalaiset haaveilivat SuurThaimaasta. Japanihan oli liitossa Saksan kanssa ja kuului siten ympärysvaltoihin. Japani alkoi laajentua jo kolmekymmentäluvulla Kiinaan päin ja miehitti siellä isoja alueita. Vietnam, Korea, Burma, Kamputsea, Filipiinit, Laos ja lopuksi T...

Kulmakarvojen laminointi

Viimeisten parin vuoden aikana ulkonäön tärkein kohta on olleet kulmakarvat. Teini-ikäisetkin meikkaavat kulmansa jopa mustiksi ja ne saavat rehottaa niin leveällä, kun ne luonnostaankin kasvatat. Nyt uusin kehitys kulmakarvoille on tämä kulmakarvojen laminointi. Ripsien kestotavutushoidon pikkusisko Uskon, että aika harva vielä tietää mitä tämä kulmakarvojen laminointi tarkoittaa. Se on uusi menetelmä meillä Suomessa, mutta muualla Euroopassa sitä on jo tehty useamman vuoden. Itsekin törmäsin tähän sanaan vasta alle vuosi sitten. Nyt keskustelimme iS Clinicalin ja Dermatuden kouluttajan Minttu Sahrmanin kanssa näistä ripsien kestotaivutushoidosta (88 €). Hän auttoi meitä jo kesällä löytämään parhaat tuotteet tähän kestotaivutukseen ja valitsimme Yumi Lash menetelmän joka on erittäin arvostettu brändi Euroopassa ja USA:sa. Nyt Yumi Lash menetelmän maahantuoja on markkinoinut tätä kulmakarvojen laminointia myös Suomessa. Tämä laminointi sana ei oikein kuvaa tuota menetelmää, mut...

Vuosi 2020 on nyt alkanut!

Toivotan kaikille asiakkaille ja blogin lukijoille oikein hyvää uutta vuotta! Uusi vuosi ja uusi ihminen Joka vuosi tammikuussa on naisten lehdet ja netti täynnä dieettiohjeita ja liikuntavinkkejä. Onhan sekin hyvä asia, että ihmisiä opastetaan ja innostetaan oman terveytensä hoitoon. Minä en ole ollut koskaan kiinnostunut liikunnasta ja ravintokin on vähän kyseenalaista. Minulla uudenvuoden lupaus kohdistuu enemmän henkiseen puoleen ja itsensä kasvattamiseen. Mielestäni ihminen ei ole onnellinen, vaikka olisi kuinka laiha ja hyvä kuntoinen, jos pään sisällä asiat ovat sekaisin. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän olen yrittänyt kasvattaa omaa luonnettani. Yksittäinen ihminen ei suuresti pysty maailmaa muuttamaan, mutta ainakin voin omalla käytökselläni vaikuttaa lähipiirin hyvinvointiin. Olen jo aikoja sitten huomannut, että moni ongelma syntyy omista luonteen piirteistä ja tavoista suhtautua asioihin. En tarkoita mitään falskia positiivista ajattelua mikä tuli 1990-luvulla muot...

Uusi vuosi valossa ja lämmössä

Tämän uuden vuoden aaton vietän aurinkoisella Phuketin saarella Thaimaassa. Joten seuraavan kahden viikon ajan on luvassa postauksia auringon vaikutuksista, Aasian sotahistoriasta ja valituksia kotiin unohtuneesta kosmetiikasta. Ilma on kuin linnun maitoa Vielä pari viikkoa ennen joulua valittelin asiakkaille etten ole kovin innostunut lähtemään Thaimaahan, kun täältä ei löydy museoita, sotahistoriaa eikä taidetta. Nyt pyörrän puheeni ja ymmärrän hyvin miksi suomalaiset tänne rynnii laumoittain. Tämä lämpö ja valo on niin autuasta, että pitkä retuuttaminen lentokoneessa ja busseissa kannattaa. Itse en tykkää yhtään kuumuudesta ja aurinkoa välttelen kaikin tavoin, mutta siltikin tämä lämpö hivelee ihoa. Ilman kosteus on niin suuri ja lämpötila vielä alle kolmekymmentä ettei tukahduttavaa tunnetta tule.  Toisaalta näin ensimmäisenä päivänä ihmisvilinä on tyrmäävä ja meteli kadulla on tauoton. Meidän hotellin uima-allas alueella on juhlat uuden vuoden aattona ja siellä testata...