Uusi vuosi valossa ja lämmössä

Tämän uuden vuoden aaton vietän aurinkoisella Phuketin saarella Thaimaassa. Joten seuraavan kahden viikon ajan on luvassa postauksia auringon vaikutuksista, Aasian sotahistoriasta ja valituksia kotiin unohtuneesta kosmetiikasta.

Ilma on kuin linnun maitoa

Vielä pari viikkoa ennen joulua valittelin asiakkaille etten ole kovin innostunut lähtemään Thaimaahan, kun täältä ei löydy museoita, sotahistoriaa eikä taidetta. Nyt pyörrän puheeni ja ymmärrän hyvin miksi suomalaiset tänne rynnii laumoittain. Tämä lämpö ja valo on niin autuasta, että pitkä retuuttaminen lentokoneessa ja busseissa kannattaa. Itse en tykkää yhtään kuumuudesta ja aurinkoa välttelen kaikin tavoin, mutta siltikin tämä lämpö hivelee ihoa. Ilman kosteus on niin suuri ja lämpötila vielä alle kolmekymmentä ettei tukahduttavaa tunnetta tule. 

Toisaalta näin ensimmäisenä päivänä ihmisvilinä on tyrmäävä ja meteli kadulla on tauoton. Meidän hotellin uima-allas alueella on juhlat uuden vuoden aattona ja siellä testataan äänentoistolaitteita. Partyn aikakausi on seitkytluku ja vanhat lapsuuden biisit menee läpi pään. Naapurissa on Hard Rock Cafe ja hotellihuoneen ikkunat resonoi sen bassoihin aamu kolmeen saakka. Nyt se vielä huvittaa, mutta saattaa olla, että loppuviikosta on vitsit vähissä. 

Mukana minulla on kaksi lukulaitetta ja ipad ja valmiiksi ladattuna on toistakymmentä mielenkiintoista kirjaa sotahistoriasta. Nyt ilmestyi e-kirjana myös Tarja Lappalaisen Stalinin tappamat ja se on lukulistan kärkipäässä. Tällä hetkellä kesken on vielä tutkimus Mikkelin Päämajan toiminnasta ja Ralf Nybergin Patriarkat ja Oligargit. Jonossa on myös uusin Stalin tutkimus ja samalla kiinnostuin myös Suomen suurlähetystöjen toiminnasta Neuvostoliitossa. Tämä tietää sitä, että blogijutuissa on näitä aiheita tulossa.

Paratiisin kääntöpuoli

Itse näen aina liiankin selvästi asioiden kääntöpuolen ja tyttökauppaan osasin jo varautua, mutta nyt mietin millainen huumemafia täällä elää. Samassa koneessa kuin mekin tulimme oli pari prosenttijengiläistä Helvetin enkeli liiveissään. Seurasin huvittuneena lentokoneessa, kun nämä ikäiseni metrikuusikymmentäsenttiset kaapit riisui ja puki liivejään moneen kertaan ja vilkuilivat ympärilleen, että huomaavatkohan nyt kaikki varmasti mun reliikit. Eräs läheinen lapsuuden ystäväni on poliisi joka vastasi muutaman vuoden Kerava-Järvenpää alueen moottoripyöräjengeistä ja sain hänen kauttaan paljon tietoa tästä rikolliskulttuurista ja lisää olen hankkinut itse joten perehtymiseni asiaan on ollut aika perusteellinen. Heidän systeeminsä on tyypillinen sotilaallinen organisaatio joka on silattu kovalla väkivallalla, machoilulla ja rikollisuudella. Kiinnostukseni pohjautuu siihen, että Helvetin enkelit perusti toisen maailmansodan jälkeen jenkkien työttömiksi jääneet taistelulentäjät ja se liittyy siis vahvasti sotahistoriaan. 

Nuo muutama jengiläinen lentokoneessa antoi näytön säälittävästä tyhmyydestään, mutta myös vaarallisuudestaan. Nuo kohta eläkeikäiset patukat käyttäytyivät kuin koulupojat jotka uhosivat ympärilleen, että mähän teen mitä tykkään. Naurun remahdukset ja äänekkyys ilmensi lapsellista halua näkyä. Katselin myös Phuketin lentokentällä hauskaa näytelmää, kun nämä liiviherrat odottivat matkalaukkujaan. Minä odottelin kauempana, kun mieheni haki laukkuja hihnalta. Oma mieheni kävisi ulkoisesti tuon porukan jäsenestä, mutta hänen kiltteytensä erottuu heti. Kuitenkin hän on lähes kaksimetriä, kalju ja ruumiin rakenteeltaan jämäkkä. Kaljuus on perintötekijä niin kuin raskas ruumiin rakennekin eikä hormoneilla hankittua. Hänen lähellään seisoi nuori mies joka oli taatusti yli kaksimetriä ja treenattu kroppa näytti hyvältä tatuointeineen, vaikka tatuointeja inhoankin. Nuo kaksi jengiläistä seisoi näiden pitkien miehien välissä ja yrittivät kurkotella laukkujaan. He vilkaisivat kahta vierellään olevaa miestä ylöspäin ja siirtyivät nopeasti kauemmaksi ettei heidän lyhyytensä herättäisi huomiota näiden pidempien välissä. Olen harvoin nähnyt, että mies tarkkailee noin kovasti ulkoista vaikutustaan kuin nämä miehet ja jotenkin se herätti minussa halveksuntaa. 

Jo ensimmäisenä iltana näin näitä liivimiehiä enemmänkin katuvilinässä ja kuppiloissa ja liiveissä luki, vaikka mitä maita. Muut hikoilivat t-paidoissa, mutta heillä oli paksu nahkaliivi ja mustat farkut ja varmaan heillä onkin joku ohjesääntö pukeutumiseen trooppisissa olosuhteissa.  Mietin, että olikohan pojilla joku kansainvälinen kokous meneillään. Tästä vasta tajusin millaista rikollisuutta tämänkin paratiisin taustalla pyöritetään. Ruokakaupasta saa ostaa opiaatteja jotka ovat Suomessa erillisellä huumereseptillä. Joten ei nuo pojat ihan asperiinia täällä osta ja myy. Ymmärtääkseni koko Pohjoismaiden huumebisness on ollut jo pitkään moottoripyöräjengien hallussa ja tuskin tuo väki pelkästään täällä lomailee. Tosin voin olla aivan väärässä ja näen asiat turhan mustina. 

Päätetään me kuitenkin vuosi shampanjalla ja nautitaan iloisesta vuodenvaihteesta!