perjantai 3. tammikuuta 2020

Aasia toisessa maailmansodassa

Kävin ensimmäistä kertaa Thaimaassa 1980-luvun lopulla ja silloin konkreettisesti ymmärsin miten toinen maailmansota tosiaan riehui kaikkialla maailmassa. Silloin Pattayalla oli kuntouksessa ja muuten lomaa viettämässä veteraaneja kaikkialta Aasiaa.

Japani oli julma miehittäjä

Thaimaalla eli vanhalta nimeltään Siamilla on hyvin pitkä ja vaiherikas historia. Jo 1500-luvulla Thaimaan hallitsijat tekivät kauppaa Eurooppaan ja he olivat viisaasti ystäviä kaikkien maiden kanssa eikä ranskalainen tai englantilainen kulttuuri yksinään vaikuttanut heihin. Thaimaan sotahistoria toisen maailmansodan aikoihin oli hyvin samanlainen kuin Suomenkin. Aluksi Thaimaa liittoutui Japanin kanssa niin kuin Suomi saksalaisten kanssa ja thaimaalaiset haaveilivat SuurThaimaasta. Japanihan oli liitossa Saksan kanssa ja kuului siten ympärysvaltoihin. Japani alkoi laajentua jo kolmekymmentäluvulla Kiinaan päin ja miehitti siellä isoja alueita. Vietnam, Korea, Burma, Kamputsea, Filipiinit, Laos ja lopuksi Thaimaa oli japanilaisten miehittämiä 1940-luvulla. Vähitellen Thaimaan ja Japanin liittolaisuus muuttui japanilaisten miehitykseksi ja Japani oli vielä Saksaakin julmempi miehittäjä. Ilman liittoutuneiden joukkoja eli käytännössä Yhdysvaltoja nämä Aasian maat eivät olisi koskaan nujertaneet Japanin miehitystä. Olen myös vakuuttunut ettei Japani olisi antautunut ilman näitä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeja. Niin julmalta kuin tämä kuulostaakin uskon, että paljon ihmishenkiä säästettiin tuhoamalla nämä kaksi japanilaista kaupunkia joka pakotti Japanin antautumaan. Muuten japanilaiset olivat valmiina taistelemaan viimeiseen mieheen ja sota olisi jatkunut vielä pitkään.


Kwai-joen silta

Ensimmäisellä Thaimaan reissullani kohteena oli Kwai-joki ja siellä olleet liittoutuneiden sotavankileirit. Moni varmaan muistaa tuon 50-luvulla tehdyn elokuvan Kwai-joen silta joka oli ihannoitu kuvaus USA:n sotilaiden elämästä japanilaisten sotavankileirillä. Vangitut sotilaat pakotettiin tekemään rautatietä aivan umpiviidakkoon äärettömän jyrkkään maastoon. Toimiakseen rautatienä tarvittiin silta Kwai-joen yli ja tämän sillan suunnitteli ja teki sotavangit. Olosuhteet olivat epäinhimilliset ja työmaa saikin nimekseen kuoleman rautatie. Silloin 80-luvun lopulla oli vielä olemassa japanilaisten kenttäkeittiöiden rauniot ja osa ränsistynyttä leirialuetta oli jätetty museoksi. Epämääräisessä lautahökkelissä oli valokuvia ja muistoesineitä työmaalta ja tätä muistelupaikkaa yllä pidettiin USA:n veteraanijärjestöjen avustuksella. Tunnelma siellä oli hyvin autenttinen ja valokuvista näki, että pienikin onnettomuus rautatietyömaalla johti kuolemaan. Olosuhteet viidakossa saivat helposti aikaan verenmyrkytyksen ja tulehduksen pienestäkin nirhamasta. 
Toisen kerran kävin Kwai-joella noin kymmenenvuotta sitten ja silloin Thaimaassa oli jo ymmärretty sotahistoria matkailun rahavirrat. Paikalla oli hieno ja iso museorakennus joka kertoi näiden sotavankien tarinan moderneilla ad-laitteilla. Sotilashautausmaa oli perattu ja siistitty ja haudoilla oli tuoreita kukkia. Tämäkin museo oli hieno kokemus, mutta olen myös hyvin tyytyväinen, että näin myös sen ensimmäisen version museosta jolla kunnioitettiin liittoutuneiden sotavankeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti