Siirry pääsisältöön

Hierontaa thaimaalaisittain

Olen aina rakastanut hierontaa ja minua kiinnostaa kovasti erilaiset hierontamenetelmät. Minulle hieronta on kasvohoidossa erittäin mieleinen työvaihe ja haluan oppia uusia hierontakaavoja. Hyvin tehty hieronta on fyysisesti ja psyykkisesti vaikuttava terveyden ylläpitäjä.


Kauneudenhoitoa Thaimaassa



Päätin jo kotimaassa, että Thaimaan lomallani nautin hieronnoista lähes päivittäin. Minulla on edellisiltä Thaimaan reissuilta jäänyt hyvin myönteinen mielikuva hierojien työn tasosta. Yleensäkin käyn aina mielelläni kokeilemassa eri hierontoja olen sitten Suomessa tai ulkomailla. Aasian turistikohteissa on hierontapaikkoja todella paljon ja tuntuu, että kadulla joka toinen liike tarjoaa jalkahierontaa tai kauneudenhoitopalveluja. Viimeisestä käynnistäni Thaimaassa on lähemmäs kymmenenvuotta aikaa ja selvästi näkee, että sinä aikana on palveluihin lisätty tatuoinnit ja plastiikkakirurgiset hoidot. Myös hammaslääkärien palveluja on tarjolla ja eniten he mainostavat hampaiden valkaisua. Erilaisia letityksiä ja rastoja tehdään rannoilla ja todella moni turisti ottaakin niitä hiuksiinsa. Varsinkin pikkutytöillä näkee söpöjä ja taitavasti tehtyjä lettikampauksia. Pedikyyriä ja manikyyriä tehdään myös rannoilla ja vähän paremmissakin olosuhteissakin. Olen nähnyt ja kuullut niin paljon ongelmista mitä nämä huonoissa hygienia olosuhteissa tehdyt jalka-ja käsihoidot voivat aiheuttaa, että kierrän kaukaa kyseiset paikat. Samoin en ikinä menisi jalkakylpyyn jossa kalat popsii kuolleen solukon pois. Minusta se on eläinrääkkäystä ja varsinainen pöpöliemi mistä takuulla ihotaudit ja tulehdukset tarttuu. 

Aurinkovoide on Thaimaan loman paras kaveri!





Thaihieronnan alennustila

Thaihieronta on hyvin voimakasta paineluhierontaa missä hieroja käyttää hyväkseen koko vartaloaan. Hoidettavaa käsitellään kantapäillä ja kyynerpäilläkin ja sillä tavoin pienet thaimaalaiset saavat voimaa hierontaan. Yleensä olen saanut rannallakin hieronnan josta selvästi tuntuu, että hieroja tietää mitä tekee. Tätä muiden kuin itse hierontaa tehneiden on vaikea tunnistaa ja moni turisti on tyytyväinen vähän sinne päin tehtyyn työhön. Mitään suurempaa vaaraa ei väärin tehdystä hieronnasta ole, mutta mitään hyötyä siitä ei saa. Väärin tehty hieronta on myös epämiellyttävää ja kivuliasta ja minä koen sen tosi raivostuttavana. Valitettavasti nyt minulla on ollut useita huonoja kokemuksia thaihieronnasta ja ainakaan meidän oman hotellin Spahan en enää mene hierottavaksi. Ihmettelen miten hyvätasoinen hotellikin tarjoaa niin epäammattitaitoista palvelua vai onko niin, että turisteille kelpaa mikä vaan. Hieronnat ovat halpoja ja tunnin thaihieronta maksaa vähän yli kymmenen euroa. Kokeilin kokovartalon hierontaa ja jalkahierontaa ja kummassakin tekijä ei yhtään tiennyt mitä oli tekemässä. Ilmeisesti hänelle oli muutaman kerran näytetty, että painele nyt vähän sieltä ja täältä. Minkäänlaista anatomian tuntemusta ei hierojilla ollut ja lihaksia käsiteltiin ihan väärin. Yksi hieronnan tärkeimpiä vaikutuksia on verenkierron ja aineenvaihdunnan elvyttäminen ja hierontaliikkeet pitää tehdä aina määrättyyn suuntaan. Nyt kokemani hieronta oli täysin vailla suuntaa  eikä hieroja ilmeisesti yhtään tiennyt suunnan olevan tärkeä. 
Aikaisemmilla lomillani olen yleensä saanut hyvin taitavasti tehtyä työtä josta heti tuntee, että tekijä tietää mitä tekee. Olenkin ihmetellyt millainen koulutus heillä on, koska ammattitaito on selvästi hyvin opetettu. Suosittelen, että Aasiassa kannattaa kokeilla näitä hierontoja, vaikka minulla tällä kertaa on ollut niissä huono tuuri.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...